Tarkistuspyyntö

Tuossa on vuoden 1914 osalta lahkolaiset laittaneet lähdeviitteeksi henkilöiden nimiä.

Konrad Adenauer oli Länsi-Saksan liittokansleri. Ei jehovantodistaja. Mitä mieltä hän on ollut lahkosta ?

Miksi tuo hänen suuhunsa laitettu väite ei ole uskottava ?
Häneltä olisi kysytty, mitä hän tarkoittaa ja millä perusteella. Mitä hän olisi sanonut ? Että lahkon adventisteilta matkima vuosilukulaskelmakin päättyy vuoteen 1914, en ole jt, mutta ihailen heitä suuresti.

Todistajan taas täytyy unohtaa että hän kuuluu toisen vartiotornin mukaan saatanan valtakuntaan, poliitikkona harjoittaa toimintaa joka on lahkolta kielletty, eikä hänen kanssaan saa olla muussa tekimisissä kuin kaupitella vartiotorni, josta hän siis saisi lukea että hän onkin samoilla linjoilla verensiirron kieltävän lahkon kanssa.

Eli antakaapa muu painottuote kuin lahkon painama lähdeviitteeksi, google ei antanut viitatuilla tiedoilla tarkistusmahdollisuutta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarkastushenkilö5.10.2014 12:22
Tuossa on vuoden 1914 osalta lahkolaiset laittaneet lähdeviitteeksi henkilöiden nimiä.

Konrad Adenauer oli Länsi-Saksan liittokansleri.
Miksi tuo hänen suuhunsa laitettu väite ei ole uskottava ?---------------

Adenauerin elämänkokmeus -ko ei ole uskottava?
Nykynuoret vähättelevät holokaustiakin....

** google ei antanut viitatuilla tiedoilla tarkistusmahdollisuutta.**
googlaamalla tuli tämmöstä faktatietoa:


.«La seguridad y la quietud han desaparecido de la vida de los hombres desde 1914».[2]
(The West Parker, Cleveland, Ohio, 20 de enero de 1966)
http://es.wikiquote.org/wiki/Konrad_Adenauer#cite_note-2

tuo The West Parker ei ole jt.julkaisu,
ja Wikisitaatit ei myöskään ole jt-julkaisu

Äänestä
  • Wikisitaatit on ihan ok.

    Äänestä

  • 1234567 kirjoitti:

    Wikisitaatit on ihan ok.

    Lehti on liian vanha, jotta lainauksen tarkkuutta pystyisi netistä tarkistamaan.

    Äänestä

  • wanha. kirjoitti:

    Lehti on liian vanha, jotta lainauksen tarkkuutta pystyisi netistä tarkistamaan.

    Nyt on sitten Adenauerkin valehtelija LOL

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkastushenkilö kirjoitti:

Tuossa on vuoden 1914 osalta lahkolaiset laittaneet lähdeviitteeksi henkilöiden nimiä.

Konrad Adenauer oli Länsi-Saksan liittokansleri. Ei jehovantodistaja. Mitä mieltä hän on ollut lahkosta ?

Miksi tuo hänen suuhunsa laitettu väite ei ole uskottava ?
Häneltä olisi kysytty, mitä hän tarkoittaa ja millä perusteella. Mitä hän olisi sanonut ? Että lahkon adventisteilta matkima vuosilukulaskelmakin päättyy vuoteen 1914, en ole jt, mutta ihailen heitä suuresti.

Todistajan taas täytyy unohtaa että hän kuuluu toisen vartiotornin mukaan saatanan valtakuntaan, poliitikkona harjoittaa toimintaa joka on lahkolta kielletty, eikä hänen kanssaan saa olla muussa tekimisissä kuin kaupitella vartiotorni, josta hän siis saisi lukea että hän onkin samoilla linjoilla verensiirron kieltävän lahkon kanssa.

Eli antakaapa muu painottuote kuin lahkon painama lähdeviitteeksi, google ei antanut viitatuilla tiedoilla tarkistusmahdollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu