Voisivatko vapaa-ajattelijat perustaa seurakunnan?

Ilmainen idea

Tällainen ajatus tuli mieleen, kun luin uutisen:

"Ateistiseurakuntien saarnat keskittyvät ateististen uskonkappaleiden viestimiseen mahdollisimman innostavalla tavalla. Palveluksissa opetetaan muun muassa siitä, miten vääryyksiä ei koskaan tulla oikaisemaan ikuisuudessa, koska kuolemanjälkeistä elämää ei ole. Ihmisten tuleekin ylösnousemuksen sijaan tavoitella onnea ja hyvää aikaa tässä elämässä."

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/4961/ateistikirkko_laajentaa_toimintaansa

Teillähän on jo oma dogmistonne, joten saarnat ja lähetystyö olisivat helppo nakki. Sitähän oikeastaan tapahtuu jo, mutta sen voisi organisoida seurakuntamuotoon, jonne vaparit tulisivat joka sunnuntai kello 10 hokemaan, että jumalia ei ole, ei tosiaankaan ole. Virsikirjojen sijasta voisitte lehteillä vaikkapa pornolehtiänne.

25

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nasse..

      Hauska idea.

      Valitettavasti vain kääntyy itseään vastaan osoittaessaan jo avauksessa uskiksen moraalin tason perustuvan vain kuolemanlkeisen rangaistuksen pelkoon pidäkkeenä.

      Sinänsä positiivista että hihhulikin näkee onnen ja hyvän ajan tavoittelun jo tässä elämässä mielekkääksi.

      PS multivajakki, fetissisi pornoon lehtien muodossa on aika harvinainen, eikö sinua sureta painosmäärien jatkuva lasku pornin siirtyessä entistä enmmän nettiin?

      • tiedustelu

        Onko vaparit luopuneet lehdistä? Vaihtaako ne nykyään Raamattuja nettipornoon?

      • Nasse.
        tiedustelu kirjoitti:

        Onko vaparit luopuneet lehdistä? Vaihtaako ne nykyään Raamattuja nettipornoon?

        Multivajakki, yllätätä positiivisesti, olet hahmottanut "filth-for-filth" idean, eli p askan vaihtamisen p askaan kun tuot pornn rinnalle Raamatun :)))

        Tosin Nassen mielestä Raamatussa oleva porno insesteineen, raiskauksineen, murhineen, nekrofilioineen ja viattomien neitsyiden raiaskaaminen Jumalan toimesta ei samalla tavalla nappaa kuin munaiset Jallut joissa homma oli sofistikoituneempaa.

        Mutta niin kai se on, ihminen sivistyy vaikka lantaa nuotiossa polttavat kamelikuskit taruineen ja niihin uskovinen pilttinä indoktrinoituneina multivajakkeina eivät kehittyisikään. Ainakaan samassa suhteessa kuin ihmiset.

      • tiedustelu
        Nasse. kirjoitti:

        Huomaan, että aihe inspiroi sinua. Mutta voisitko jossain fantasiointisi välissä vastata kysymyksiini?

    • Aikamoista toisten ihmisten halveerausta ja asettamista nollan tasolle, on ajatus että he lukisivat totuuden joistakin dogmeista tai vaikkapa mustasta kirjasta. Lisäksi vielä ajatus, että vaparit todistelisivat ettei jumalaa ole, on uskovaisia imartelevaa. Se kun nimittäin on täysipäiselle ihmiselle herttaisen yhdentekevää, mitä kaapuniekat puhelevat sunnuntaisin valkoisista pömpeleistä kourallisille mummoja.

      Normaaleja ihmisiä kiinnostavat tosielämän ongelmat. Niihin kuuluu mm se, että ihmiset saisivat olla tasa-arvoisia valtion silmissä, riippumatta siitä minkälaisia mörköjä heidän aivoissaan liikkuu (mihin uskovat).

    • pertti39

      Tätä ajatusta tuki Alain de Botton. Video löytyy TEDistä. En muista, että ajatus olisi saanut kannatusta.

      "What aspects of religion should atheists (respectfully) adopt? Alain de Botton suggests a "religion for atheists" -- call it Atheism 2.0 -- that incorporates religious forms and traditions to satisfy our human need for connection, ritual and transcendence."

    • Meillä Tampereella se oli keskiviikko-iltaisin ja uskontunnuksen sijalla "Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksiiiii". :=) Tuo jäi viime vuosituhannelle, nyt ei oikein ole rituaaleja.

      • Jappervokki

        Joo, muistan hyvin vanhan toimiston kuluneiden puutuolien tuoksun. Sitten kun opintopiirissä vetäjä, vannoutunut sosialisti, pudotti jotain lattialle ja manasi "Voi luoja, voi luoja", vaihdoimme huvittuneita katseita ja kyselimme "Mikäs se sellainen on?". Oi niitä aikoja.

    • Ateismi on passé

      Ateismi saa yhä vahvempia uskonnon muotoja. Sekin on yksi osoitus siitä, että ateismi on passé.

      • Jappervokki

        Olet passénjauhaja. Ateismi on uskonto siinä missä postimerkkien keräilemättömyys on harrastus.

      • Ateismi on passé
        Jappervokki kirjoitti:

        Olet passénjauhaja. Ateismi on uskonto siinä missä postimerkkien keräilemättömyys on harrastus.

        Kyllä se kuule on vähän enemmän, koska ateistit kerääntyvät opintopiireihinsä ateismin ympärille.

      • Ateismi on passé kirjoitti:

        Kyllä se kuule on vähän enemmän, koska ateistit kerääntyvät opintopiireihinsä ateismin ympärille.

        "ateistit kerääntyvät opintopiireihinsä ateismin ympärille"

        Missä muka? Olen ollut vuosia ateisti ja vapaa-ajattelija-aktiivi, enkä ole koskaan osallstunut, enkä ole kuullut muista kuin jostain muinaisten kommarien opintopiireistä viime vuosituhannella...

      • Jappervokki
        Ateismi on passé kirjoitti:

        Kyllä se kuule on vähän enemmän, koska ateistit kerääntyvät opintopiireihinsä ateismin ympärille.

        Mitä sinulla on oppimista vastaan? Olet löytänyt yhden hienon sanan sivistyssanakirjasta ja luulet, että se riittää sivistyneen vaikutelman luomiseksi. Laajentaisit hieman maailmankuvaasi.

      • Ateismi on passé
        UskonnotonLähimmäinen kirjoitti:

        "ateistit kerääntyvät opintopiireihinsä ateismin ympärille"

        Missä muka? Olen ollut vuosia ateisti ja vapaa-ajattelija-aktiivi, enkä ole koskaan osallstunut, enkä ole kuullut muista kuin jostain muinaisten kommarien opintopiireistä viime vuosituhannella...

        Kysy Jappervokilta.

      • Ateismi on passé
        Jappervokki kirjoitti:

        Mitä sinulla on oppimista vastaan? Olet löytänyt yhden hienon sanan sivistyssanakirjasta ja luulet, että se riittää sivistyneen vaikutelman luomiseksi. Laajentaisit hieman maailmankuvaasi.

        Voih, eikö vaparien opintopiirissä opetettu sanaa passé? Mikä osoitus vaparien tasosta. Touche, eikö vain?

      • Ateismi on passé kirjoitti:

        Kysy Jappervokilta.

        Siis jos opintopiiri on uskonnollistyyppistä ja merkki ateismin tulevasta katoamisesta, niin miten opintopiirien loppuminen sitten on sekin merkki ateismin tulevasta katoamisesta? Päätä nyt, hyvä ihminen.

    • ei tulis mittää

      "Voisivatko vapaa-ajattelijat perustaa seurakunnan?"

      Vapaa-valittajien seurakunnan ensimmäinen messu jo tekisi koko touhun mahdottomaksi. Päättyisi iankaikkiseen riitaan ja julmisteluun. Osa oikeaoppisista olisi tietysti jo etukäteen jättäytynyt pois. Osa tunkeutuisi pakolla tilaisuuteen.

      Kuorovalituksesta ei päästäisi yksimielisyyteen kun jotkut haluaisivat sen kirjallisena, jotkut lauluna, jotkut moniäänisenä lauluna. Äänineutraaliutta edustavat haluaisivat puhemahdollisuuden sekä taidottomille örinän. Halvaantuisi siihen äänestetäänkö asiasta vai äänestetäänkö avoimella vai lippuäänestyksellä ja päätettäisiin, että äänestetään äänestyksestä avoimella lippuäänestyksellä, joka identiteetistään arkojen vuoksi pidettäisiin salaisena. Ja siitä äänestettäisiin...

      • Jappervokki

        Sitten joku potkittaisiin seurakunnasta ulos ja hän luikertelisi sinne takaisin hankaloittamaan toimintaa niin paljon kun pystyisi, kirjoittelisi ilkeämielisiä juttuja ylläpitämälleen sivustolle ja mustamaalaisi täälläkin vapariseurakuntaa niin paljon kuin pystyisi... ja historia toistaisi jälleen kerran itseään.

