Junes Lokka on suomalaisen isänmaallisuuden loistavin uusi tähti. Häntä kutsutaan jo Homma-foorumillakin uudeksi Mestariksi.
Halla-aho on salaisessa testamentissaan tehnyt Junes Lokasta perintöprinssinsä, mikäli valtakunta jää hädän hetkellä ilman Mestariaan.
Mitä mieltä klassisemmat kämypiirit ovat beduiiniprinssi Junes Lokasta? Miten heille käy, kun suomalaisen isänmaallisen liikkeen johtoon astuu kannabispiippua imevä arabi?
Junes Lokka
16
309
Vastaukset
- kaikki on menetetty
Suomen islamisoistuminen etenee nyt vauhdilla.
Ensin Kuisma vetäytyi liikkeestä egyptiläisen muslimilankonsa pitkään ja hartaasti taquinepadassa hauduttaman kuskus-taqiuan vietyä sydämensä.
Pian Siitoimen aisapari Risto Olavi Tammi sonnustautui kaapuun ja kääntyi muslimiksi.
Sitten Olavi Mäenpää käänsi takkiaan jouduttuaan ensimmäistä kertaa elämässään ottamaan vastuuta valmentaessaan salilla muslimitaustaisia syrjäytymisuhan alle joutuneita nuoria.
Pian jo Jussi Halla-ahokin nähtiin rennosti jutustelemassa Eu-paralamenttitalon käytävillä muslimiryhmänjohtajansa Syed Kamalin kanssa.
Kansallinen Vastarinta tekee avoimesti jo yhteistyötä tsetseeni-mujahidiinien kanssa.
Muslimin tytär Satu Essayah on ottamassa pian kristilliset luotsiinsa.
On vain ajan kysymys koska muslimitaustainen arabinationalisti Junes Lokka kruunataan Muutos 2011 puolueen uudeksi kalifiksi.
Euriborisaatiota ei voi enää estää, islam on liian voimakas vastus jopa Suomen kansallismieliselle schenelle. Kun Aluepalauttelija Lehto kääntyy lopullisesti muslimiksi, eikä vain insuliinia piikittäessään pukeudu tyylisyistä arabi-shemagiin, on Suomi peruuttamattomasti islamisoistunut. Silloin alkaa pimeys ja "hyvien" ihmisten lapsilta tullaan kysymään: Mitä sinä teit kun Suomea islamisoistettiin? - Källi-Eino
Mitä sinä teit kun Suomea islamisoistettiin?
Kannatin kansainvälisen juutalaisten edistämää monikulttuurisuutta kuten muutkin hyödylliset idiootit. - tarrapartiolainen
"Kannatin kansainvälisen juutalaisten edistämää monikulttuurisuutta kuten muutkin hyödylliset idiootit."
Sekin on kaikesta huolimatta järkevämpää kuin ISIS:n ja vastaavien sympatiseeraaminen.- Syväkurkku
Paitsi että ISIS on CIA:n, saudien ja Mossadin luomus.
- tarrapartiolainen
Syväkurkku kirjoitti:
Paitsi että ISIS on CIA:n, saudien ja Mossadin luomus.
Myös Hamas on syntynyt Mossadin tukemana, mutta kovasti vaan neo-siitoinistit niitäkin ihailevat.
- Junes Pokka
Turha julkkis, joka ei tiedä edes mitä eri sanat tarkoittaa.
- Km-ghostwriter
Junes Lokka on Valerotuliberaali joka korvasi skenessä Mikko Ellilän roolisuorituksen tämän jouduttua Suuren Isänmaallisen Vintage-sodan tuoksinassa koodinimi "Mestarin" ja reinon epäsuosioon.
- plösähdys
Mahtaako Kalifi Lokka olla kuitenkaan Ellilän alkuperäinen sijaisnäyttelijä? Eikös Rutja ollut tuohon rooliin ensin pestattu, mutta paisuttuaan ulos hahmosta saikin sitten lopulta tyytyä vain 2000-luvun Komentajan rooliin.
- A. S. Perger
plösähdys kirjoitti:
Mahtaako Kalifi Lokka olla kuitenkaan Ellilän alkuperäinen sijaisnäyttelijä? Eikös Rutja ollut tuohon rooliin ensin pestattu, mutta paisuttuaan ulos hahmosta saikin sitten lopulta tyytyä vain 2000-luvun Komentajan rooliin.
En osaa tuohon vastata, mutta käsikirjoituksien vertailu paljastaa että nimenomaan Junes Lokka pestattiin Ellilän tilalle. Roolihahmojen ulosanti on 100% yhteneväinen.
"En ylipäätään ymmärrä, miten joku voi istua parkkipaikalla." (Mikko Ellilä Hommaforumilla 10.9.2010)
"Miksi mitä?" (Junes Lokka "Muutos 2011" -palstalla 6.11.2013)
- Judaslokka
Junes on myyrä joka tuhoaa edustamansa puolueen sisältäpäin. Tässä tapauksessa se vaikuttanee helpolta, koska ei kai mikään järkevä puoluejohto hyväksyisi jäseneksensä tällaista ääliötä?
- RautaristiRankaisija
Vihdoin joku täälläkin tajuaa että mutak****ihin ei voi KOSKAAN luottaa! Junes on pahimman luokan päihdeongelmainen sossurahoilla elävä sivari-arabi, jonka ei alun alkaenkaan pitäisi olla Suomessa. Jos suojeluskunnat olisivat vielä voimissaan, niin tällainen hiekka-apina olisi kuopan pohjalla nappi otsassa eikä maahanmuuttokriitisen puolueen kunnia-arjalaisena mannekiininä.
- junttiii
eikö Junes olekkaan puhdasrotuinen suomalainen??? Ainakin puheet on järkeviä enkä ihan muslimiksi usko.
- Junes.on.lahjakas
Itse olen jo monta vuotta kunnioittanut Junes Lokkaa hän isänmaallisen toimintansa vuoksi. On todella aktiivinen, ei mikään suunsoittaja.
Joitain nk. yliampumisia, kuten natsimerkin näyttäminen Eduskunnan lehterillä täytyy laittaa nuoruuden piikkiin.
Toivottavasti Muutos jatkaa toimintaansa. Junes on aivan harvinaisen fiksu mies. "Marokon kauhu". - rules-rokka
UUsi Mestari aiheuttaa lähinnä myötähäpeän tunteen toiminnallaan. Jos joku ei osaa laulaa, ei kannata hänen ehkä mennä julkisesti laulamaan... ja jos ei osaa puhua, ei kannata mennä julkisesti puhumaan, ja haukkumaan puhetaitoisia idiooteiksi.
- Muutos.takaisin
Junes Lokka:
https://www.youtube.com/watch?v=whx3QF7GN4Q- ProPatria
Junes Lokan blogi: http://www.jlokka.fi/
Täällä on asiaa. Ahkerampaa Isänmaan puolesta toimijaa saa Suomessa etsiä.
Suomi on sydämenasiamme!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793