Onko rysittely aiheetonta

Aika vähällä venäläiset pääsee, jos pelkkä ryssittelykin on mielestään liikaa.
Aivan kuin venäläiset eivät olisi ansainneet sitäkään kohtelua tekojensa seurauksena. Todellako ?? Kohtuutonta ??
Kuinka hyvin te venäläiset tunnette todellisen historianne(jos joku putinistiryssä sattuisi paikalle) ? Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on paras mahdollinen lähtökohta selvittää muiden suhtautumista itseensä ja muuttaa asioita.
Mikä teistä venäläisistä tekee näitä Kyösti Kozloveja ja kumppaneita, jotka silmät kirkkaina saarnaavat venäläisten(ryssien) kokemista väärinkäytöksistä ja yrittävät usuttaa Putinia suoralla palautekanavalla kaikkien itse luotujen uhkienkin kimppuun ??

Vaikka kokonaisuudessaan venäläisten asema, arvostus, kohtelu ja koettu hyvinvointi Suomessa ovat paljon korkeammalla kuin edes omassa kotimaassanne.
Samalla hyväksytte perinteisesti kuitenkin kaikki venäläisten provokaatiot ja hyvin valmistellut hyökkäykset valheellisine hämäyksineen naapurikansojen kimppuun.

Tämä asennehan se tekee venäläisistä nimenomaan ryssiä, natsien ja fasistien sielunkumppaneita, saman aatteen eri ilmenemismuotoja eri maanosissa.

Kun katsoo venäläisten ryöstömurhasotia ja muita väärinkäytöksiä sotasyyllisyyksineen ja alueanastuksineen Suomen suunnalla, niin ryssien pitäisi olla ehdottomasti suuresti mielissään siitä, että ryssittelyyn voidaan saada tiivistymään edes pieni osa uhrin kokemuksista ja miettiä sitten rakentavasti, mitä asiantilan korjaamiseksi voitaisiin tehdä, kunhan malttaa ensin luopua uhosta, jolla tehtyjä vääryyksiä yritetään puolustella kaikilla mitä mielikuvituksellisimmilla ja katkerimmilla tavoilla leimaamisineen.

Jos kykenee harhauttamaan itseään ja uskomaan jopa omia puheitaan rikollisten valtiollisten intohimojensa saavuttamiseksi yksilötasollakin, niin ei kannata kuitenkaan kuvitella uhrien vajonneen yhtä alas ja olevan harhautettavissa enää.
35163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Oletko ajatellut, että tuo slaavifobiasi on tuhonnut pissipäisen aivokotelosi lopullisesti? Kirjoituksesi viittaa jopa aivosurkastumaan.

Äänestä
  • Oletko ajatellut (aivopesun läpikäyneillä aivoillasi), että luovuutesi on tapettu?

    Kaikkihan oli selkeää ja valmiiksi ajateltu Sinulle.
    Eihän Sinun tarvinnut kuin päntätä päähäsi Marxismin - Leninismin opit täydennettynä Stalinin (sikäläinen Luther) "mitä SE on" opeilla, niin olet täydellinen NEUVOSTO-kansalainen.

    Kun kaikki vapaa-ajattelu, sus siunatkoon!, toisin ajattelu ja luovuus oli saatu Sinulta ja tovereiltasi tukahdutetuksi, olitkin jo kohta pystyyn pas-kan-net-tu aivoton "ISKURI-työläinen" ja äänestit SITÄ JO valittua!

    Kun kaikki luovuus ja vapaa ajattelu oli tukahdutettu = tapettu, alkoi elämäänsä tylsistynyt Neuvostokansalainen ryyppäämään.

    Sinun "koppaasi" on jäänyt vain pis-si, ku-si, pas-ka ja erilaiset em. aineista valmistetut sekoitelietteet, joita pumpataan letkustoissa ja putkissa.

    Koeta NYT saada esimiehesi HELISINKI / PIETARI / MOSKOVA tai sitten SE uusi naikkonen/TILTU kommentoimaan asiallisesti avaajan esittämää faktaa.

    Ja tietysti niitten pitäisi saada käännetyksi Venäjän kannalta asiat parhain päin, ts. saada asiat näyttämään jotenkin Venäjän ja jopa johtavien R Y S S I E N maineen vuoksi näkymään koko historia "edullisessa valossa" !

    Äänestä

Puhut venäläisistä, ketä tarkoitat heillä?
"Ryssittely" osoittaa ihmisessä huonoa itsetuntoa, pelkoa vierasta kohtaan, tietämättömyyttä ja ymmärtämättömyyttä. Lisäksi se osoittaa huonoja käytöstapoja.

Äänestä
  • Ikuisesti on puhuttu ja venäjällä itsestääkin jo ryssä tulenee kai russia.kruskii jne.mielestäni hiukan ruskeampi ihon väri tuolla sanalla kertoi keitä oli liikkeellä.Kertokaapa lisää jotka oikeaa historiaa paremmin tunnette.Ettei vain Kalevalassa jo mainittaisi..Ilotkaa,että vieläkin muistetaan perinettä.

    Äänestä

Vilkaise palsta muita juttuja, siis niitä, joita ei ole otsikoitu ku-sella pas-kalla, puntaroimisella, pumppaamisella yms.
Alkaa pikkuhiljaa selvitä, mikä on venäläisen ja R Y S S Ä N pieni ero!

Ai, tarkoitatko, että vuosisatinen käytänö/kokemukset ja äidinkieli, (-murre) on huono käytöstapa?

Mene opettamaan palstaa pilaavilla R Y S S I L L E ja kätyreille hyviä käytöstapoja.
Vai oletko alan kouluttaja Pietarin toimistossa? SE STALLARI?

P.S. HUOM! Kirjoitan venäläisistä, mutta enemmän venäläisiä ja muita orjuutettuja kansoja hallitsevista R Y S S I S TÄ!
Ok?

Äänestä
  • Ryssittely on huonoa käytöstä. Katsohan suomen kielen sanakirjasta ja unohda murteet.

    Äänestä

  • Huono tapa... kirjoitti:

    Ryssittely on huonoa käytöstä. Katsohan suomen kielen sanakirjasta ja unohda murteet.

    Tässä R Y S S I E N "huonoa" = sikamasita käytöstä:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752243721.html

    Eipä kuulunut peruskoulun kurssiin opetella tuntemaan naapuria ja tekosiaan lähihistoriassa. Peruskouluun kuului OPPI "hyssyttelystä"!

    Jos R Y S S Ä T käyttäytyvät linkissä esitetyllä tavalla, niin suomalaisten käyttäytyminen on täysin korrektia R Y S S I T E L Y I N E E N!

    Äänestä

Venäjä on oikeastaan jakautunut poliittisesti ja asenteellisesti kahteen ryhmään lukuisten kansallisuuksien yli.
Enemmistönä ovat ryssät(85 %), jotka valitettavasti pilaavat kunnollisen venäläisen väestönosan, sivistyneiden venäläisten(15%) maineen kierolla käytöksellään ja aluevarkauksillaan(Karjala, Krim jne).

Ja lisää provokaatioita on tulossa, milläpäs muulla Venäjä itseään koskaan ruokkisi, kun on aina päässyt laajenemaan valtion ominaisuudessa n. 300 vuoden ajan ryöstelemällä ja murhaamalla naapurikansoja, olematta itse lainkaan syyllinen tekoihinsa omasta rikollisesta mielenlaadustaan johtuen.

Suurin venäläinen kysymys tosin jää jäljelle; johtuuko tämä kansan mielisairaus traumaattisista rikollisista teoista vai onko rikollisuus seurausta sairaudesta.

Voiko kumpaakaan syytä ja/tai seurausta pitää lieventävänä puolustuksena ?

Äänestä
  • Tuosta kun lukaisee lyhyesti historiaa, niin selviää mistä "R Y S S I T T E L Y " saa alkunsa.

    http://www.kauppalehti.fi/etusivu/russofobialla pitka historia/201410703750

    R y s s i t t e l y on sanana ihan hyvä, eikä se pidä sisällään muuta kun selityksen siitä, miten tavallaan matemaattisesti, JOUKKO-OPIN mukaan muodostuu määrättyjen ominaisuuksien mukainen joukko, jolla on omat poikkeavat, osin kauhistuttavat ominaisuutensa/omituisuutensa.

    Suomalaiset, virolaiset ja yleensä baltit ja laajemmin itä-eurooppalaiset ovat näistä ominaisuuksista saaneet pahimmillaan tuntea R Y S S I E N halun ja hingun tunkeutua toisten reviireille ja yleensä LÄNTEEN.

    Äänestä

Ovatko kansalaiset vastuussa johtajiensa virheistä? Kuinka monenteen sukupolveen saakka he ovat vastuussa?

Äänestä
  • Kysymyksesi on liki samankaltainen kuin palstalla usin kysytty:

    "Milloin varastettu tavara muuttuu omaksi?"

    Venäläistyyppinen vastaus on. "Huomenna". Käsitys tavaran omistajuuden nopeasta vaihtumiseta on levinnyt kommunismin mukana useaan maahan ja kansakuntaan, käsittääkseni serbialaiset ovat olleet oppivaisimpia.

    Suomessa eräs kansanryhmä, joka käyttää arkenakin juhlapukua on myös jo geeniperimältään sangen "sosiaalinen".

    "Mikä on Sinun, on myöskin minun; mutta mikä on Minun, ei kuulu sulle"

    Toinen kysymyksesi :
    Vastuu siirtyy sukupolvelta toiselle, kunnes virheet on korjattu!

    Äänestä

  • Se Avarakatseinen kirjoitti:

    Kysymyksesi on liki samankaltainen kuin palstalla usin kysytty:

    "Milloin varastettu tavara muuttuu omaksi?"

    Venäläistyyppinen vastaus on. "Huomenna". Käsitys tavaran omistajuuden nopeasta vaihtumiseta on levinnyt kommunismin mukana useaan maahan ja kansakuntaan, käsittääkseni serbialaiset ovat olleet oppivaisimpia.

    Suomessa eräs kansanryhmä, joka käyttää arkenakin juhlapukua on myös jo geeniperimältään sangen "sosiaalinen".

    "Mikä on Sinun, on myöskin minun; mutta mikä on Minun, ei kuulu sulle"

    Toinen kysymyksesi :
    Vastuu siirtyy sukupolvelta toiselle, kunnes virheet on korjattu!

    Ei ole sitten toivoa suomalaistenkaan osalla. Suomalaisetkin ovat sitten kansalaisina syyllisiä toisiaan kohtaan ja naapureitaan kohtaan. Asioita ei ole vieläkään selvitetty.

    Äänestä

  • Ei toivoa.. kirjoitti:

    Ei ole sitten toivoa suomalaistenkaan osalla. Suomalaisetkin ovat sitten kansalaisina syyllisiä toisiaan kohtaan ja naapureitaan kohtaan. Asioita ei ole vieläkään selvitetty.

    Natsi-Saksan ja Hitlerin työkavereita olimme...

    Äänestä

  • Maailmansota 2 kirjoitti:

    Natsi-Saksan ja Hitlerin työkavereita olimme...

    Täytyi meidän etsiä kunnon työkaveri, kun vastassa oli JÄTTI- /Roistovaltio ja vielä maailmanvaltias ja tekniikan huippu USA paras kaverinsa ja auttajansa.

    Muutenhan koko Neuvostoliiton sotatouhut olisi mennyt ihan R Y S S I M I S E K S I.

    Äänestä

  • Se Avarakatseinen kirjoitti:

    Täytyi meidän etsiä kunnon työkaveri, kun vastassa oli JÄTTI- /Roistovaltio ja vielä maailmanvaltias ja tekniikan huippu USA paras kaverinsa ja auttajansa.

    Muutenhan koko Neuvostoliiton sotatouhut olisi mennyt ihan R Y S S I M I S E K S I.

    Mepä kuitenkin hävittiin ryssille katkerasti ja olemme aina vain suurveljemme var-
    jossa.Tämä taitaa ottaa kipeästi pattiin Avaranatsia :)) Da da

    Äänestä

  • Bror-Erik kirjoitti:

    Mepä kuitenkin hävittiin ryssille katkerasti ja olemme aina vain suurveljemme var-
    jossa.Tämä taitaa ottaa kipeästi pattiin Avaranatsia :)) Da da

    Tarkoittaako tuo, että häviäjältä saa varastaa sopivaksi katsomansa alueet ja omaisuudet ja laittaa sen syytteeseen itsetekemistään rikoksista ja tuomita sotasyyllisyyteen ?
    Historiaa valehtelemalla voittajalla on ns. oikeus jälkikäteen puolustella tekojaan ja väittää mm. vakavissaan että jatkosota aiheutti talvisodan.. ja että Leningradille piti saada turvavyöhyke(menee jo vahvasti sarkasmin puolelle), että olisi muodollinen oikeutus hyökkäysryöstösodalle(johon ei oman eikä kansainvälisen oikeuden mukaan ole koskaan ollut oikeutusta).

    Tämä venäläinen oikeustaju ja moraali onkin sitten vaihtuvanapaisena aivan omaa luokkaansa oman tarpeen mukaan säätyvänä ja sen vuoksi heitä sanotaankin Ryssiksi hyvin ansaitusti.
    Nimihän ei miestä pahenna, mutta mies voi antaa nimikkeelleen kyllä lisää pituutta, leveyttä ja syvyyttä, kuten viimeaikoina on tullut jälleen todetuksi Venäjän toimesta.
    Siis ryssät ovat ryssiä edelleenkin, mihinkäs he karvoistaan pääsisivät ? Yrittävätkö edes ?
    Eivät varmaan luovu karvoistaan ennen kuin tulevat pysäytetyiksi ja hyötyminen "ryssismistä" loppuu(eikö se ole loppunut todellisuudessa oikeasti jo kauan sitten ?)

    Kun saatiin sota aikaiseksi Venäjän taholta, niin sen varjolla sai sitten ryöstää sopivaksi katsomansa alueet Karjalasta yms. ja kukaan ei ole enää rikokseen syyllinen Venäjällä, koska suomalaiset tuomittiin sotasyyllisiksi.

    Koska kansalaiset eivät laillisesti voi varastaa toisiltaan Venäjälläkään, niin siihen tarvitaan sota, että valtio voi varastaa kansalaisilleen jäämättä siitä itse kiinni, jos valtio voi päättää myöhemmin myös sodan voittajana hallitsemansa oikeuslaitoksen toiminnasta ja päätöksistä.

    Äänestä

  • Bror-Erik kirjoitti:

    Mepä kuitenkin hävittiin ryssille katkerasti ja olemme aina vain suurveljemme var-
    jossa.Tämä taitaa ottaa kipeästi pattiin Avaranatsia :)) Da da

    Eihän ME R Y S S I L L E häävitty, vaan OIKeastaan USA:lle.

    USA käänsi pari vuotta sodan loppumisen jälkeeen kelkkansa, kun olivat tutustuneet tarkemmin Neuvostoliittoon.

    Mehän NE jo tunnettiin:
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/03/sota-ajan-pilapiirrokset-pilkkasivat-ryssaa

    (Karjalan RYÖSTÖ ja sotakorvaukset ottaa "pattiin")

    Sinä muuten Et kuulu joukoon "MEPÄ"!

    Äänestä

Venäläiset vastaavat isiensä pahoista teoista aina kolmanteen ja neljänteen sukupolveen saakka, kuten Isossa Kirjassa sanotaan..

Karjalan anastetun ja miehitetyn alueen kohdalla tuokaan maininta ei riitä, koska rikos ei vanhene, sillä sotarikolliset Venäjällä ja pakotettu valheellinen oikeudenkäynti sotasyyllisyydestä ei voi olla pätevä mitenkään, ts. kansainvälinen oikeus ei ole vielä toiminut.
Kun Karjala Palautetaan, niin siitä eteenpäin menee vielä 3-4 sukupolvea, että asia on selvä edellisen mukaan.

Venäläiseen kulttuuriin kuuluu todellakin vahvana ajatus, että kaverilta voi varastaa ja se muuttuu omaksi, kun omaisuutta ja maata saa pidettyä riittävän kauan hallinnassaan. Eihän Karjala yms. alueet muuten olisi vieläkin palauttamatta.

Venäläisten mielestä kansa ei vastaa eikä varasta, jos valtio ja kirkko varastavat naapureiltaan tai joskus jopa omilta kansalaisiltaankin, sillä mehän olemme vain syyttömiä ja tavallisia ihmisiä kuten tekin..(?)

Omituinen on venäläisten minäkuva ja valtiollinen järjestys, kun tuetaan vahvana putinistisena enemmistönä rikollisuutta harjoittavia vallanpitäjiä ja valtiota sen keinoja moralisoimatta ja voidaan samalla hyötyä valtion yms. toimijoiden harjoittamasta rikollisuudesta, kuten Karjalan ja muiden alueiden varastamisesta ja hyväksikäytöstä...ja silti..tiedäthän,. vain valtio ja kirkko ovat vastuussa isiemme pahoista teoista ja kärsimyksistänne !!??

Tämä vakava ristiriita ei tule esiin mitenkään edes vaaleissa, vaan tuki jatkuu aina samanlaisena vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Toisaalta on todella kätevää, kun rikollinen vastuu voidaan siirtää valtiolle ja tuetuille vallanpitäjille ja itse tarvitsee vain hyödyntää omaisuusrikokset kansanmurhineen myöhemmin levitellen vain käsiään...että mitä me tälle voimme(voisitko sinäkään), koska emme ole toimijoita valtuuttamissamme rikoksissa.

Ortodoksinen kirkkokin on tehnyt nimissään ryöstöretkiä historiansa aikana naapurivaltioiden alueelle ja varastanut mm. kirkonkelloja luostareihinsa.
Siinä se varsinainen oikeaoppisuuden perikuva ja sielujen pelastaja onkin kulttuuriin kuuluvasti, joten ei ihme, että venäläisillä on niin lujasti vahvana geeneissään ja perinteessään tuo erittäin kannattava liiketoiminta nimeltään naapurikansojen ryösteleminen, murhaaminen ja valehteleminen tekojensa oikeuttajana, jota valtionkirkkokin tukee.

Äänestä
  • Suuret sanat ovat pienen minän mitta,pienen minän suuret ilkeät puheet kumpuavat
    ilkeästä pienestä minästä.Pienellä ilkeällä minällä ei ole ystäviä,hän tekee tu-
    hoa itselleen ja tuhoutuu maanisuuteensa lopulta.Sellainen on pieni ilkeä minä.

    Äänestä

  • Täällä käy mielisairas ryssänvihaaja jo ortodoksikirkkoakin morkkaamaan!
    Pääsikö unohtumaan että suurin osa Suomen Raja-Karjalan pitäjien karjalaisista oli ortodokseja, ja Venäjän karjalaisista on edelleen lähes kaikki?