      • Ateismi on passé
        Jappervokki kirjoitti:

        Sitten joku potkittaisiin seurakunnasta ulos ja hän luikertelisi sinne takaisin hankaloittamaan toimintaa niin paljon kun pystyisi, kirjoittelisi ilkeämielisiä juttuja ylläpitämälleen sivustolle ja mustamaalaisi täälläkin vapariseurakuntaa niin paljon kuin pystyisi... ja historia toistaisi jälleen kerran itseään.

        Naulan kantaan. Vapariseurakunta on jo nyt todellisuutta kaikkine oppi- ja henkilöriitoineen. Tyypillistä lahkolaismentaliteettia. Mikään ei oikeastaan erota vapariliittoa uskontokunnasta paitsi se, että vaparit kiivaasti haluavat olla jotain muuta.

      • Ateismi on passé kirjoitti:

        Naulan kantaan. Vapariseurakunta on jo nyt todellisuutta kaikkine oppi- ja henkilöriitoineen. Tyypillistä lahkolaismentaliteettia. Mikään ei oikeastaan erota vapariliittoa uskontokunnasta paitsi se, että vaparit kiivaasti haluavat olla jotain muuta.

        "Mikään ei oikeastaan erota vapariliittoa uskontokunnasta paitsi se, että vaparit kiivaasti haluavat olla jotain muuta."

        Onhan pari muutakin asiaa, jotka erottavat vapaa-ajattelijain liitto ry:n uskontokunnasta.

        1. Vapaa-ajattelijaksi voi liittyä vasta 15 vuotta täytettyään -> uskontokuntaan vauvana
        2. Vapaa-ajattelijoiden jäsenmaksu maksetaan itse tililtä ja se on kymppejä vuodessa -> uskontokunnissa satasia ja valtionkirkkolaisilla sen vie valtio
        3. Vapaa-ajattelijoilla ei ole mitään dogmeja -> uskontokunnilla on jopa toisiaan poissulkevia dogmeja, runsaasti.
        4. Vapaa-ajattelijat eivät usko jumalolentoihin -> uskontokuntien jäsenet... no ainakin valtionkirkon kohdalla tässä taidetaan olla aika lailla samoilla linjoilla ;-)
        5. Vapaa-ajattelijaksi ei opeteta kouluissa -> uskontokunnan jäseneksi opetetaan, halusi sitä tai ei.
        6. Vapaa-ajattelijoilla ei ole vihkimisoikeutta -> uskontokunnilla on
        7. Vapaa-ajattelijat joutuvat maksamaan toiminnastaan kaikki verot.
        8. Vapaa-ajattelijat saavat valtiolta verorahoja toimintaansa parikymmentä tuhatta - > uskontokunnat satoja miljoonia (yhteisövero ja muut avustukset)
        9. Vapaa-ajattelijoiden äänitorvet eivät saa palkkaa tai palkkioita -> uskontokuntien keulahahmot saavat runsaat korvaukset.

      • UskonnotonLähimmäinen kirjoitti:

        Jatkot talousvertailusta valtiontukiketju kakkoseen. Ei nyt helkutti sentään avata taas uutta väittelyä omana ketjunaan.

        Jori, voisit poistaa tuon asiaankuulumattomana. Mutta koska et tee niin, totean, että vapariliiton erottaa uskontokunnasta vain se, että vaparit eivät hae uskontokunnan virallista asemaa. Sen saaminen tuskin olisi ongelma, koska uskonnon piirteet täyttyvät niin monelta osin.

        Mahtanen epäillä, että opetusministeriön asettama lautakunta hyväksyisi vapaa-ajattelua uskonnoksi. Hyvä kun edes Karhun kansa pääsi, ja sekin joutui rukkaamaan hakemustaan.

        Vakiintunut, mieluiten pyhänä pidettyyn kirjaan perustuva, uskomus yliluonnollisestakin puuttuu. Esimerkiksi joko Irti huumeista ry:llä tai Suomen kannabisyhdistys ry:llä on väistämättä virheellinen uskomus, mutta se ei tee kummastakaan uskontoa.

      • Älä höpise.
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Onhan teillä Väinö Voipion pyhät kirjoitukset.

      • Älä höpise. kirjoitti:

        Onhan teillä Väinö Voipion pyhät kirjoitukset.

        Mihin seurakuntaan sitten Voipio kuului, koska ei kai voinut pitää pyhänä omia kirjojaan?

        (Olen muuten kai huono seurakuntalainen, kun en muista lukeneeni mitään Voipion kirjaa. Saako kuitenkin pisteitä siitä, että tuntee erään hänen jälkeläisensä?)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4772
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3553
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3444
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2950
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2690
    7. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      14
      2370
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2185
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe