huhuh...
niinhän se taas meni kuten ennenkin. täysi kaaos. menin jo perjantaina kotio. kerkesin oleen vain tunnin kun isä oli heittämässä pihalle. oli taas päissään kuin ankka. riitelyn ja tappelun ja viinan ja muutaman käsirysyn jälkeen koittikin jo ihana jouluaatto. se kyllä meni ihmeen rauhallisesti. isä vain ryyppäs aamusta iltaan koko viikon perjantaista torstaihin ja herätti minut joka yö vähintään kaksi kertaa pyytääkseen lisää viinaa.
torstaina ainakin viinan juonti loppui kun isä kaatui päänsä halki ja vietiin sairaalaan. kahdeksan tikkiä ja kasa unilääkkeitä mukaan ja eikun kotio meidän riesaksi. äiti pyyti sille rauhoittavia mutta ne väitti että unilääkkeet on parempi vaihtoehto. sunnuntaihin asti jouduinkin kuunteleen viinan ja lääkkeiden kerjäämistä minulyta ja äidiltä yötä päivää. päivisin se riehu kun vitutti olla unitokkurassa kun ei pystynyt tekeen mitään. hyvä että pysyi pystyssä.
vie niin paljon henkisiä voimia kuunnella ja katsella sitä henkistä väkivaltaa mitä se syytää äidin nidkaan ja minun. haluaisin pelastaa äitin jotenkin siitä helvetistä. olen sanonut sille että lähde mutta ei se niin helposti onnistu. kaikki sanoo että ei munu tarvitse siitä murhetta kantaa, että äidin oma valinta. mutta ei se ole totta. meidän perhe. asiat on jokaisen taakka. jotkut joutuu kantaa osan muidenkin taakasta.
tätä on kestänyt niin kauan kui mustan ja ennen sitä. vuodesta toiseen sama juttu. ja kun se olisikin vain viikko vuodesta mutta kun se on joka päiväistä. vuosi vuodelta kaikki on muuttunut vain pahemmaksi. entistä raskaampaa syyttelyä ja haukkumista. onneksi minä olen jo poissa sieltä. en olis muuten enää jaksanut. masennuskaudet alkoivat vain pitkittymään. en vain ymmärrä miten äiti jaksaa.
helppo on sanoa että älä välitä. miettikää omalle kohdalle...jättää äiti yksin kantamaan kaikki asiat. ei kukaan pysty kokonaan hylkäämään perhettään. ei kukaan joka vähäkää tuntee muita ihmisiä kohtaan jotain.
onneksi päätimme että ensi vuonna emme vietä joulua. jokainen saa tehdä mitä haluaa. en jaksaisi enää toista yhtä raastavaa viikkoa. odotin vain että koulu alkaa pian ja pääsee pois. kun ei ollut oikeen mitään paikkaa minne karata. niin, enkä pystynyt jättämään äitiä yksin.
kertokaa joku miten jaksatte perhhettänne jossa on edes jotain tälläistä. minäkin olen jo 21v. oma elämä ja suhteet kärsivät perheeni takia. en luota kehekään. ja jos mies vähäkää juo liikaa mielestäni, vaikka se muitten mielestä on normaalia, niin jätän. en ole seurustellut kunnolla kenenkään kanssa. sulkeudun itseeni enkä anna ihmisten tietää ajatuksiani.
en jaksaisi enää. olisi pakko päästä "normaaliin maailmaan". auttakaa joku.....
niinhän se taas meni kuten ennenkin. täysi kaaos. menin jo perjantaina kotio. kerkesin oleen vain tunnin kun isä oli heittämässä pihalle. oli taas päissään kuin ankka. riitelyn ja tappelun ja viinan ja muutaman käsirysyn jälkeen koittikin jo ihana jouluaatto. se kyllä meni ihmeen rauhallisesti. isä vain ryyppäs aamusta iltaan koko viikon perjantaista torstaihin ja herätti minut joka yö vähintään kaksi kertaa pyytääkseen lisää viinaa.
torstaina ainakin viinan juonti loppui kun isä kaatui päänsä halki ja vietiin sairaalaan. kahdeksan tikkiä ja kasa unilääkkeitä mukaan ja eikun kotio meidän riesaksi. äiti pyyti sille rauhoittavia mutta ne väitti että unilääkkeet on parempi vaihtoehto. sunnuntaihin asti jouduinkin kuunteleen viinan ja lääkkeiden kerjäämistä minulyta ja äidiltä yötä päivää. päivisin se riehu kun vitutti olla unitokkurassa kun ei pystynyt tekeen mitään. hyvä että pysyi pystyssä.
vie niin paljon henkisiä voimia kuunnella ja katsella sitä henkistä väkivaltaa mitä se syytää äidin nidkaan ja minun. haluaisin pelastaa äitin jotenkin siitä helvetistä. olen sanonut sille että lähde mutta ei se niin helposti onnistu. kaikki sanoo että ei munu tarvitse siitä murhetta kantaa, että äidin oma valinta. mutta ei se ole totta. meidän perhe. asiat on jokaisen taakka. jotkut joutuu kantaa osan muidenkin taakasta.
tätä on kestänyt niin kauan kui mustan ja ennen sitä. vuodesta toiseen sama juttu. ja kun se olisikin vain viikko vuodesta mutta kun se on joka päiväistä. vuosi vuodelta kaikki on muuttunut vain pahemmaksi. entistä raskaampaa syyttelyä ja haukkumista. onneksi minä olen jo poissa sieltä. en olis muuten enää jaksanut. masennuskaudet alkoivat vain pitkittymään. en vain ymmärrä miten äiti jaksaa.
helppo on sanoa että älä välitä. miettikää omalle kohdalle...jättää äiti yksin kantamaan kaikki asiat. ei kukaan pysty kokonaan hylkäämään perhettään. ei kukaan joka vähäkää tuntee muita ihmisiä kohtaan jotain.
onneksi päätimme että ensi vuonna emme vietä joulua. jokainen saa tehdä mitä haluaa. en jaksaisi enää toista yhtä raastavaa viikkoa. odotin vain että koulu alkaa pian ja pääsee pois. kun ei ollut oikeen mitään paikkaa minne karata. niin, enkä pystynyt jättämään äitiä yksin.
kertokaa joku miten jaksatte perhhettänne jossa on edes jotain tälläistä. minäkin olen jo 21v. oma elämä ja suhteet kärsivät perheeni takia. en luota kehekään. ja jos mies vähäkää juo liikaa mielestäni, vaikka se muitten mielestä on normaalia, niin jätän. en ole seurustellut kunnolla kenenkään kanssa. sulkeudun itseeni enkä anna ihmisten tietää ajatuksiani.
en jaksaisi enää. olisi pakko päästä "normaaliin maailmaan". auttakaa joku.....
Vastaukset 1
Vanhimmat
kova ja paha ihminen. Siksi ainoa neuvo, minkä voin antaa, että älä pilaa elämääsi ja joulujasi.
Tee ensi jouluna jotain mikä miellyttää Sinua, ja pyydä vaikka äitisi mukaan. Jollei hän suostu jättämään miestään jouluksi yksin, niin se todellakin on aikuisen ihmisen tekemä päätös, jonka vuoksi et saa hukata omaa elämääsi ja omia ilonaiheistasi. Kyllä Sinullekin tulee elämässä ihan omatkin surut ja huolet kannettaviksi, älä kuormita itseäsi liian varj´hain muiden suruilla.
Tiedän, helppo sanoa.... en ole itsekään elämässä tehnyt loogisia ja järkeviä päätöksiä....