http://www.stat.fi/til/vaerak/2013/01/vaerak_2013_01_2014-09-26_kuv_003_fi.html
Homma etenee vaikka uskovat kuinka propakoivat YLE-uutisia myöden.
Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien osuus
26
212
Vastaukset
- FUCKIFUUU
Uskonnottomien osuus on kaksinkertaistunut 20 vuodessa eli seuraavan 20 vuoden kuluessa puolet suomalaisista on uskonnottomia. Ja 40 vuoden kuluessa uskovaisia on vain marginaaliryhmä kaikkein heikkolahjaisimmista kansalaisista.
- 1 + 2
Iloisennäköisiä käyriä;-D
Kirkkohan on kaiketi jo pitkään myöntänyt, että noin kehitys tulee kehittymään, mutta lattiamanujen suista tunkee usein ihan kummallista ja sitä pitää vain jaksaa debunkata ja käyttää heidän tietämättömyyttään hyväksi.
Ei kestä kun muutama vuosi ja nuo käyrät rupeavat keulimaan vieläkin jyrkemmin kun kirkon 'asiakashankinnan' epäonnistuminen realisoituu ja jopa kirkon oma jäsenistö jättää jälkikasvunsa kirkon ulkopuolelle.
Aika on puolellamme - Down Goes Kirkko! - Olly
Huomattavaa noissa käyrissä on myös se, että vuosina 1994 - 2004 uskonnottomien määrä kasvoi noin 2%, ja vuosina 2004 - 2014 noin 8%. Jos tuo kiihtyminen jatkaa samaan tahtiin (mikä ilmeisesti tulee tapahtumaan, koska nuoret eroavat kirkosta samanlaiseen, kiihtyvään tahtiin), uskonnottomien määrä voi olla 50% jo kymmenen vuoden kuluttua.
Myös on huomattavaa, että Tilastokeskus on tehnyt todella huonon taulukon. Tottakai vuosien kohdalla pitäisi olla pystyviivat, että taulukkoa olisi helpompi lukea. - Säästä veroissa
Noissa käppyröissä on myös hyvin havaittavissa se, jonka itsekin olen havainnut kaveripiirissä, että perheen miehet eroavat kirkosta, mutta nainen jää jäseneksi jotta palveluita voidaan yhä käyttää hyväksi. Tällä tavalla perheet saavat käyttää kirkon palveluita täysimääräisesti, vaikka useasti perheen paremmat tulot omaava ei kirkkoon enää kuulu. Näin kirkon on pakko hoitaa velvoitteensä, vaikka merkittävä osa verotuloista jää saamatta.
Tässä ei ollut tarkoitus väittää, että naisilla olisi heikommat tulot taikka mitään sen suuntaista vaan ainoastaan todeta, että ainakin omasta mielestäni tällainen suuntaus olisi havaittavissa.- vriks
"Tällä tavalla perheet saavat käyttää kirkon palveluita täysimääräisesti"
Mitä palveluja tarkoitat? Missä tilanteissa kirkon jäsenyys tarkistetaan?
Perheeni ei tarvitse kirkolta minkäänlaisia palveluja. - Frans II
"Tällä tavalla perheet saavat käyttää kirkon palveluita täysimääräisesti,"
Voihan se noinkin olla mutta vähän ihmettelen mitä ovat ne kirkon palvelut, joita pitäisi täysimääräisesti käyttää. Henkilökohtaisesti en koe tarvinneeni tai saaneeni kirkolta mitään palveluja koko 70-vuotisen taipaleeni aikana vaikka alkupuoliskon siitä olin ko. yhdistyksen jäsen, tosin tietämättäni ja tahtomattamani siihen liitettynä. Enpä ole toisaalta mitään palveluja kirkolta pyytänytkään. - Ei pakko, mutta
vriks kirjoitti:
"Tällä tavalla perheet saavat käyttää kirkon palveluita täysimääräisesti"
Mitä palveluja tarkoitat? Missä tilanteissa kirkon jäsenyys tarkistetaan?
Perheeni ei tarvitse kirkolta minkäänlaisia palveluja.Olet täysyin oikeassa siinä, että kukaan ei tarvitse kirkon palveluita mihinkään, mutta monella pienellä paikkakunnalla voi esim. ainoa päiväkerho olla nimenomaan kirkon alaisuudessa. Tällaisen palvelun käyttäminen voi monasti auttaa perheen äitiä jos tarvitsee viikolla päästä hoitamaan asioitaan.
- ota selvää asioista
Ei pakko, mutta kirjoitti:
Olet täysyin oikeassa siinä, että kukaan ei tarvitse kirkon palveluita mihinkään, mutta monella pienellä paikkakunnalla voi esim. ainoa päiväkerho olla nimenomaan kirkon alaisuudessa. Tällaisen palvelun käyttäminen voi monasti auttaa perheen äitiä jos tarvitsee viikolla päästä hoitamaan asioitaan.
Kunta ne päiväkerhot maksavat ja ne ovat tarkoitettu kaikille kuntalaisille. Kirkon puolesta joku vapaaehtoistyöntekijä yrittää rukoiluttaa lapsia, kertoa heille järjettömiä jeesus-satuja ja ehkä virrenkin veisuuttaa. Onko jossain päiväkerhossa tarkastettu kirkon jäsenyys?
Toisissa kunnan maksamissa ja kirkon ylläpitämissä kerhoissa ei jeesustella lainkaan. He ovat tajunneet, että kerho on tarkoitettu kaikille, eikä vain hihhuleille.
- Ratakadun Eemeli
Wau! 26% miehistä ja 18% naisista ei kuulu ihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Se on yhteensä 44%. Down gous the kirkko!!!
- 1+17=19
Se on kylläkin 22%, sillä niin ihmeellistä on matematiikka. Kelpo luku joka tapauksessa ja paranee kaiken aikaa :)
- Humanisti-vapari
Vapaa-ajattelijat ovat esittäneet, että naisten etuoikeus nyt yksin omalla päätöksellään liittää alle 1-vuotias lapsi kirkkoon lopetettaisiin ja että kirkkoon voisi lapsen liittää vain huoltajien yhteisellä päätöksellä jos ollenkaan (- eli mieluummin tietenkin ei ollenkaan).
LIsäksi olemme esittäneet, että lapsia ei rekiseröitäisi väestörekisterissä uskonnon mukaan. - 11 22 33
Onko tilastokeskus alkanut rajoittamaan tarkemman tiedon julkaisemista, koska enää viime vuodelta ei ole julkaistu "Liitetaulukko 7. Väestö uskonnollisen yhdyskunnan ja iän mukaan 31.12.2012", joka aiempina vuosina on julkaistu.
Liitetaulukko 7. Väestö uskonnollisen yhdyskunnan ja iän mukaan 31.12.2012
http://www.stat.fi/til/vaerak/2012/01/vaerak_2012_01_2013-09-27_tau_007_fi.html
http://www.stat.fi/til/vaerak/2013/index.html
http://www.stat.fi/til/vaerak/2012/index.html
Näiden tietojen avulla on aiemmin voinut kivasti hahmottaa kirkkoon kuuluvien laskua suhteessa eri ikäryhmiin.
http://www.chartgo.com/share.do?id=59bfa6a9aa
Kirkkokin on blokannut vastaavan oman tiedon julkaisun, jossa viimeinen tieto on vuodelta 2011.
http://aijaa.com/zcs5SB
Tietoa padotaan koska se on kirkon kannalta negatiivista ja haitallista.- Olly
Kirkon jäsenistä yli 850 000 on näköjään 65 vuotiaita, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...
- 95869
Liitetaulukko 7 on aina julkaistu samaan aikaan kun muukin sivulla oleva data. 10.12.2014 julkaistaan vielä jotain dataa, joten toivoa liitetaulukko 7 ilmestymisestä vielä on.
http://www.stat.fi/til/vaerak/tjulk.html - Molly...
Olly kirjoitti:
Kirkon jäsenistä yli 850 000 on näköjään 65 vuotiaita, jos ymmärrätte mitä tarkoitan...
Kirkon jäsenistä yli 900 000 on näköjään 25-44 vuotiaita, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan...
ja alle 24-vuotiaita on ihan kamalasti eli 1 265 945 - Olly
Molly... kirjoitti:
Kirkon jäsenistä yli 900 000 on näköjään 25-44 vuotiaita, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan...
ja alle 24-vuotiaita on ihan kamalasti eli 1 265 945Totta tuo, 0-14v. ovat toiseksi suurin ryhmä. Pienin ryhmä on 25-34v., toiseksi pienin 35-44v. Jos tiedätte, mitä tarkoitan...
- 5+6>10
Olly kirjoitti:
Totta tuo, 0-14v. ovat toiseksi suurin ryhmä. Pienin ryhmä on 25-34v., toiseksi pienin 35-44v. Jos tiedätte, mitä tarkoitan...
http://aijaa.com/zcs5SB
Tähän käyrästöön olisi kiva saada tuoreempaa käppyrää tuohon entisten alapuolelle. - Olly
5+6>10 kirjoitti:
http://aijaa.com/zcs5SB
Tähän käyrästöön olisi kiva saada tuoreempaa käppyrää tuohon entisten alapuolelle.Kirkko ei taida olla innostunut esittämään uusia käppyröitä...
- Swelpu
Olly kirjoitti:
Kirkko ei taida olla innostunut esittämään uusia käppyröitä...
Joku voisi Wikipedian Suomen evlut kirkko -artikkeliin käydä päivittämässä käppyrät, nyt lukemat päättyvät jonnekin 2000-l puolivälin tienoille, ja siitähän se hauskuus vasta on alkanut!
- Kreegah
95869 kirjoitti:
Liitetaulukko 7 on aina julkaistu samaan aikaan kun muukin sivulla oleva data. 10.12.2014 julkaistaan vielä jotain dataa, joten toivoa liitetaulukko 7 ilmestymisestä vielä on.
http://www.stat.fi/til/vaerak/tjulk.htmlIhmettelin itsekin väestörakennetaulukoiden julkaisupäivänä tuon kyseisen taulukon uupumista ja lähetin s-postia Tilastokeskukseen. Muutaman s-postin pallottelun jälkeen sain kuin sainkin kyseisen datan. Laitoin sen juuri Google Docsiin jakoon:
https://docs.google.com/spreadsheets/d/1elh0V6qqx9EMRoO6Ebx__xBDDptfjopdodIxZJ-AXJs/edit?usp=sharing
Tuosta laskeskelin ev.-lut. -kirkon kuulumisprosentteja ikäryhmittäin:
2013
0-14 739143 895021 0,8258387233
15-24 513031 654417 0,7839512115
25-34 439837 690714 0,6367859925
35-44 444732 655966 0,6779802612
45-54 529222 743198 0,7120874922
55-64 561619 755407 0,7434654431
-65 878441 1056547 0,831426335
yht. 4106025 5451270 0,7532235607 - propsit täältä
Kreegah kirjoitti:
Ihmettelin itsekin väestörakennetaulukoiden julkaisupäivänä tuon kyseisen taulukon uupumista ja lähetin s-postia Tilastokeskukseen. Muutaman s-postin pallottelun jälkeen sain kuin sainkin kyseisen datan. Laitoin sen juuri Google Docsiin jakoon:
https://docs.google.com/spreadsheets/d/1elh0V6qqx9EMRoO6Ebx__xBDDptfjopdodIxZJ-AXJs/edit?usp=sharing
Tuosta laskeskelin ev.-lut. -kirkon kuulumisprosentteja ikäryhmittäin:
2013
0-14 739143 895021 0,8258387233
15-24 513031 654417 0,7839512115
25-34 439837 690714 0,6367859925
35-44 444732 655966 0,6779802612
45-54 529222 743198 0,7120874922
55-64 561619 755407 0,7434654431
-65 878441 1056547 0,831426335
yht. 4106025 5451270 0,7532235607Kunnioitettavaa aktiivisuutta. Toivottavasti tilastokeskus lisää tiedot myös omalle sivulleen nyt on saanut tietää, että kyllä niistä ollaan kiinnostuneita.
- down down down
Kreegah kirjoitti:
Ihmettelin itsekin väestörakennetaulukoiden julkaisupäivänä tuon kyseisen taulukon uupumista ja lähetin s-postia Tilastokeskukseen. Muutaman s-postin pallottelun jälkeen sain kuin sainkin kyseisen datan. Laitoin sen juuri Google Docsiin jakoon:
https://docs.google.com/spreadsheets/d/1elh0V6qqx9EMRoO6Ebx__xBDDptfjopdodIxZJ-AXJs/edit?usp=sharing
Tuosta laskeskelin ev.-lut. -kirkon kuulumisprosentteja ikäryhmittäin:
2013
0-14 739143 895021 0,8258387233
15-24 513031 654417 0,7839512115
25-34 439837 690714 0,6367859925
35-44 444732 655966 0,6779802612
45-54 529222 743198 0,7120874922
55-64 561619 755407 0,7434654431
-65 878441 1056547 0,831426335
yht. 4106025 5451270 0,7532235607Päivitetty taulukko vuoden 2013 tiedoilla löytyy osoitteesta: http://www.chartgo.com/share.do?id=06b006ccaa
- - 2 % yksikköä
down down down kirjoitti:
Päivitetty taulukko vuoden 2013 tiedoilla löytyy osoitteesta: http://www.chartgo.com/share.do?id=06b006ccaa
Vaikutuksen kannalta tärkeimmissä ikäluokissa (25-34 v ja 35-44 v) lasku oli viime vuonna kaksi prosenttiyksikköä molemmassa ikäluokassa. Tämä lupaa erittäin hyvää myös tulevaisuudessa. Kirkosta eroaminen jatkuu erittäin vahvana ja lasten ihmisoikeuksien vastainen kirkkoon kastanminen jatkaa laskuaan.
- maailma muuttuu
- 2 % yksikköä kirjoitti:
Vaikutuksen kannalta tärkeimmissä ikäluokissa (25-34 v ja 35-44 v) lasku oli viime vuonna kaksi prosenttiyksikköä molemmassa ikäluokassa. Tämä lupaa erittäin hyvää myös tulevaisuudessa. Kirkosta eroaminen jatkuu erittäin vahvana ja lasten ihmisoikeuksien vastainen kirkkoon kastanminen jatkaa laskuaan.
2 prosenttiyksikön laskutahdilla 25 - 34 vuotiaiden ikäluokassa 60 prosentin kirkkoon kuuluvuus tullaan alittamaan 1 vuoden ja 3 kuukauden päästä.
- rahes
Kreegah kirjoitti:
Ihmettelin itsekin väestörakennetaulukoiden julkaisupäivänä tuon kyseisen taulukon uupumista ja lähetin s-postia Tilastokeskukseen. Muutaman s-postin pallottelun jälkeen sain kuin sainkin kyseisen datan. Laitoin sen juuri Google Docsiin jakoon:
https://docs.google.com/spreadsheets/d/1elh0V6qqx9EMRoO6Ebx__xBDDptfjopdodIxZJ-AXJs/edit?usp=sharing
Tuosta laskeskelin ev.-lut. -kirkon kuulumisprosentteja ikäryhmittäin:
2013
0-14 739143 895021 0,8258387233
15-24 513031 654417 0,7839512115
25-34 439837 690714 0,6367859925
35-44 444732 655966 0,6779802612
45-54 529222 743198 0,7120874922
55-64 561619 755407 0,7434654431
-65 878441 1056547 0,831426335
yht. 4106025 5451270 0,7532235607Toimittaako tilastokeskus yksityishenkilölle kirkon päivittämättä jättämän vuosittain viipaloidun kuvaajan dataa vuodelta 2013?
http://aijaa.com/zcs5SB
Olisi kiva tietää kuinka alas kuvaaja niiaa alimman ikävuoden kohdalla?
- Huhhahheijaaa
Ikäryhmässä 14-17 on paljon kirkkoon kuuluvia, joissa on hyvää eroamispotentiaalia lähivuosina.
Eikä kaikkien kohdalla ei tarvitse odottaa 18 vuoden ikään kasvamista, sillä toivottavasti yhä useammat vanhemmat antavat nuorille mahdollisuuden erota jo aikaisemmin.
Esimerkiksi lukioon lähtevälle voisi antaa mahdollisuuden valita ET:n ja uskonnon oppiaineen välillä, ja 17-vuotiaalle, joka aikoo erota niin pian kuin mahdollista, olisi kohteliasta suoda mahdollisuus välttää kirkollisvero siltä vuodelta jona nuori täyttää 18 vuotta hoitamalla asia jo edellisenä vuotena
(jos ei aiemmin)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147374
- 594732
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434684- 753398
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161995Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗291812- 311799
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441657- 361547
- 1431307