    Äänestä

  • ääuk463ry3fgkf63ffxc kirjoitti:

    Täällä käy mielisairas ryssänvihaaja jo ortodoksikirkkoakin morkkaamaan!
    Pääsikö unohtumaan että suurin osa Suomen Raja-Karjalan pitäjien karjalaisista oli ortodokseja, ja Venäjän karjalaisista on edelleen lähes kaikki?

    Suomen ortodoksit eroavat ryssänkirkon ortodokseista merkittävästi siinä, että heidän johtajansa, joka julistaa ainoaa ja puhdasoppista ortodoksisuutta on Kreikassa. Suomen ortodokseilla ei ole siten Valtiojumalaa heidän ja varsinaisen Jumalan välissä.

    Venäläisillä ortodokseilla on aivan oma johtajansa, joka asuu Venäjällä kertomassa totuutta mm. venäläisille ja heille ainoa ja tärkein kriteeri Jumalan Sanan totuudelle si on, että mikä on tärkeää ja välttämätöntä Venäjän valtioin olemassaololle ja alueryöstöjen oikeutukselle, on yhtä tärkeää myös ortodoksiselle kirkolle, koska se takaa myös heidän valtansa.

    Äänestä

Venäjän pahuus valtiona johtuu nimenomaan tuosta ortodoksisen kirkon lojaalisuudesta valtiolle. Venäjän ortodokseilla on oma johto ja patriarkka, joka ei kumartele lainkaan Kreikan patriarkan suuntaan, josta johdetaan kaikkia muita kirkkoja.
Tämä Venäjän oma patriarkaatti takaa sen, että kun ortodoksinen kirkko on valtion tukena hyvässä ja pahassa, niin Venäjä myös suojelee ortodoksejaan.
Tämä malli mahdollisti aikanaan myös Stalinin valtaanpääsyn, kun ortodoksit tukivat käytännössä vähintäänkin passiivisesti valtionjohtoaan ja aika monelle ortodoksijohtajalle sopi hyvin, että heidän kilpailevia veljiään työnnettiin Venäjän työkeskitysleireihin kuolemaan, ellei ehditty ampua ennen sitä.

Venäjällä johtajat, kansa, tiedotusvälineet ja kirkko ovat aina yhtenä tukena millaiselle paholaiselle tahansa, kunhan he itse vain arvelevat hyötyvänsä hänestä, vaikka tovereita vietäisiin vierestä kuolemaan(tai juuri siksi).

Venäläisten mielestä malli, jossa valtio varastaa naapurimailtaan maata ja omaisuutta, on niin hyvä, että sitä kannattaa aina poikkeuksetta tukea, koska ryöstösaaliista voi itsekin hyötyä joutumatta rikosoikeudelliseen vastuuseen. Vastuu rikoksista on valtiolla, joka voi kyllä ryöstää ilman tuomiota valtamahdollisuuksien lisääntymisestä innostuneen kirkon tukemana.

Sota täytyy ensin provosoida ja voittaa, että pääsee ryöstämään ja voi tuomita hävinneet sotasyyllisiksi ja ryöstämään lisää omaisuutta rauhansopimuksen avulla, kun uhrit on ensin tuomittu sotasyyllisiksi.
Myöhemmin Venäjän kansalaiset voivat sitten pudistella päätään, kun rikoksen uhrit kyselevät omaisuuttaan takaisin ja todellisia sotarikollisia oikeuden eteen...emmehän me sitä tehneet, vaan se edeltäjävaltiomme ja paha Stalin(jota kannatamme ja ihailemme edelleen).
Kaikki varastamamme omaisuus on nyt sitten laillisesti muuttunut meidän omaisuudeksemme(mitä ihmettelet ?), tutki vaikkapa Pariisin Pakkorauhansopimuksen tekstejä, niin tiedät ja vakuutut asiasta, että varastaa ja murhata saa sotimalla, kunhan sille saadaan vain virallinen hyväksyntä.

Äänestä
  • Saahan sitä paasata mutta sopimus on sopimus.Pariisin rauhansopimuksessa kirjat-
    tiin yksimielisesti että Suomi maksaa korvausta tekemistään sotavahingoista ja
    luovuttaa päkättämättä alueet jotka rehellisessä kamppailussa voittanut osapuoli
    määrää. Mehän emme olleet se osapuoli.. Että ihan oikein on asiat nykytolallaan.
    -Eiks vaan? :)

    Äänestä

  • Bror-Erik kirjoitti:

    Saahan sitä paasata mutta sopimus on sopimus.Pariisin rauhansopimuksessa kirjat-
    tiin yksimielisesti että Suomi maksaa korvausta tekemistään sotavahingoista ja
    luovuttaa päkättämättä alueet jotka rehellisessä kamppailussa voittanut osapuoli
    määrää. Mehän emme olleet se osapuoli.. Että ihan oikein on asiat nykytolallaan.
    -Eiks vaan? :)

    Siinä on yksi aluevaras äänessä.

    Äänestä

Pariisin rauhansopimuksessa todellakin määrättiin(sovittiin pakottamalla syylliseksi), että vain Suomi maksaa sotakorvauksia aiheuttamistaan vahingoista. Ei sodan aiheuttanut sotasyyllinen Venäjä, joka tuotti Suomelle moninkertaisesti suuremmat vahingot todellisena hyökkääjänä pelkästään sekä talvi- että jatkosodassa ja lisäksi aluemenetykset että muu ryöstösotasaalis sotakorvausten päälle.

Sotimallako ryöstömurhaaminen lakkaa olemasta rikollista touhua valtion tekemänä ja tekee hyökkääjästä rehellisen ja antaa vastuuvapauden kansalle ?Tätä erinomaisen tehokasta, vaikkakin veristä, liiketoimintamallia Venäjä onkin harjoittanutkin jo n. 300 vuotta ja kasvanut nykyiseksi sisältäpäin mädäksi imperiumiksi.
Naapurivaltiot tuntevat edelleen saman pahan jatkuvan diktatuurilöyhkän, joka Venäjältä leijailee sivistyneiden valtioiden ylle ajoittain vieläkin vahvana.

Venäjän valtion ainoa ja todellinen koossapitävä voima on valheiden peittämä rikollisuus, jota vain totalitaarinen diktatuuri voi ylläpitää ja vahvistaa.
Kansalaiset tukevat mielellään tällaista valtiota, jonka avulla he itse voivat hyötyä valtion harjoittamasta rikollisuudesta, olematta itse tekoihin syyllisiä. Tai niin he ainakin luulevat. Venäjän valtio on ulkoistanut tosin sitten syyllisyyden rikoksistaan sodan häviäjäuhreille tuomitsemalla heidät sotasyyllisiksi ja sotakorvauksiin.
Tästä rikollisesta toimintamallista Venäjä ei voi luopua mistään hinnasta, koska he tosiasiallisesti lakkaisivat valtiona olemassa mitä ovat.
Rikollisuudesta ei ole ulospääsyä niin kauan, kuin sitä ei joudu tuomituksi ja voi hyötyä edelleen tuntematta syyllisyyttä. Syylliset ovat muualla(Ettekö tunne vainoharhaisuutemme ja rikostemme uhreja, jotka pakottivat meidät tähän ?).

Siksi he ihmettelevät lännen reaktioita rikollisten puuhailujensa jatkamisesta, kun ovat syyllisyyden tuskan(ne joilla on omatunto) kierrättämisellä ja ulkoistamalla sen, tehneet toimintamallistaan keskuudessaan hyväksyttyä.
Ettekö lännessä ymmärrä meitä ??
Näinhän me olemme aina toimineet Venäjällä ja toimimme vastakin, sillä ei ole muita vaihtoehtoja enää jäljellä...!!

Äänestä

Bror-Erik nimimerkki on häiriintynyt yksilö jonka ajatusmaailma on häiriintynyt rikollisvaltioiden Neuvostoliiton/Venäjän suuntaan.
Hän ei mitenkään halua tajuta sitä, että rikollisvaltio Neuvostoliitto on aiheuttanut suomensukuisille ja suomalaisille mittaamattomat vahingot vuosien 1020-1941 välisenä aikana.
Meitä on moneksi, mutta onneksi tuollaiset pölvästit ovat murto-osainen vähemmistö myöskin Venäjällä jossa kuitenkin mielenvikaiset "valtiojohtajat" pitävät kahleissa totuutta ymmärtäviä ihmisiä.

Äänestä
  • Tuo ensiksi kirjoitettu vuosiluku 1020 on tietenkin 1920, sillä rikollisvaltio Neuvostoliitto aloitti siihen aikaan maailman laajimpiin kuuluvat ihmisoikeusrikkomukset joista se ei ole koskaan joutunut vastuuseen.

    Ps. nimenmuutoksella Venäjäksi se ei voi vapautua rikoksistaan.

    Äänestä

Tiedetään, että Hitler tappoi 7 miljoonaa "omaa kansalaistaan" hallinnassaan olevalla alueellaan mm. keskitysleireillä.
Vertaa-> Stalinin keskitysleireillä oli paljon enemmän väkeä aivan 1950- luvun puoliväliin saakka ja hän tappoi 20 miljoonaa omaa kansalaistaan omalla alueellaan eri keinoilla mm. uuvuttamalla nälkään, joista osa oli vihaamiaan juutalaisia.
Saman verran kuoli ihmisiä Euroopassa pelkästään sodan välittöminä uhreina 2. Maailmansodassa. Tämäkin sota oli puoliksi Neuvostoliiton provosoima alueryöstöjen mahdollistamiseksi ns. rehellisin keinoin sodan avulla.

Stalin, Neuvostoliitto ja sen kansalaiset venäläiset(jotka tukivat Stalinia ja ihailevat edelleen) olivat siten vastuussa kahdesta kolmasosasta kaikista sodan uhreista, jos ajatellaan koko 2. Maailmasodan aikajatkumoa syine ja seurauksineen noin 30 vuoden ajalta.
Pahuuden painopiste ja suurempi sotasyyllisyys menee siten vahvasti Venäjän puolelle, joka ei ole joutunut vieläkään tilille teoistaan, vaan jatkaa samaa menoa Ukrainan suunnalla uhoten joka suuntaan rikollista mahtavuuttaan.

Milloin venäläiset saadaan oikeuteen sotarikoksistaan, joita he pitävät toistaiseksi suurena etuoikeutenaan ja valtuutuksena toimia edelleen samalla tavoin.

Rikollisen suunnan muutos alkaa palauttamalla rikoksista pahimman, ryöstetyn Karjalan(mm.) oikeille omistajilleen ja Suomelle.

Äänestä

Pitää ensin tunnustaa historian perusasiat, ennenkuin voi keskustella asiallisesti Neuvostoliitosta, Venäjästä ja alueluovutuksista.
Onko niin, että palstalla kirjoittelevat eivät usko Suomessa kirjoitettuun historiankulkuun?

Äänestä

Ja Venäjäkö tunnustaa historian perusasiat?

Äänestä
  • Eihän siitä ole puhe.

    Äänestä

Suomessa kirjoitettu historian kulku ei vastaa sitä, mitä historian kulusta on kirjoitettu Venäjällä, valitettavasti. Jomman kumman on kirjoitettava totuuskin sellaisena kuin se oli ja tapahtui, joten tehtävä jäi suomalaislle, kun venäläiset eivät voineet alentua ottamaan sitä kunniaa vastaan ja tunnustamaan rikoksensa.
Joten ei kannata vertailla kirjoitettua Venäjän viralliseen ja kirjoittamalla tehtyyn historiankulkuun, joka pitää totuuttakin vain Venäjän vastaisena vääristelynä ja haittana venäläisen ryöstöimperialismin menestyksekkäälle etenemiselle jatkossakin.

Äänestä
  • Tarkoitan länsimaista historinkirjoitusta. Mielstäni lännessä kirjoitetaan historiaa lähes oikein. USA, Britannia, Ruotsi, jopa Saksa. Suomessa ei osata kirjoittaa edes omaa historiaa totuudenmukaisesti. Kaikkein vähiten Karjalan palauttajat

    Ihmettelen, miksi useampi vastaaja ajatteli heti Venäjää. Miksi? Ei pidä mennä heti ansaan.

    Miettikäähän, mitä esimerkiksi brittiläiset historiantutkijat kirjoittavat Suomesta ja verratkaa sitä Suomen omaan "viralliseen" käsitykseen.

    Äänestä

Venäjää tässä kuuluukin ajatella ensimmäisenä ja viimeisenä kirjoitetun historian eroista puhuttaessa, koska vain siellä historiankirjoitus eroaa olennaisesti siitä totuudesta, mitä kaikkialla muualla on sodista kirjoitettu.

Olet oikeassa tuossa, että lännessä kirjoitetaan historiaa oikein Englantia lukuun ottamatta. Suomessa hyväksytään lähes täysin, mitä lännessä on kirjoitettu, sillä se on kirjoitettu realistisesti täysin eri tavalla kuin Venäjällä "ryssismin" vaikutuksesta käänneltynä ja väänneltynä sopivaksi katsomaansa asentoon, että se palvelisi valheena edelleen mahdollisimman hyvin myös nykypäivän Venäjän imperialistisia tarpeita sekä mahdollistaa ryöstösaaliin edelleen hallussapidon Karjaloineen ja sotasyyllisyysfarssin voimassaolon törkeine väärinkäytöksineen.

Suomessa ja lännessä historia kirjoitetaan siis yhdenmukaisesti.
Länsihän oli valmis hyväksymään Suomen sotasyyllisyyden aikanaan Venäjää miellyttääkseen ja muodollisesta pakosta, koska Suomi oli kuitenkin oikeasti Saksan liittolainen, tosin Venäjän kiistattomasti pakottamana(tämän rehelliset venäläisetkin ymmärtävät nykyään hyvin).
Venäjähän oli Saksan liittolainen ennen Suomea erittäin paljon merkittävimmässä määrin ja hyötynä mitaten ja myöhemmin pakotti suomalaiset samaan rooliin.

Englannissahan kerrotaan edelleen vakavalla naamalla satua, että Suomi oli natsisaksan aatteellinen liittolainen omasta aloitteestaan vapaaehtoisesti edistääkseen natsiaatteen leviämistä, vaikka natseja oli pelkästään Venäjälläkin jo moninkertainen määrä Suomeen verrattuna ja kuinkas totalitaarinen kommunismi sitten erosikaan natseista tai fasisteista perusideologialtaan - ei mitenkään.
Englannillakin on samanlainen poliittinen tarve kuin Venäjällä selitellä ja valehdella historiaa itselleen sopivalla tavalla omia virheitä peitelläkseen, koska tulivat aikanaan vain omista tarpeistaam johtuen julistaneeksi sodan Suomelle ja sen seurauksena joutuivat(pääsivät sodan varjolla) hyökkäilemään pohjoisessa suomalaisten kimppuun omia kansallisia imperialistisia tarpeita edistääkseen, kuten Venäjäkin.
Näin briteille oli mahdollista tehdä rikoksia Venäjän tavoin Suomea kohtaan joutumatta sotasyyllisyystuomioistuimeen sodan päätyttyä. Syystä, että sodan varjolla on mahdollista harjoittaa rikollista toimintaa ja saada pysyviä tuloksia varastamalla ja murhaamalla sodalla järjestetyissä kulisseissa tehokkaammin.

Onneksi historiaa ei voi oikeasti muuttaa kirjoittamalla totuutta paremmaksi, senhän huomaa heti vastaajan kirjoituksesta ja on havaittavissa monen putinistiryssän epätoivoisista reaktioista ja kirjoituksista heti ensimmäisestä lauseesta alkaen.

Äänestä

Venäjällä historiankirjoitus on aina totuutta suurempia asioita palvelemassa, kuten imperialistisia valtion, kirkon ja kansalaisten rikollisia intohimoja oikeutetuiksi tekemässä.
Keinoista, joilla tavoitteet saavutetaan ei kannata välittää, sillä vain lopputuloshan ratkaisee.
Senhän opetti jo suuri ja rakastettu johtaja, Stalin, jolle venäläiset antoivat valtakirjan toimia parhaaksi katsomallaan tavalla valtiorakenteen ja ihmisten perusominaisuuksien muuttamiseksi.
Nyt on Putlerin vuoro seurata samoissa jalanjäjissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hankittu ominaisuus kirjoitti:

Aika vähällä venäläiset pääsee, jos pelkkä ryssittelykin on mielestään liikaa.
Aivan kuin venäläiset eivät olisi ansainneet sitäkään kohtelua tekojensa seurauksena. Todellako ?? Kohtuutonta ??
Kuinka hyvin te venäläiset tunnette todellisen historianne(jos joku putinistiryssä sattuisi paikalle) ? Tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on paras mahdollinen lähtökohta selvittää muiden suhtautumista itseensä ja muuttaa asioita.
Mikä teistä venäläisistä tekee näitä Kyösti Kozloveja ja kumppaneita, jotka silmät kirkkaina saarnaavat venäläisten(ryssien) kokemista väärinkäytöksistä ja yrittävät usuttaa Putinia suoralla palautekanavalla kaikkien itse luotujen uhkienkin kimppuun ??

Vaikka kokonaisuudessaan venäläisten asema, arvostus, kohtelu ja koettu hyvinvointi Suomessa ovat paljon korkeammalla kuin edes omassa kotimaassanne.
Samalla hyväksytte perinteisesti kuitenkin kaikki venäläisten provokaatiot ja hyvin valmistellut hyökkäykset valheellisine hämäyksineen naapurikansojen kimppuun.

Tämä asennehan se tekee venäläisistä nimenomaan ryssiä, natsien ja fasistien sielunkumppaneita, saman aatteen eri ilmenemismuotoja eri maanosissa.

Kun katsoo venäläisten ryöstömurhasotia ja muita väärinkäytöksiä sotasyyllisyyksineen ja alueanastuksineen Suomen suunnalla, niin ryssien pitäisi olla ehdottomasti suuresti mielissään siitä, että ryssittelyyn voidaan saada tiivistymään edes pieni osa uhrin kokemuksista ja miettiä sitten rakentavasti, mitä asiantilan korjaamiseksi voitaisiin tehdä, kunhan malttaa ensin luopua uhosta, jolla tehtyjä vääryyksiä yritetään puolustella kaikilla mitä mielikuvituksellisimmilla ja katkerimmilla tavoilla leimaamisineen.

Jos kykenee harhauttamaan itseään ja uskomaan jopa omia puheitaan rikollisten valtiollisten intohimojensa saavuttamiseksi yksilötasollakin, niin ei kannata kuitenkaan kuvitella uhrien vajonneen yhtä alas ja olevan harhautettavissa enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu