Eipä ole viime aikoina näkynyt mitään uutta ja kehittävää komurintamalla. Talvisotaahan ne käyvät edelleen jo joku vielä tekee Suur-Suomeakin.
Ei taida olla mitään millä pelastaa nahkansa kommunistina vaan antaa mennä kun on mennäkseen ajattelu on saanut vallan, ehkä siinä toivotaan Marxin tai Leninin uudelleen syntymää tai takaisin tuloa taivaan kirkkauksista kuten termi kuuluu hieman toisessa yhteydessä.
Yhtään ajatusta siitä miten ehkä voitaisiin saada kansan luottamusta takaisin sen menetetyn tilalle ei ole näkynyt missään muodossa. Vain moitiskellaan muita asioista joita isoisät tekivät, isoisät jotka oikeasti pelastivat Suomen heidänkin temmellyskentäkseen.
Tulee helposti mieleen jotteivät kommunistitkaan ole halukkaita jatkamaan vaan mieluummin näkevät aatteensa hautautuvan historiaan monen muun turhan ja kohtalokkaankin kokeilun seuraan.
Kyvyttömyys sen kun kasvaa
3
<50
Vastaukset 3
Jostakin syystä kommunistit eivät halua keskustella SKP:n toiminnasta ja ideologiasta - ehkä hekin ymmärtävät, ettei siinä ole mitään hehkuttamista.
Ja historiaa he vääristelevät jatkuvasti. Mutta niinhän se on, joka historiaansa ei tunne niin hänellä ei ole tulevaisuuttakaan.
Kommunistit eivät ainakaan myönnä historiaansa - esimerkiksi sitä, että miten suomalaiset kommunistit pyysivät syksyllä 1939 puna-armeijaa hyökkäämään Suomeen - niin ei heillä ole mitään tulevaisuuttakaan.
..................- Kyllä kai siitä
ideologiasta saattaisi joku komu innostua keskustemaankin - mutta karu tosiasia on, että sitä ei ole. Se ei ole uusiutunut - edelleen mennään joillain vuosikymmenien takaisilla iskulauseilla "eteenpäin Lenin viitoittamalla tiellä". Yhteiskunnan muutos on ollut nopea - kommarit tippuivat kyydistä jo 20 - 30 vuotta sitten. Neuvostoliiton hajoaminen oli semmoinen tyrmäysisku Suomen komuille, ettei siitä ole toivuttu - kun koko homma oli rakennettu neukkumallin mukaan.
Eikö kommunisti todellakaan elä tätä päivää vaan velloo vanhoissa asioissa joita hän vääntelee jopa todellisuutta vastaamattomiin muotoihin kaiketi luottaen siihen, ettei nyky ihminen, nuorempi ainakaan omaa asiantuntemusta noista vanhoista asioista jolloin kommunistit ja kommunismi pyrki saamaan maamme omaan hallintaansa ja orjuuteensa jolloin mikään muu ajatus tai aate ei olisi ollut enää sallittua kuin kommunistisen paratiisin tavoittelu.
Miksi että ota tätä tosiasiaa käsittelyyn niin saattaisitte itsekin oppia jotain tuon komuhömpän sijaan!
Miten olette ajatelleet saada kansan luottamusta takaisin jotta joukot olisivat edes pieneltä osin palaamassa linjoillenne?
Vai oletteko nähneet sen mahdottomaksi koska uskonne tunnustuksia ei voi muuttaa vaan mieluummin häivytte historiasta ja jätätte asiat kapitalistien hoitoon, jotka tosiasiassa siihen paremmin pystyvätkin pienistä ajoittain esiintyvistä vaikeuksista huolimatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu581432- 241039
- 80915
- 64778
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131685- 89680
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11662Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13636Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605- 106589
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140581- 36580
- 4572
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18492
- 37487
- 37481