Toivoa
´''¨+
3158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jumala on rakkaus, tai ennemmin Rakkaus = Jumala, eli rakkaus merkitsee.
Kuoleman kokemukset osoittavat että rakkaus ja rakkauden puute on se mitä ja miten ihminn ajattelee.
Ne toimet ja aatokset ohjaavat tietoisuuden matkaa ja matkan luonnetta.
He jotka suuntaavat toivonsa ja ajatuksensa vaikkapa "jeesukseen" saavat siitä ajatuksesta matkaansa auttajan, jotkut toiset muista uskonsa kohteista.
Oleellisinta on kuitenkin se, onko oma ajatus empaattinen ja toimintamme sen mukaista.
Sen saamme mitä tilaamme.
Se millä(ajatuksella) ja mitä ammenatte, sillä teille ammennetaan.
Howard Storm selittää, kuinka hänelle lapsuudessaan ja nuoruudessaan kehittyivät hedonistiset ja tosiasiassa satanistiset arvot. Elämää hän ajatteli merkityksettömänä. Tarkoituksekseen hänelle tuli vain saada mahdollisimman paljon mielihyvää ja välttää tuskaa niin paljon kuin mahdollista, ja millä keinoin tahansa, kunhan hän vain välttyi kokemasta mitään ikäviä seurauksia siitä. Toisten kokemuksista ei ollut väliä.
Hänestä tuli ateisti, mutta lukuisten muiden kuolemakokemusten aineiston pohjalta pelkkä uskonpuute ei vie sellaisiin kokemuksiin kuin mitä Stormilla oli. Mutta hän oli täysin egoistinen antireligionisti ja antiteisti, joka pilkkasi uskovia ja näiden uskontoa ja elämää. Uskovaiset olivat hänestä typerintä mitä maa päällään kantoi; he olivat täysiä idiootteja. Storm selittää, kuinka hän kuolemassaan tavallaan sai sen, mitä oli halunnutkin: hän oli halunnut maailman, jossa kaikki ovat hänen kaltaisiaan ja mitään uskonnollista ja/tai henkistä elämännäkemystä ei ole.
Kuoltuaan hän kohtasi "sielunkumppaninsa" sellaisessa sfäärissä, jossa hänen toivomansa piirteet olivat täyttä totta; maailman, jossa jokainen oli samanlainen kuin hän. Mitään erityistä tuomiota tuonne siirtymiseksi ei tarvittu, vaan tietty todellisuus avautui kuin mekanistisesti: samankaltainen kutsui samanlaista. Sen maailman asukkaat "värähtelivät kaikki samalla aallonpituudella" kuin hän. Näille ihmisille - he olivat ihmisiä, eivät mitään eri lajia olevia demoneja - oleminen tässä meidän maailmassamme on kuin taivas; tämän maailman suhteellinen "valoisuus" pitää heidät vielä suhteellisessa hyvinvoinnissa verrattuna siihen kylmyyteen, johon heidän ylläpitämiensä ajatusten ja asenteiden ominaislaatu ohjaa heidät heidän ruumiinsa kuollessa. Kun kaikki ympärillä on sellaista, on tuloksena maailma, jossa kunkin näkyvillä olevana eniten mielihyvää tuovana tavoitteena on toisten dominointi ja kiduttaminen.
Tässä kirjoittamastani lähes kaikki on peräisin Stormin haastattelusta. Olen lisännyt tuohon vain joitakin universaalimpia elementtejä, jotta ei päädyttäisi mielikuvaan, että nämä ovat jotenkin sidoksissa nimenomaan kristinuskoon. Stormin kokemuksen muutti lopulta nöyrtyminen ja rukoileminen Jumalaa avuksi, jolloin Jeesus tuli ja nosti hänet tuosta sfääristä. Jossakin toisessa uskonnossa saman tekee jokin toinen uskonnollinen hahmo.
Niin, onhan tässä ajattelemisen aihetta. Jokaisella tuo kuolemanjälkeinen kokemus tulee eteen. Objektiivisia todisteita etukäteen ei ole olemassa siitä, millainen oma kokemus tulee olemaan, vaan on vain näitä kertomuksia. Niiden olemassaolon huomioiden voi olla todella harkitsemisen arvoista, onko uskontojen ja uskovaisten ajojahti, antiteismi, antireligio ja antispirituaalisuus todella se tie, jonka tahtoo käydä loppuun saakka ja katsoa sen seuraukset, maksoi mitä maksoi. Vaikkei asiasta olekaan olemassa vaa'alla tai sähkömittarilla mitattavia todisteita, niin koska on olemassa nämä todellisista ja äärimmäisen intensiivisistä kokemuksista kertovat kertomukset, ei asiaa voi sanoa vain keksityksi satuiluksi. Subjektiiviset todisteet jokainen kuitenkin saa, kun aika tulee ja se itse asfaltoitu tie tavallaan avautuu kuljettavaksi.
Tietynlainen nöyrtyminen voi olla todella kannattavaa tehdä jo aiemmin kuin mitä Storm teki, eli ennen kuolemaansa. Se ei tarkoita sitä, että jokainen voisi tai että kenenkään edes pitäisi alkaa uskoa fundamentalistisesti kaikkeen siihen, mitä jossakin tietyssä uskonnossa jostakin tietystä asiasta sanotaan, vaan pienimmässä muodossaan vain sodankäynnin lopettamista.
Sellainen on jokaisen helposti saavutettavissa tekemällä sellainen ratkaisu. Todella helposti saavutettavissa. Ei tarvitse tehdä mitään, vaan vain lakkaa tekemästä sitä mitä nyt tekee.
Tapauskertomuksista muodostuneet näkemykseni ovat omiani, ja niille ei ole mitattavia tieteellisiä todisteita. On vain samanlaisia kertomuksia.
Toivottavasti tämä kirjoitus oli edes jonkin henkilön kuolemanjälkeisen todellisuuden avautumisen suhteen hyödyllinen.
Sodankäynnin lopettaminen ja joku "vähimmäismäärä hyvettä" tuli tuosta kirjoituksesta mieleen. Muistan itse järkyttyneeni toisella puolella kuoltuani saksalaisena sotilaana, että viholliset olivatkin kavereita.
Osittain sen vuoksi päätin ennen syntymääni, että muistan edellisen elämäni kävi miten kävi ja kerron teille, että me olemme lähtökohtaisesti kaikki ystäviä. Tämä on niin selkeästi nähtävissä siinä energiassa, ettei tarvitse olla enää mitään rajaa rauhanjulistuksilla.
Diplomatia korvatkoon sodat. Puhtautta ja viattomuutta tulee kuitenkin edelleen puolustaa, oikeita arvoja.
Vähimmäismäärä jollekin hyveelle mitä tarvitaan, jotta elämästä tulisi kohtuullista toisella puolella, on lempeys. Yksi asia. Toiset sanoo rakkaus, mutta ymmärrettävämpi sana voisi olla lempeys.
Niinkauan kuin maailmassa on rehtiä tasa-arvoista ystävyyttä, ihan tavallista, on maailmassa sellaista pehmeyttä mitä tarvitaan. Lempeys on meidän hyvinvointimme tähden, ei jonkun aatteen vuoksi. Kuolemanjälkeen huomaamme selkeästi, että ajaudumme automaattisesti sellaiselle alueelle, missä muut ovat samanlaisia kuin me itse. Kun olemme monipuolisia ja kiinnostuneita laaja-alaisesti kaikesta kehittävästä, voimme vaihdella alueelta alueelle monipuolisesti. Elinpiirimme ja toimintamahdollisuutemme rajan takana on yhtä laaja tai suppea kuin ajatusmaailmamme.