Aiheeksi Raamattu, koska näyttää olevan vääriä käsityksiä

Ensinnäkin, siinä on 66 kirjaa kahdessa osassa, joita sanotaan VT ja UT. Vanhan testamentin Raamatunkirjoista 39 kirjoitettiin hepreaksi ja Uuden Testamentin 27 kreikaksi. Vanha testamentti kattaa luomisen ja ihmiskunnan historian 3500 ensimmäistä vuotta. Sitä lukemalla selviää miten Jumala oli tekemisissä israelilaisten kanssa, siitä lähtien kun heistä tuli kansa 1500-luvulla eaa. aina 400-luvulle eaa. saakka.
Kreikkalaiset kirjoitukset keskittyy siihen mitä Jeesus Kristus ja hänen opetuslapsensa opettivat ja tekivät ensimmäisellä vuosisadalla.
Jotkut väittävät, että Vanha Testamentti on tarkoitettu juutalaisille ja Uusi Testamentti kristityille. Mitä Raamattu tähän sanoo: 2. Timoteuksen kirjeen 3:16 mukaan KOKO Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen. Voidakseen tutkia Raamattua oikein on tutkittava koko Raamattua.
Voiko Raamattuun sitten luottaa, kyllä voi, vaikka se on kirjoitettu n. 2000 vuotta sitten, koska se on Jumalan hengen tuote. Sen on aina hyödyllinen ja ajankohtainen sen pitkästä iästä huolimatta, jotta Jumalan ihminen olisi täysin varustautunut kaikkeen hyvään työhön. 2. Timotekselle 3:16 ja 17 Matteuksen luvut 5 - 7
2891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Raamattuun voi luottaa, koska raamattu itse sanoo, että se on luotettava ja jumalan lähteestä?

Äänestä

Koraaniin on kopioitu paljon mitä Raamatussa sanotaan.
Kun mennään islamilaisuuden alkujuurille, se oli uskonto joka palvoi epäjumalia ja monia jumalia sekä aninismia = usko, että kaikilla olioilla on sielu. Moraalittomuus, juopottelu, uhkapelit ja tanssiminen sekä ei-toivottujen tyttölasten hautaaminen elävältä, mitä ei harjoitettu vain mekassa vaan joka puolella Arabiaa. Suurra 6:138

Äänestä

"2. Timoteuksen kirjeen 3:16 mukaan KOKO Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen"

Ja mitähän tuon ajan "raamattuun" mahtoi kuulua? Sana muuten ei ole raamattu vaan kirjoitukset.

Äänestä

Raamattuun on kopioitu paljon asioita Babylonian muinaisista tiedoista. Muun muassa vedenpaisumus on sieltä saatu kertomus. Abraham tuli Palestiinaan nykyisen Irakin alueelta ja toi mukanaan näitä kertomuksia.

Ensin oli juutalaisuus. Siitä erosi oma lahko kristinusko. Näistä kehittyi myöhemmin Islam. Sllä on samat profeetat kuin edellisillä. Jeesus on yksi profeetta. Vielä ei ole ilmestynyt taas uudempaa edellisten pohjalta. Koskahan tulee?

Äänestä
  • Ai miten niin ei ole uudempaa tullut? Onhan esim. Jehovan todistajat ja Mormonit. Kumpiakaan ei voi sanoa kristityiksi.

    Äänestä

  • Näillä vedenpaisumuksesta kansantarinoilla on joitakin merkittäviä yhtäläisyyksiä Raamatun kertomusten kanssa.
    1. Turvapaikka muutamille eloon jääneille
    2. Muutoin maailmanlaajuinen veden aiheuttama elämän tuhoutuminen
    3. Ihmiskunnan siemenen säilyminen elossa.

    Egyptiläisillä, Kreikkalaisilla, Kiinalaisilla,, Britanian druideilla, polynesialaisille, Eskimoilla, ja Grönlantilaisilla, Afrikkalaisilla, Hinduilla ja intiaaneilla on kaikilla omat vedenpaisumuskertomuksensa.
    Teoksessa The international Standard Bible Encyclopediassa sanotaan:
    Vedenpaisumuskertomuksia on löytynyt lähes kaikkien kansakuntien ja heimojen keskuudesta. Vaikka niitä esiintyy yleisemmin Aasian mantereella ja aivan sen eteläpuolella sijaitsevilla saarilla sekä Pohjois-Amerikan mantereella, niitä on löydetty kaikilta mantereilta.
    Tunnettujen kertomusten yhteismäärä on jopa n. 270. Vedenpaisumuskertomuksen yleismaallisuutta pidetään tavallisesti todisteena siitä, että tulva on kerran tuhonnut koko ihmiskunnan, ja sitä, että ihmissuvun leviäminen on saanut alkunsa yhdestä paikasta ja jopa perheestä.
    Vaikka perimätiedot eivät ehkä aina puhu samasta tulvasta, aivan ilmeisesti suurin osa kyllä puhuu.
    Se väite, että monet näistä vedenpaisumuskertomuksista johtuvat yhteyksistä lähetyssaarnaajiin, ei ole pitävä, koska useimmat niistä ovat sellaisten antropologien keräämiä, jotka eivät olleet kiinnostuneita Raamatun osoittamisesta oikeaksi, ja ne ovat täynnä mielikuvituksellisia ja pakanallisia aineksia ilmeisesti sen vuoksi, että ne ovat kulkeneet pitkään pakanayhteiskunnassa. Sitä paitsi jotkin näistä ikivanhoista kertomuksista ovat heprealaiskristillistä perinnettä kiivaasti vastustavien kirjoittamia.

    Äänestä

  • Onhan noita kirjoitti:

    Ai miten niin ei ole uudempaa tullut? Onhan esim. Jehovan todistajat ja Mormonit. Kumpiakaan ei voi sanoa kristityiksi.

    Ketkä ovat oikeita kristittyjä sinun mielestäsi?

    Minun mielestä JT

    Äänestä

  • Porvoon mies kirjoitti:

    Ketkä ovat oikeita kristittyjä sinun mielestäsi?

    Minun mielestä JT

    Ei jt,t ole kristittyjä,koska eivät usko Jeesukseen, niin kuin Raamattu opettaa, Jt,llä Kristus on enkeli Miikkaelin ihmiseksi tulo, ja risti ei merkitse jt.lle samaa kuin kristityille.

    Kristitty on Jeesuksen lunastajakseen uskova ihminen

    Äänestä

  • 1+17 kirjoitti:

    Näin JT uskoo:

    Tosi seurakuntaa verrataan ihmisruumiiseen, koska siinä on monta jäsentä, mutta vain yksi pää niin kuin ihmisruumiissakin. Henkeytetty Raamattu sanoo:
    Efesolaisille 1: 22 - 23

    Että Jumala on tehnyt Kristuksen KAIKEN pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa. Tätä seurakuntaa verrataan myös Kristukselle kihlattuun neitsyeen, koska ryhmänä tosi seurakunnan jäsenet tulevat olemaan läheisessä yhteydessä Kristukseen niin kuin vaimo mieheensä. Kirjoittaessaan eräille seurakunnan jäsenille apostoli Paavali sanoi:
    2. Korinttolaisille 11:2

    Kyseessä on siis puhdas seurakunta, jossa ei ole maailmallista turmellusta ja joka on USKOLLINEN Päälleen Jeesukselle Kristukselle.

    Äänestä

  • Porvoon mies kirjoitti:

    Ketkä ovat oikeita kristittyjä sinun mielestäsi?

    Minun mielestä JT

    oikeita ja oikeita. kaikki suuntaukset tuntuu menevän metsään ja laittavan mukaan omia tulkintojaan. toisaalta onko ihmekään kun raamattu on erittäin ristiriitainen teos. mutta mitä väliä sillä kuka on "oikea" kristitty? onko jumala niin idiootti että sillä on jotain väliä?

    Äänestä

  • Porvoon mies kirjoitti:

    Näin JT uskoo:

    Tosi seurakuntaa verrataan ihmisruumiiseen, koska siinä on monta jäsentä, mutta vain yksi pää niin kuin ihmisruumiissakin. Henkeytetty Raamattu sanoo:
    Efesolaisille 1: 22 - 23

    Että Jumala on tehnyt Kristuksen KAIKEN pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa. Tätä seurakuntaa verrataan myös Kristukselle kihlattuun neitsyeen, koska ryhmänä tosi seurakunnan jäsenet tulevat olemaan läheisessä yhteydessä Kristukseen niin kuin vaimo mieheensä. Kirjoittaessaan eräille seurakunnan jäsenille apostoli Paavali sanoi:
    2. Korinttolaisille 11:2

    Kyseessä on siis puhdas seurakunta, jossa ei ole maailmallista turmellusta ja joka on USKOLLINEN Päälleen Jeesukselle Kristukselle.

    Niin, Jeesus on ansainnut seurakunnan itselleen omalla verellään.

    28. Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
    Apt. 20.

    Tämä Paavalin ilmoitus Efeson seurakunnan vanhimmille, jotka ovat uudestisyntyneitä, Jeesusta avukseen huutaneita, Jeesukseen uskovia.

    Aiemmin Saulus nimellä tämä tarsolainen oli vainonnut Jumalan seurakuntaa.

    8. Niin minä vastasin: 'Kuka olet, herra?' Ja hän sanoi minulle: 'Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat'.
    Apt. 22.

    17. Kun olin palannut Jerusalemiin, tapahtui minun rukoillessani pyhäkössä, että minä jouduin hurmoksiin
    18. ja näin hänet. Ja hän sanoi minulle: 'Riennä ja lähde pian pois Jerusalemista, sillä he eivät ota vastaan sinun todistustasi minusta'.
    19. Ja minä sanoin: 'Herra, he tietävät itse, että minä panin vankeuteen ja ruoskitin jokaisessa synagoogassa niitä, jotka uskoivat sinuun.

    "Tosi seurakunta" koostuu siis Jeesukseen uskovista, tämä usko on sellaista, että näille Roomalaiskirjeen 10:13 jakeessa kehoitetaan huutamaan avukseen Jeesusta.

    13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
    14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?

    Äänestä

  • Repe-Pekka kirjoitti:

    " ::Jeesus Nasaretilainen .."
    Kirjoitus sanoo , että " Hänet kutsuttakoon Nasaretilaiseksi , " , Tuo Khristos oli samaan aikaan Rooman armeijan palvoma auringonjumala Sol Invictus, -Voittaja , Khristos,
    Siittä se tuli tuo Sunnuntaikin , " Auringonpäivä , " - Torstai oli Viikinkijumalan Thorin päivä jne,
    Sitten , luepa Room 4 ; 17- 23 , niin tiedät , ketä pitää avuksi huutaa ,

    Äänestä

  • Aabraham tuli palestiinaan nykyisen Irakin alueelta , ; "_
    Aburahamum Ei nykytiedon mukaan tullut" Kaldean Urista , niinkuin käännökset sanoo , vaan Mooseksen mukaan hän oli " Kurja Aramilainen " , siis syyrialainen , tullessaan Eretz Israeliin , Myös pohjoisLibanonissa , syyrian lähellä on muin , Urin kaupunki , jonne Irakin Ur teki muinoin sotaretken , se on kaivettu esiin , ja siellä on suuri määrä savesta tehtyjä lingon heittoammuksia todisteena sodasta , ( Tieteen kuvalehti )
    Israelin Maa ei ollut silloin Palestiina, vaan vasta Rooma antoi nimen -Pelistim, toisen juutalaissodan jälkeen .
    Se taaarkoittaa Filisteaa , Gazan alueella asuneitten filistealaisten mukaan , ja nyk , palestiinalaiset ovat syyrian arabeja , eivät Filistean merikansaa ,

    Äänestä

Kun niitä UT:n tekstejä kirjoitettiin, Raamattua ei ollut kirjana olemassa. Kun tekstejä kiellettiin muuttamasta, kielto kohdistettiin kopioijille, joiden työ oli joskus hieman sinne päin tehtyä.

Äänestä
  • Raamattu pitää tieteellisesti paikkansa.

    . Myös tapa, jolla Raamatussa kerrotaan asioista, vahvistaa luottamuksen tähän ikivanhaan kirjaan. Toisin kuin tarut, Raamatun tapahtumat yhdistetään nimenomaisiin ihmisiin ja ajankohtiin. Kun romanttiset seikkailuromaanit, legendat ja väärät todistukset huolellisesti sijoittavat kerrotut tapaukset johonkin etäiseen paikkaan ja epämääräiseen aikaan, niin Raamattu kertomukset ilmaisevat meille kerrottujen asioiden ajan ja paikan täsmällisesti. Apostolien tekojen kirjoittaja panee kertomuksensa oman aikansa historian kehyksiin. Hänen sivunsa ovat täynnä viittauksia kaupunkien viranomaisiin, maaherroihin, kuninkaisiin ja muihin sen kaltaisiin ja nämä viittaukset osoittautuvat kerran toisensa jälkeen aivan oikeiksi kyseessä olevan paikan ja ajan suhteen.
    Apostolien teot 4:5 ja , 18:12, 23,:26
    1.Kuninkaiden kirja 14:25 , Jesaja 36:1, Luukas 3:1 ja 2

    Äänestä

Raamatun kirjoittajat olivat vilpittömiä ja rehellisiä, jopa kertoessaan omista vakavista synneistään
2. Mooseksen kirja 4:10 ja 32:1- 6,
2. Mooseksen kirja 14: 11 ja 12,
3. Mooseksen kirja 10:1 ja 2,
4. Mooseksen kirja 12:1 - 3,
4. Mooseksen kirja 14: 1 - 10,
4 Mooseksen kirja 20:7 - 13 ja 27:12 -14
Samuelin kirja 12:7 - 14 ja 24:10

Eikö tälläinen suora, avoin kerronta todistakin vilpittömästi halusta tuoda esiin totuus ? Kun raamatunkirjoittajat olivat valmiita kertomaan kaunistelematta epäsuotuisia asioita läheisistään, kansastaan ja jopa itsestään, niin eikö tässäkin ole HYVÄ SYY LUOTTAA HEIDÄN KIRJOITUKSIINSA.

Äänestä
  • Ja kukahan nuo kirjoitti? Seuraava kuningas tai pappi, joka mustasi edellisen vallanpitäjän maineen pönkittääkseen omaa valtaansa.

    Voittajat kirjoittavat historian.

    Äänestä

Raamattu on säilynyt, vaikka sitä on yritetty tuhota ja siitä on kiistelty kiihkeämmin kuin mistään muusta kirjasta. Keskiajalla ihmisiä poltettiin roviolla vain siksi, että he omistivat Raamatun. Raamatun säilymiseen meidän päiviin asti on vain YKSI SYY: JUMALA ON SANANSA SÄILYTTÄJÄ JA SUOJELIJA.
Raamatussakin sanotaan 1. Pietarin kirje 1:24 ja 25, että Jumalan sana pysyy ikuisesti.

Äänestä
  • Tuo on jt-legendaa. Raamatusta oli läpi keskiajan runsaasti heprean, kreikan ja latinan kielisiä kopioita. Kyse oli kansankielisten käännösten kieltämisestä.

    Nykyään jt-johtajat kieltävät jäseniltään itsenäisen raamatun tulkinnan keskiajan pappien tavoin ja paheksuvat alkukielten opiskelua.

    Äänestä

  • No muta Grammata tarkoittaa kirjastoa , ei suurin osa ihmisistä osannut edes lukea , Katoliset Kirkot keräsivät suurimman osan kirjoitksista taakseen , ja hävittivät kaiken sen , mikä ei ollut mieleen , satojen vuosien ajan käytiin kirkolliskokouksia , joissa vuoronperään julistettiin joku osapuoli harhaoppiseksi ja pirultariivatuksi ..
    ( Harrastettiin varsinaista hiustehalkomista , tehtiin jaejärjestelmä , vaikka kyse oli esim, seurakunnille lähetetyistä kirjistä ,Ei kukaan jaa kirjeitään johonkin kumman jakeisiin ,)
    Esim Areiolaisuudelle kävi niin , vaikka periaatteessa Areios oli oikeassa ,

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    No muta Grammata tarkoittaa kirjastoa , ei suurin osa ihmisistä osannut edes lukea , Katoliset Kirkot keräsivät suurimman osan kirjoitksista taakseen , ja hävittivät kaiken sen , mikä ei ollut mieleen , satojen vuosien ajan käytiin kirkolliskokouksia , joissa vuoronperään julistettiin joku osapuoli harhaoppiseksi ja pirultariivatuksi ..
    ( Harrastettiin varsinaista hiustehalkomista , tehtiin jaejärjestelmä , vaikka kyse oli esim, seurakunnille lähetetyistä kirjistä ,Ei kukaan jaa kirjeitään johonkin kumman jakeisiin ,)
    Esim Areiolaisuudelle kävi niin , vaikka periaatteessa Areios oli oikeassa ,

    Alkuseurakunnassa oli vallalla ns, -Dialegomai ; " ; Lattian tasalta, "-
    vasta Ingnatioksen seurakuntiin , -Syyriassa v, 98 J.aa ja Armeniassa v 110 pakolla asettama -piispuus- ja pakanallinen pappisjärjestelä loi näitten mahtipiispojen järjestelmän , joka tuotti mm, tämän Uskonnolliseksi naamioidun , yhdestä sanasta riitelevän valtasodan .. Kyse oli laajenevan ja hajoavan suurvallan aineellisen vallankäytön jakamisesta , ei mitenkään mistään evankeliumista .
    Ihan nyt kun tapellaan Neuvostoliiton perinnöstä, viimeksi nyt Ukrainassa ,

    Äänestä

Raamattu on maailman myydyin kirja. Koko kirja tai sen osia on käännetty yli 2000 kielelle. Sitä on painettu miljardeja kpl ja maailmassa on tuskin mitään kolkkaa, josta sitä ei löydä. Mikään toinen kirja, uskonnollinen tai muu, ei pääse lähellekään tätä ! Tilastotiedot yksinään eivät todista, että Raamattu on Jumalan sana. Silti Jumalan henkeyttämien kirjallisten muistinmerkintöjen pitäisi varmasti voida odottaakin olevan ihmisten luettavissa joka puolella maailmaa. Sanotaanhan Raamatussakin..... Apostolien teot 10:34 ja 35

Äänestä

Raamatun ennustukset, joita on tuhansia, jotka ovat toteutuneet satoja vuosia myöhemmin, esim. Jeesuksen elämän vaiheet syntymästä kuolemaan ja se, että hänet herätettiin kuolleista.

Äänestä

Jehovantodistajana sinun on hylättävä tämäkin kohta. Seliteltävä ettei se sinua koske:

11 Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää;
12 jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät;
13 jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.

Äänestä
  • Toinen kirje Timoteukselle 2:11 -13

    RAAMATTU ON LUOTETTAVA!
    Joka on annettu ihmiskunnalle ohje- ja opaskirjaksi Luojaltamme.

    Äänestä

  • Porvoon mies kirjoitti:

    Toinen kirje Timoteukselle 2:11 -13

    RAAMATTU ON LUOTETTAVA!
    Joka on annettu ihmiskunnalle ohje- ja opaskirjaksi Luojaltamme.

    KORAANI ON LUOTETTAVA, koska se itse sanoo niin.

    Äänestä

Jeesus etsii jehovalaisia ja tahtoo pelastaa heidät!
Syntiinankeemusja ihmisten karkoitua paratiisista sattui 4004 eKrs Raamattulaskelmien mukaan. Metalliopin historia alkaa vuoden 4000 eKrs tienoilla. Stä aikaisempia arkeologisia metalliesineittä ei ole. Jumala siis teki uuden ihmisen kuudentena luomispäivänä ja vietti sitten 1000 vuotisen sabatin, jonka lopulla tuo syntiinlajeemis sattui. Vedenaisumuksessa 2900 -3500 eKrs katosi ne aikaisemmin eläneet ja vain Nooaperheineen pelastui. Tuolta ajalta on paksu savikerros Kaksoivirran maassa. Kielten sekoituss oli n.2100 eKrs. Salomo lähetti kreikkalaisia laivureita ympäri maapallon keräämään rikkauksia n. 1000 eKrs. Tuolta ajalta ovat löytneet Amerikasta Los Luna stone'n, jossa on kirjoitettuna hebreaksi Kymmenen käskysanan Laki eli Kymmenen käskyä, jotka ovat Raamatussa. Raamatussa mainitut paikat ovat löytyneet arleologien kaivaukssissa ja osa on hyvin tunnettuja muutenkin. Jeesuksen todistaa kristinusko, jossa on paranntumisia Jeesuksen nimessä edelleenkin.
Jeesus käski julistaa Evankeliumia maailman loppuun asti
Apostolien teot 17.luku Apostoli Paavalin saarna ateenalaisille.
30. Nämät eksytyksen ajat on tosin Jumala sallinut*, ja ilmoittaa nyt kaikille ihmisille joka paikassa, että he parannuksen tekisivät!(Uskoisivat Evankeliumin)
31. Sillä hän Jumala on päivän säätänyt, jona hän on maan piirin tuomitseva vanhurskaudessa, sen miehen(jeesuksen) kautta, jonka hän on säätänyt*, ja jokaiselle ilmoittaa uskon, siinä että hän hänen(Jeesuksen) kuolleista herätt!".
Mattteuksen Evankeliumin 28.luku
”2 Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille.
3 Hän oli näöltään niinkuin salama, ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi.
4 Ja häntä peljästyen vartijat vapisivat ja kävivät ikäänkuin kuolleiksi.
5 Mutta enkeli puhutteli naisia ja sanoi heille: "Älkää te peljätkö; sillä minä tiedän teidän etsivän Jeesusta, joka oli ristiinnaulittu.
6 Ei hän ole täällä, sillä hän on noussut ylös, niinkuin hän sanoi. Tulkaa, katsokaa paikkaa, jossa hän on maannut.
7 Ja menkää kiiruusti ja sanokaa hänen opetuslapsillensa, että hän on noussut kuolleista. "

Äänestä

--Mitä Raamattu tähän sanoo: 2. Timoteuksen kirjeen 3:16 mukaan KOKO Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen.

Sun kannattaisi ottaa selvää mikä oli tuon ajankohdan "Raamattu" sekä sen sisältö ja palata asiaan uudelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Porvoon mies kirjoitti:

Ensinnäkin, siinä on 66 kirjaa kahdessa osassa, joita sanotaan VT ja UT. Vanhan testamentin Raamatunkirjoista 39 kirjoitettiin hepreaksi ja Uuden Testamentin 27 kreikaksi. Vanha testamentti kattaa luomisen ja ihmiskunnan historian 3500 ensimmäistä vuotta. Sitä lukemalla selviää miten Jumala oli tekemisissä israelilaisten kanssa, siitä lähtien kun heistä tuli kansa 1500-luvulla eaa. aina 400-luvulle eaa. saakka.
Kreikkalaiset kirjoitukset keskittyy siihen mitä Jeesus Kristus ja hänen opetuslapsensa opettivat ja tekivät ensimmäisellä vuosisadalla.
Jotkut väittävät, että Vanha Testamentti on tarkoitettu juutalaisille ja Uusi Testamentti kristityille. Mitä Raamattu tähän sanoo: 2. Timoteuksen kirjeen 3:16 mukaan KOKO Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen. Voidakseen tutkia Raamattua oikein on tutkittava koko Raamattua.
Voiko Raamattuun sitten luottaa, kyllä voi, vaikka se on kirjoitettu n. 2000 vuotta sitten, koska se on Jumalan hengen tuote. Sen on aina hyödyllinen ja ajankohtainen sen pitkästä iästä huolimatta, jotta Jumalan ihminen olisi täysin varustautunut kaikkeen hyvään työhön. 2. Timotekselle 3:16 ja 17 Matteuksen luvut 5 - 7

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu