Vanhoillislestadiolaisuudelle tunnusomaista on poikkeuksellisen vahva yhteisöllisyys, jossa vaaditaan sosiaalisia taitoja. Toki seuroihin voi tulla, vaikka sosiaaliset taidot puuttuvatkin, mutta silloin saa tyytyä olemaan sivussa, eikä ehkä pääse iltakyliin tms.
Itse haluan ottaa esille vähemmän puhutun ja ehkä osin vaietunkin aiheen. Monikaan ei liene tietoinen siitä, että meidänkin porukassa on niitä, jotka hakevat rohkaisua kemiallisista aineista. Sen toki tietää osa, että joidenkin täytyy käyttää ns. laillisia huumeita, eli mielialalääkkeitä. Näitä eivät ole paljon käytetyt SSRI-lääkkeet, vaan on olemassa paljon sellaisia huumeisiin verrattavia lääkkeitä, jotka muokkaavat mielialaa paremmaksi.
Seassamme on niitäkin, jotka eivät ole joko päässee ammattiavun piiriin, tai eivät ole uskaltaneet tai kokeneet tarvitsevansa apua. Saatetaan ehkä ajatella, että kun ei ole avun piirissä, on jotenkin parempi ja itsenäisempi ihminen. Tällainen huonosti voiva omillaan yrittävä ihminen saattaa hakea piristystä sitten joko tissuttelusta, tai vähemmän laillisista päihteistä. Osalta on päässyt ehkä kokonaan unohtumaan, että kotikasvatus ei ole tänä päivänäkään sallittua, vaikka se on yleistynyt etenkin nuorten keskuudesta. Ruohoa saa helposti ja tiedän myös vanhoillislestadiolaisia, jotka sitä kasvattavat itselleen ja kavereilleen. Saatetaan myös käydä tilanta piristeitä netistä tai katukaupasta, mutta siihen liittyy valtavat riskit.
Tiedän ihmisiä, jotka pössyttelevät saadakseen hyvän fiiliksen. Olen itsekin maistanut ry:n röökipaikalla ja kieltämättä siihen jäi pieni riippuvuus. Tutut ovat huomanneet: räväkkä ystäväpiirini ovat muokanneet minustakin räväkän ja ulospäin suuntautuneen. Olen kuitenkin lakannut käymästä röökipaikalla, kun enhän minä normaalisti edes polta. Kuvioihin onkin tullut salatissuttelu. Povitaskussani kulkee taskumatti ja käyn vessassa naukkailemassa siitä. Ainut huono puoli vain tässä, ettei tää oo kovin pitkävaikutteista. Seurapuheen aikana mieliala ehtii laskee... Olenkin nyt ruvennut tulemaan myöhässä seuroihin, jotta onnistunun säilyttämään pienen nousuhumalan....
Mutta eihän tämä ole oikein! On suuri riski alkoholisoitua ja toisekseen uskovainenhan ei saisi edes juoda. Olen oppinut hukuttamaan murheeni litkuihin ja en enää edes tiedä, olenko edes uskomassa. Porukan mukana olen kuitenkin käynyt. Noin kaksi viikkoa sitten narahdin yhdelle. Hän aavisti käytöksestäni, että taidan vähän tissutella. Hän totesi siihen, että niin hänkin. Ja näin tissuttelu tuntui muuttuvan luvallisemmaksi. Mutta toisaalta oli kauheaa huomata, meitä tissuttelijoita on muitakin!!! Kehen voi enää luottaa. Entä jos se luotettavin saattoystäväkin tissuttelee? Tai sillä on jotain muita luurankoja kaapissa?
Onko tässä joukossa kukaan enää toisilleen rehellinen? Mikä ajaa ihmiset näyttämään muuta, mitä oikeasti on?
Tämän kysymyksen voisi esittää minullekin. Minäkö muka sitten en olisi esittänyt?
No tavallaanhan minä olen halunnut olla uskovainen. Sosiaalinen yhteisö on kuitenkin saanut aikaan paljon paineita, iloiset ja ulospäinsuuntautuneet pärjää. Heistä pidetään. Jos et ole sellainen, tulee helposti houkutus lähtee tavoittelemaan sellaista väärin tavoin.. Entä kalvava stressi. Mielen päälle kertyneet synnit? Kelle niistä kertoa. Jos synnit ovat jo sen verran suuria, ettei niitä kehtaa edes esille nostaa. Ja huomannut, että ne voi heittää armon meren sijasta myös musiikin ja päihteiden mereen. Ja sitten huomaa, ettei enää omistakkaan uskoa!!
Mutta kuitenkin mukavia ystäviä. Ja kivan yhteisön, jossa on alkanut saamaan suosiota lisääntyneen sosiaalisuuden ja iloisuuden ansiosta... jotka ovat pohjautuneet päihteisiin.........
Kerroppa siinä sitten yhtäkkiä ystäville, että kattokaa, ku minä olen juonu niin usein. Tissutellut. Jopa pössytellyt! Ei siinä auta sanoa, että niin on muitakin.. Ite me vastataan omista asioistamme. Kun on huomannut, että on joutunut ja kauas ja ehkä menettänyt samalla luottamuksen myös muihin, helpommalta tuntuu jatkaa esittämistä.... Tai sitten täytyy hakea sitä ammattiapua. Selvitellä kauheat sotkut...
Ja saada vielä luottamus jotenkin muihin ihmisiin, jos on huomannut, että myös luotettavana pidetty uskovainenkin tissuttelee ja nauttii yhä suurta luottamusta siionissa.
Tää on tällainen avautuminen nyt viime hetkisistä ajatuksistani. Ja toivoisin, että mun tilanne jotenkin ratkeaisi. Ja että otettais oikeasti käsittelyyn myös päihteiden käyttö keskuudessamme. Ympärillämme on mahdollisesti paljonkin huonosti voivia, joilla näennäisesti näyttää menevän tosi hyvin ja joista tämän vuoksi kovasti pidetään!
Itse haluan ottaa esille vähemmän puhutun ja ehkä osin vaietunkin aiheen. Monikaan ei liene tietoinen siitä, että meidänkin porukassa on niitä, jotka hakevat rohkaisua kemiallisista aineista. Sen toki tietää osa, että joidenkin täytyy käyttää ns. laillisia huumeita, eli mielialalääkkeitä. Näitä eivät ole paljon käytetyt SSRI-lääkkeet, vaan on olemassa paljon sellaisia huumeisiin verrattavia lääkkeitä, jotka muokkaavat mielialaa paremmaksi.
Seassamme on niitäkin, jotka eivät ole joko päässee ammattiavun piiriin, tai eivät ole uskaltaneet tai kokeneet tarvitsevansa apua. Saatetaan ehkä ajatella, että kun ei ole avun piirissä, on jotenkin parempi ja itsenäisempi ihminen. Tällainen huonosti voiva omillaan yrittävä ihminen saattaa hakea piristystä sitten joko tissuttelusta, tai vähemmän laillisista päihteistä. Osalta on päässyt ehkä kokonaan unohtumaan, että kotikasvatus ei ole tänä päivänäkään sallittua, vaikka se on yleistynyt etenkin nuorten keskuudesta. Ruohoa saa helposti ja tiedän myös vanhoillislestadiolaisia, jotka sitä kasvattavat itselleen ja kavereilleen. Saatetaan myös käydä tilanta piristeitä netistä tai katukaupasta, mutta siihen liittyy valtavat riskit.
Tiedän ihmisiä, jotka pössyttelevät saadakseen hyvän fiiliksen. Olen itsekin maistanut ry:n röökipaikalla ja kieltämättä siihen jäi pieni riippuvuus. Tutut ovat huomanneet: räväkkä ystäväpiirini ovat muokanneet minustakin räväkän ja ulospäin suuntautuneen. Olen kuitenkin lakannut käymästä röökipaikalla, kun enhän minä normaalisti edes polta. Kuvioihin onkin tullut salatissuttelu. Povitaskussani kulkee taskumatti ja käyn vessassa naukkailemassa siitä. Ainut huono puoli vain tässä, ettei tää oo kovin pitkävaikutteista. Seurapuheen aikana mieliala ehtii laskee... Olenkin nyt ruvennut tulemaan myöhässä seuroihin, jotta onnistunun säilyttämään pienen nousuhumalan....
Mutta eihän tämä ole oikein! On suuri riski alkoholisoitua ja toisekseen uskovainenhan ei saisi edes juoda. Olen oppinut hukuttamaan murheeni litkuihin ja en enää edes tiedä, olenko edes uskomassa. Porukan mukana olen kuitenkin käynyt. Noin kaksi viikkoa sitten narahdin yhdelle. Hän aavisti käytöksestäni, että taidan vähän tissutella. Hän totesi siihen, että niin hänkin. Ja näin tissuttelu tuntui muuttuvan luvallisemmaksi. Mutta toisaalta oli kauheaa huomata, meitä tissuttelijoita on muitakin!!! Kehen voi enää luottaa. Entä jos se luotettavin saattoystäväkin tissuttelee? Tai sillä on jotain muita luurankoja kaapissa?
Onko tässä joukossa kukaan enää toisilleen rehellinen? Mikä ajaa ihmiset näyttämään muuta, mitä oikeasti on?
Tämän kysymyksen voisi esittää minullekin. Minäkö muka sitten en olisi esittänyt?
No tavallaanhan minä olen halunnut olla uskovainen. Sosiaalinen yhteisö on kuitenkin saanut aikaan paljon paineita, iloiset ja ulospäinsuuntautuneet pärjää. Heistä pidetään. Jos et ole sellainen, tulee helposti houkutus lähtee tavoittelemaan sellaista väärin tavoin.. Entä kalvava stressi. Mielen päälle kertyneet synnit? Kelle niistä kertoa. Jos synnit ovat jo sen verran suuria, ettei niitä kehtaa edes esille nostaa. Ja huomannut, että ne voi heittää armon meren sijasta myös musiikin ja päihteiden mereen. Ja sitten huomaa, ettei enää omistakkaan uskoa!!
Mutta kuitenkin mukavia ystäviä. Ja kivan yhteisön, jossa on alkanut saamaan suosiota lisääntyneen sosiaalisuuden ja iloisuuden ansiosta... jotka ovat pohjautuneet päihteisiin.........
Kerroppa siinä sitten yhtäkkiä ystäville, että kattokaa, ku minä olen juonu niin usein. Tissutellut. Jopa pössytellyt! Ei siinä auta sanoa, että niin on muitakin.. Ite me vastataan omista asioistamme. Kun on huomannut, että on joutunut ja kauas ja ehkä menettänyt samalla luottamuksen myös muihin, helpommalta tuntuu jatkaa esittämistä.... Tai sitten täytyy hakea sitä ammattiapua. Selvitellä kauheat sotkut...
Ja saada vielä luottamus jotenkin muihin ihmisiin, jos on huomannut, että myös luotettavana pidetty uskovainenkin tissuttelee ja nauttii yhä suurta luottamusta siionissa.
Tää on tällainen avautuminen nyt viime hetkisistä ajatuksistani. Ja toivoisin, että mun tilanne jotenkin ratkeaisi. Ja että otettais oikeasti käsittelyyn myös päihteiden käyttö keskuudessamme. Ympärillämme on mahdollisesti paljonkin huonosti voivia, joilla näennäisesti näyttää menevän tosi hyvin ja joista tämän vuoksi kovasti pidetään!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.