Alle 75 % evlut-kirkon jäseniä

Eroakirkosta.fi-palvelu

Tiedote 7.10.2014


Syyskuussa kirkosta eroaminen aktiivista - kirkon jäseniä alle 75 prosenttia suomalaisista


Kirkosta erosi syyskuussa 2014 noin 3600 kirkon jäsentä. Edellisen kolmen vuoden keskiarvo kirkosta eroamisissa on 3095. Kasvua on näin ollen yli 16 prosenttia. Koko vuonna on tähän mennessä kirkosta eronnut eroakirkosta.fi-palvelun kautta lähes 24 000 kirkon jäsentä.

- Kirkosta eroaminen on ollut yllättävän korkealla, vaikka mitään erityisempää kohua ei tänä vuonna ole tapahtunut. Näyttää käyneen niin, että kirkosta erotaan noin 45 000 jäsenen vuosivauhtia aivan itsestään, toteaa eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Petri Karisma.

Vuoden 2013 lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului 75,2 prosenttia suomalaisista. Tämän vuoden aikana on eronnut niin paljon kirkon jäseniä, että enää alle 3/4 (75 %) suomalaisista kuuluu kirkkoon. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Suomessa on reilusti yli miljoona ihmistä, jotka eivät kuulu mihinkään uskontokuntaan.

- Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on pudonnut voimakkaasti viimeisen reilun 10 vuoden aikana. Vuonna 2000 kirkon jäseniä oli vielä 85 prosenttia koko kansasta. Kirkon valtiollisen erityisaseman purkamistalkoiden pitää alkaa pikaisesti, ettei käy niin, että meillä on valtionkirkko, johon kuuluu alle puolet kansasta, jatkaa Karisma.

Tilastotietoa kirkosta eroamisesta
http://www.eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

Euroopan neuvoston yleiskokouksen suosituksen mukaan Euroopan yhteisiä arvoja on valtion ja kirkon erottaminen toisistaan. Vapaa-ajattelijoiden mielestä Suomen valtion on kohdeltava kaikkia uskontoja ja vakaumuksia yhdenvertaisesti. Suomen valtion pitää olla neutraali ja puolueeton suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Uskonto ja vakaumus on saatava pitää yksityisasiana.

13

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FUCKIFUUU

      Tämä ei riitä vaan on saatava aikaan muutos joka tuhoaa koko kirkon lopullisesti.

      • 95 66

        Tulee aivan automaatisesti ja on jo alkanut aikaa sitten.

        Kasteiden väheneminen on yksi viimeisiä niittejä ja kun myös rippikoulun suosio kääntyy jyrkkään laskuun, on loppu lähellä. Siinä vaiheessa kun suurin osa nuorista ei kehtaa mennä riparille ja vain oudot harhaiset viitsivät riparin käydä jossain pikkupaikkakunnilla vanhempien painostuksen takia, on kirkon tarina väistämättä jo ohi.

        Hihhulit jäävät pieniin lahkoihin kuten Jehovat.


      • Carix

        Häh? Valtiokirkkosysteemi joutaa ja pitääkin tuhota, mutta jos jotkut haluavat aikuisena kuulua luterilaiseen lahkoon, mikäs siinä. Uskonnonvapaus kuuluu heillekin.


    • Epäjumalienkieltäjä

      Hieno kehitys.

      Kirkollisveron siirtäminen (täysin käsittämättömin perustein) ennakkoperittävästi pysäytti 1960 kirkon jäsenmäärän laskun kymmeneksi vuodeksi, mutta nyt se on taas nopeampaa kuin koskaan.

      Minulle ei ole intohimoja kirkon häviämisen suhteen. Tärkeintä on, että sen erityisasema käy mahdottomaksi ja valtio ja kirkko viimeinkin erotetaan toisistaan aidosti ja kokonaan.

    • Yllättävän heikko läpäisy tällä tiedotteella. Verkkouutiset, Hämeen kaiku, Etelä-Suomen Sanomat ja pari muuta. Esim. http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/kirkko%20jasenmaara%20-26433

      YLE, HS ja ip-lehdet ei ilmeisesti mitään.

      Logiikka tähän ei koskaan tunnu aukeavan. Kuitenkin 75% on jotenkin merkittävän oloinen raja. Esimerkiksi miljoonasta kirkkoon kuulumattomasta aikanaan uutisoitiin hyvinkin näyttävästi.

      • tunnustaa

        Vaalien lähestyessä tulevat ehdokkaat pääsevät heikommin uutisiin. Vaalimainonnasta pitäisi maksaa. En tiedä mikä merkitys sillä on mutta ehkä ip lehtien kohdalla se on voinut vaikuttaa.


    • eroa valtiokirkosta

      Hienoa tietää, että neljäsosa suomalaisista ei enää maksa kirkollisveroja valtiokirkolle. Miten tätä ilosanomaa saisi levitettyä

    • Huhhahheijaaa

      Kirkko on lobannut medioita sen puolesta, että kirkosta eroamisesta ei enää uutisoitaisi...

      Samalla se on lobannut medioita sen puolesta, että seurakuntavaaleihin osallistumista tuettaisiin. kun se 15 5 on nii pieni prossa, nyyh...

      Entä järjestöjen ja liittojen kokouksiin ja jäsenäänestyksiin osallistuminen? Ääniikeuskin usein jo 15-vuotiailla..

      Krikkopoliittisten medioiden tukemista satojen eurojen tilausmaksuilla kannattaa ottaa harkitaan... onkos se eroaerkost.fi vielä...? ;-)

    • Erkki51

      Kirkolla on edelleen noin 4 miljoonaa jäsentänä. Jäsenmäärä on pysynyt näissä lukemissa vuosikymmeniä. Jäsenosuuden tippuminen taas johtuu pääosin maahanmuutosta. Ihmettelen uusateistien iloa tämän johdosta. Haluavatko he todella mielummin asua islamilaisessa kalifaatissa kuin luterialisessa maassa?

      • ottaako päähän?

      • Erkki51
        ottaako päähän? kirjoitti:

        Kirkon absoluuttinen jäsenmäärä on ollut tasaisessa laskussa vuodesta 2001 lähtien ja suhteellinen lasku on jatkunut jo noin 50 vuotta.

        http://www.stat.fi/til/vaerak/2013/vaerak_2013_2014-03-21_tau_002_fi.html

        3,8 miljoonaa jäsentä 1950 ja 4,4 vuonna 1990. Nyt 4,1 eli näiden puolivälissä. Ei siis mitään syytä panikoida vaikka kasvua tietenkin jokainen toivoisi. Tuota suhteellisen osuuden laskua kommentoin jo edellisessä viestissä.


    • miten lie

      Mitäpä täällä määkimään. Suomessahan on uskonnonvapaus. Kuka uskoo Jumalaan ja kenelle se jumala on joku muu, esim osakesalkku tai kirkkona Ikea tai suuri kauppakeskus. Eihän siinä mitään, toivottavasti on harkittu teko. Siitä voidaan tietysti olla montaa mieltä pitäisikö valtiokirkko-instituutio purkaa. Ehkä tapakristillisten osuus (niiden jotka haluavat vain kirkkohäät sen tähden kun se on juhlallista...yms.) putoaisi huomattavasti. Motiivit kuulua kirkkoon selkenisivät, epäämättä kuitenkaan jäsenyyttä keneltäkään.

      • Hipheihurraaa

        Tuli kutsu häihin, jotka pidetään lasipalatsissa. Juhlalliset häät vihkimisineenkin voidaan pitää myös ilman pappia ja kirkkorakennusta!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      192
      1358
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      761
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      318
      612
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      595
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe