Elämän jumitus itsenään tarkoitus??

Pitkäaikaismasentuneena nuorella iällä huomattua, että masennus voi olla myös Jumalan laatimaa ajatteluaikaa jonka voi käyttää hyödykseen ja kasgvaa henkisesti omasta mielen louhikosta. ETSIÄ SEN KADOTETUN/KOSKAAN LÖYTÄMÄTTÄ JÄÄNEEN ITSETUNNON ja aloittaa elämän taas tarkalleen 0:lla tilanteesta, kuin vain pysyvät ihmiset on jääneet vierelle.
=:llasta on helpompi ponnistaa kuin miinus ihmisisten seura on kaikonnut? ja siinä samalla on oppinut truntemaan ne pahat ja ehkä jopa osaa pitää niitä kauempana sisäpiiristä?, sietää on jossain määrin pakko ja auttaa on pakko, mutta OMILLA ehdoilla ja itseään lokaamatta.
HEIKOT miinusihmiset toimittaa itseään vahvasti ja tuppautuvat riesaksi vahvempien elämään pomoina,tuttavinaan...,kavereinaan hyötyä hakien ja ITSE on tajuttava sanoa stop tarvitessa ja vetäen katkuisen viivan kunnollisen oman ja pahemman toisen välille. Siitäkin voi alkaa itsetunnon kasvu,silmien avauksesta lopullisesti?, marttyyriys on huono. Kohtekle muita kanssaihmisiä kuin veljiä toimii loistavasti muihin, ei niinkään aina se että kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan.., hyödyntäjät imee käyttäen monesti loppuun kuin sen näkee herkemmästä. Veljet ovat virheellisiä, niitä rakastetaan ja arvostetaan silti,. Sanotaan välillä suoraan ja sovitaan, puollustetaan itseään.
Parempaa huomista kaikille ja pitäkää tasa-arvoa yllä.
176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asiaa kirjoitit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

exjuoppohullu,nyt :) kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu