* Kuka pakottaa?

Kuka pakottaa?
kukako kukako

- Japanin hallitus taistelee apinan raivolla saadakseen energiansa kansan (76%) enemmistön tahdon mukaan. 3- kertaa ydinvoimaa halvemmalla tuulivoimalla.

- Englannin hallitus ei saa yhtään yhtiötä enää ydinvoimalahankkeisiin. Ja päättää maksaa kannattamattomasta ydinsähköstä yli 2- kertaisen tukiaishinnan kiinalaisille mafiosoille. EU- lakeja räikeimmin rikkoen.

- Suomessa kaikki 3 keskeisintä ydinyhtiötä kieltäytyvät syksyllä oudosti eri asteisesti kannattamattomiksi tiedetyistä ydinvoiman hankkeista. Hallitus kuitenkin vaatimalla PAKOTTAA yhä uusia ja uusia ydinvoimahankkeita kansan 70% vastustuksista huolimatta. Keväällä ydinsirkus lähtee jälleen laukkaan uhkailee hallitus.

- Ruotsissa porvarihallitus päättää jatkaa uusilla 1800MW ydinvoimala hankkeillaan kustannuksista piittaamatta. Sillä seurauksella, että hätätilaansa hallitus kaatuu. Ja tilalle tuodaan 40% vähemmistöhallitus kantamaan vastuun. jota päähallituspuolueet eivät kykene "jotain mystistä ulkopuolista voimaa vastuutaan" kantamaan.

Ei tarvitse kauaakaan seurata nykyisiä ydinvoiman kummallisuuksia maailmalta. Kautta Euroopan maa toisensa perästä luopuu 2008< energianegatiiviseksi muuttuneesta ydinvoimasta. Tiedot eivät asiasta näytä kulkevan kuin Euroopan "vapaimman sanan Venäjässä". Jossa Putin avoimesti "yrittää" tiedottaa tästä ydinenergian ylittämättömästä energiataseitten ongelmista. Siitä miten 0,4% uraanimalmioiden nykyinen kaivos tekee uraanikaivoksista tappiollisia Talvivaaroja kaikkialla. Myös Venäjällä.

Todella outoa käännettä. Venäjä on nyt ainoa maa joka ydinvoiman keskeistä ongelmaa pitää maassaan edes esillä. Koska juuri Venäjä maksattaa nyt halvan uraanin harhan energian loismaksut. Mutta selkeästi ei saa asiaansa julkisuuteen. Miksei? Koska JOKU mystinen taho näyttää pitävän m y ö s oikeuksistaan taistelevan Venäjän hirressä.

Keskeisin kysymys onkin mikä näitä edellä kerrottuja k a i k k i a maita voi kuristaa noin?

Vastaus on tietysti maailman epäjumalien kuningas IAEA. Mutta MIKÄ takaa IAEA mahtiaseman? Obaman hallitsema USA!. . . .
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo TOTUUS vetää nettimiliisitkin hiljaiseksi.
Varsinkin kun aletaan puhua asiasta!..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

maurilappi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu