Kun täällä niin monesti abstrahoidaan, niin mieluusti kuulisin ihmisten omia kokemuksia epätasa-arvosta, jotka ovat kiistattomasti johtuneet sukupuolen pohjalta tehdystä syrjimispäätöksestä (tai muusta itse asiaan kuulumattomasta asiasta).
Itse olen kokenut, että määräaikainen 20% sivuvirkasuhteeni, jossa opetin eräässä (ei suomalaisessa) yliopistossa jäi jatkumatta, vaikka kurssi oli tarpeellinen ja sai hyvän palautteen. Johtaja sanoi, että jos olisin ollut nainen, virkasuhdettani olisi jatkettu - heillä oli erillinen määräraha "esimerkillisen naistutkijan" palkkaamiseen (johon sis. myös opetustyötä), jota kukaan nainen ei lopulta tullut hakeneeksi. Miehenä olen siis kertaalleen kokenut suoraan sanotuksi tulemisen, että sukupuolestani johtui, että minua ei palkattu.
Vaikka ko. juttu oli minulle sivuseikka, tuntui se hassulta. Tasa-arvon nimissä tässä maassa oli tullut mahdolliseksi sanoa miehelle, että sukupuolesi takia sinun palkkaamiseesi ei ole rahaa. Mielenkiintoinen kokemus.
Onko muilla vastaavia?
Itse olen kokenut, että määräaikainen 20% sivuvirkasuhteeni, jossa opetin eräässä (ei suomalaisessa) yliopistossa jäi jatkumatta, vaikka kurssi oli tarpeellinen ja sai hyvän palautteen. Johtaja sanoi, että jos olisin ollut nainen, virkasuhdettani olisi jatkettu - heillä oli erillinen määräraha "esimerkillisen naistutkijan" palkkaamiseen (johon sis. myös opetustyötä), jota kukaan nainen ei lopulta tullut hakeneeksi. Miehenä olen siis kertaalleen kokenut suoraan sanotuksi tulemisen, että sukupuolestani johtui, että minua ei palkattu.
Vaikka ko. juttu oli minulle sivuseikka, tuntui se hassulta. Tasa-arvon nimissä tässä maassa oli tullut mahdolliseksi sanoa miehelle, että sukupuolesi takia sinun palkkaamiseesi ei ole rahaa. Mielenkiintoinen kokemus.
Onko muilla vastaavia?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Niin? Siis yliopistollasi ei ollut rahaa jatkaa sivuvirkasuhdettasi. Tämä oli se ydin. Yliopistosi oli kuitenkin saanut extramäärärahoitusta tiettyä tavoitetta varten, mutta sille ei löytynyt kohdetta.
Mielestäni sinua ei ole syrjitty sukupuolesi vuoksi, koska tuo määräraha oli ylimääräinen lisä, jolla alun alkaenkaan ei ollut tarkoitusta rahoittaa tuota vetämääsi kurssia sinänsä. Tietysti subjektiivinen kokemuksesi asiasta on sitten toinen juttu, enkä ollenkaan väheksy sitä.
...esim. vastaava tilanne voisi olla vaikkapa psykologian, tai miksipä ei naistutkimuksen, laitoksilla, jossa leijonanosa henkilökunnasta on naisia, ja sitten voisi perustella tuommoisia määrärahoja "miestutkijan roolimallin" esiin tuomiseksi ko. aloilla.
Jostain syystä tämmöisiä määrärahoja on alettu perustelemaan vain miesvaltaisille aloille naisten määrän lisäämiseksi - en ole kuullut toisin päin asiaa.
Voisihan se toisaalta kuulostaa jostain naisesta hassulta, jos hänelle sanottaisiin, että "jos olisit mies, olisi virkasuhdettasi jo jatkettu"... eikös? (Kyseessä oli siis johtajan suora lause minulle: jos olisit nainen, olisi virkasuhdettasi jo jatkettu).
On ollut epätasa-arvoa että erinäiset juopot vanhemmat miehet ovat "saaneet" kiusata minua naapurustossani (miehiä he eivät lähennelleet tai vainonneet). Koska perusturvallisuudentunne on minulle hyvin tärkeä, olen ollut tästä vainoamisesta katkera, ja ilmeisesti se myös on vahvistanut kouluajoilta periytynyttä varautuneisuutta ja aggressiivisuuttakin erinäisissä tilanteissa (esim. kun liikkuu jossain ja takana kävelee yksinäinen outo mies). Sitä ei käy vastaanväittäminen että miesten ei tarvitse pelätä raiskatuksi tulemista siinä määrin kuin naisten! Minusta se on epätasa-arvoista. Enkä tietenkään toivo että miestenkin pitäisi pelätä, höh, vaan että naisten ei tarvitsisi.
Työelämässä olen kuitenkin naisvaltaisella alalla saanut kokea enemmän sukupuolen sisäistä tasa-arvottomuutta, josta ei nyt tässä sen enempää muuta kuin että nokkimajärjestys se on kanoillakin, eikä ole kiva olla se jota kaikki nokkivat...
Mainitsen nyt tämän taas, tarkoitus ei ole toistaa samaa asiaa, mutta en tiedä oletko juuri sinä tullut ajatelleeksi (tuntuu että aika moni ei ole) että miesten riski joutua pahoinpidellyksi ulkona liikkuessaan on moninkertainen naisiin nähden, paljon suurempi kuin naisen todennäköisyys joutua ns. puskaraiskauksen uhriksi. Riski joutua tappeluun tai pahoinpitelyn uhriksi saattaa myös horjuttaa perusturvallisuuden tunnetta. Itsekin suhtaudun edelleen pienellä varauksella yökerhoihin, iltaravintoloihin ja muihin hauskanpitopaikkoihin eräiden aiempien kokemusteni johdosta. Myös vakavia väkivallantekoja kohdistuu miehiin kaupunkien öissä, harvemmin saa lukea että naista olisi puukotettu kadulla tai diskossa. Siis epätasa-arvoa löytyy kyllä toiseenkin suuntaan erilaisissa väkivaltakysymyksissä. Mitenkään raiskauspelkoa väheksymättä.
Kuten sanoit, tämä on tietysti asia jossa ei oikein voi toivoa toisen sukupuolen aseman huonontamista toisen tasolle, vaan ainoastaan positiivisesti ihmisten turvallisuuteen vaikuttavaa kehitystä.
Miten väkivallan pelko on epätasa-arvoa? Luulen, että aivan kaikilla on nykymaailmassa -valitettavasti- riski joutua jonkin väkivallan teon uhriksi. Tasa-arvoisesti. Miehiä ei yleensä ottaen raiskata, mutta eihän sekään mahdotonta ole, kuten olet varmaan sinäkin tietoinen. Omilla valinnoillaan voi pyrkiä pienentämään riskiä niin naiset kuin miehetkin. Maailma kun on mitä on. Ja se sattuu mikä sattuu. Kamalaahan se on, mutta sillä ei mielestäni ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Poliisivoimien lisääminen, tuomioiden järkeistäminen ja ylipäätänsä satsaaminen lapsiin tulevaisuuden investointina voivat olla keinoja saavuttaa parempaa turvallisuuden tasoa tulevaisuudessa. Mutta juuri nyt on vain jatkettava elämää ja yritettävä olla murehtimatta tulevia -ehkä koskaan toteutuvia pelkoja.
Olen minä sen itsekin joskus jossakin maininnut, kun on ollut listausta siitä mitä voi kokea missäkin sukupuolessa. Aiempana käsittelin vain asiaa omalta kantiltani naisena, koska arvelin että varmastikin miehet osaavat tuoda omat kokemuksensa itse esille, yhtälailla.
Viittaan lausuntooni "fantomille", ja ihmettelen tässä että mitenkähän menneet kokemukseni katoavat kuin ilmaan sillä periaatteella että "on turha pelätä tulevaisuutta"?
Tässä kysyttiin kokemuksia epätasa-arvosta, ja minusta on epätasa-arvoista että vanhat äijät jahtaavat nuoria tyttöjä (toki vanhat ämmätkin kiusaavat nuoria poikia, mutta eivät siinä määrin kuin ukot).
Aktuaaliset kokemukset ja mielipiteet ovat hieman eri asia, mutta mielipiteet sikiävät kokemuksista, joskus.
Kaikki kokemamme muokkaa meitä, persoonina ja mielipiteiltämme. Eikä tarkoitukseni ollut lakaista kokemaasi maton alle -siihen ei kukaan edes pysty. Yleisesti kuitenkin olen sitä mieltä, että jopa menneitä, pahoja kokemuksia voi käsitellä -yksin, ystävien tai ammattiavun kanssa, jotta voisi jatkaa taas mahdollisimman "normaalia" elämää. Elämää, jonka itse kokee mielekkäänä. Pelkojen kerääntyessä elämisestä haluamallaan tavalla tulee mahdotonta.
Väkivaltaa, mitä myös raiskaukset ja jahtaaminenkin ainakin henkisenä on ei kuitenkaan ole mielestäni sukupuolten väliseen tasa-arvoon sinällään kuuluva aihe. Laki on yksiselitteinen ja tasa-arvoinen tämän suhteen -raiskaukset, ahdistelu kuin turpiinvetokin ovat rikoksia yksilöä ei sukupuolta kohtaan. VÄKIVALTAA, jonka käsittelemiseen tarvitaan väkivaltaan erikoistunutta otetta. Muutosta tuskin tapahtuu pelkästään julistamalla tasa-arvoisuuden sanomaa vaikka tämä suunnattaisiin suoraan tekijöille. Eihän kaikki miehet yleisesti raiskaile ja jahtaa naisia -mikä vaikutus helposti tulee, jos väkivalta katsotaan tasa-arvokysymykseksi. Siinä fantom on aivan oikeassa, että miehetkin joutuvat varomaan tahollaan kulkiessaan ettei tule turpaan tai kuten miedän nurkilla viime aikoina puukosta. Eikä tämäkään sinällään ole tasa-arvokysymys.
Mielekkäämpää mielestäni olisikin pohtia, mitä tälle ja näille kaikille väkivallan muodoille olisi mahdollista tehdä -myös ennaltaehkäisevästi. Kasvatuksen merkitys ja elinolojen vakauttaminen lienee keinoja vaikuttaa tuleviin aikuisiin. Mutta tämänhetken ahdistajille -naisiin tai miehiin kohdistuville väkivallan uhkille. Nuorisorikollisuutta luulisi ssaavan osaltaa kuriin poliisin ja kotien yhteistyö. Pidettäis tenavat kotosalla ja alettais komentaa niitä. (Tiiän, tiiän, monen vanhemman ote irronnut, mutta laillisesti se ei kuitenkaan vapauta vanhempia vastuustaan alaikäisistä jälkeläisistään.) Mutta nämä aikuiset ahdistelijat... Siinä probleema, johon pitää pohdiskella vastausta. Ei nimittäin äkkiseltään tulee yhtään mieleen. Yksi kuitenkin: tapaukset, joissa uhkailu on jatkunut jo aikaa, pitäisi saada ratkaistua ennenkuin pahempaa ehtii tapahtua. Tämä vaatisi poliisioikeuksien lisäämistä, jotta heillä olisi oikeus ja konstit tulla väliin. Mitäs mieltä sinä olet? Ehdotuksia?
Ja kyllä, minulla on myös roppakaupalla kokemuksia monenmoisesta ahdistelusta. Kivaa se ei ole, mutta en vielä ole keksinyt muuta konstia välttyä siltä kuin istua yksin kotona ja siihen en rupee. Kai minullekin on muodostunut omat konstini selvitä siitä. Naistenahdistelu ei myöskään saa miesten laajaa tukea, vaan olen ollut tilanteessa, jossa miespuoliset hermostuivat tyystin naista ahdisteltaessa. Itse yllätyin reaktioita, koska olen naisena tottunut hanskaamaan epämiellyttävät tilanteet.. Vasta silloin huomasin miten olen tottunut häiriökäytökseen. Tosin olen kuullut enenevässä määrin samanlaisesta haittakäyttäytymisestä naisten taholta, jonka miehet kokevat negatiivisena. Mutta voiko mies ottaa sitä puheeksi pelkäämättä tulevansa naurunalaiseksi? Tuskin nyky-yhteiskuntamme kulttuurissa. Kyse on mielestäni silloin täysin yksilöiden haittakäytöksestä, ei yleisestä naisten tai miesten sortamisesta.
On ikävää että kiusatun pitäisi "turvautua ystäviin ja ammattiapuun", mutta kiusaajan ei periaatteessa tarvitse tehdä yhtään mitään, eli katsoa omaa itseään silmästä silmään. Omalla kohdallani kyse oli aivan kotiovelle ja vaikka asuntoonikin tunkeneesta kiusalaisesta (mikäli olin niin pöljä että avasin oven kun ovikello soi). Se on aika vaikea varoa liikkumisiaan jos on pakko asua omassa kodissaan, käydä töissä ja tulla kotiin, aina miettien että pääseekö rauhassa sisälle vai tuleeko se yksi taas mussuttamaan, ja onko tämä se kerta kun se lässyttäminen ei enää riitä hänelle.
Poliisille on turhaa ruikuttaa siinä vaiheessa kun varsinaista pahoinpitelyä ei ole suoritettu ja ahdistelija on naapurustossa "hauska seuramies" jolla vain juovuksissaan on se ihmeellinen tapa kiertää asunnolta asunnolle vittuilemassa (ja krapulassa sitten kiertää pyytelemässä anteeksi). Ja ainakaan maalaispoliisi ei jostain 100 km päästä lähde välttämättä paikanpäälle vaikka tussarin kanssa huidottaisiin.
(Kaiketi tuo vuosikausien vainoaminen ei olisi ollut niin ahdistavaa, jos en olisi sitä ennen kokenut raiskauksen läheltä piti -tilanteen, jota en tässä ala pervojen riemuksi rääpöstellä. Mutta voin sanoa siitäkin että en itse todellakaan siihen provosoinut.)
Mitä tulee siihen miesten kohtaama väkivalta vs. naisten kohtaamat raiskaukset niin jälkimmäisestähän on annettu julkisuuteen sellainen kuva että sen saa suorittaa mikäli tekijä on perheenisä ja työssä. Pahoinpitelyn suhteen nämä määritteet eivät ilmeisesti ole vielä lievittäviä asianhaaroja?
Voi toki olla väärin perustaa mielipiteitään ja kehitellä tuntemuksia sen perusteella mitä iltapäivälehdet kirkuvat otsikoissaan, mutta jo valmiiksi ahdistellulle ihmiselle yksikin kirkuva otsikko joka viittaa siihen, että naiset ovat vapaata riistaa villissä idässä, on liikaa. Siispä tuon tuostakin joudun selvittelemään omia pelkojani, ja miettimään mikä johtuu tunteistani ja menneistä tapahtumista ja mikä on tällä hetkellä vaikuttavaa todellisuutta.
Ei poliisikaan kaikkialle yllä, vaikka heille annettaisiin mitkä hyvänsä resurssit ja valmiudet. Itse olen kulkenut puukko takataskussa ja vakuuttanut itselleni että menen ennemmin vaikka vankilaan kuin annan yhdenkään kusipään vanhan kääkän käydä käsiksi itseeni. Mutta tuollaisella ajattelulla teen vain itsestäni onnettoman, joten ei se mikään suositeltava visualisaation paikka ole kellekään naiselle.
Mitä sitten JÄÄ jäljelle? Pitääkö väkisin olla vaikka huonossa parisuhteessa, jotta voi aina liikkua kumppanin (=bodyguardin) seurassa? Pitääkö mennä karatekurssille?
En minä tiedä. Ihmettelen vain. Otsikossa on kyllä se mitä odotan tältä yhteiskunnalta. On se nyt jumalauta jos ei edes laki ja oikeus voi antaa sellaista viestiä että naisillakin pitää olla tässä maassa rauha. Minä en usko tasa-arvoon ennenkuin niin on.
Ja se on tasa-arvokysymys siinä mielessä, että sitä ensinnäkin esiintyy suhteettoman paljon ja myös siinä mielessä, että miehiä paapotaan aivan liikaa. Miesten harjoittamasta väkivallastakaan ei saisi puhua, ettei vaan yksikään mies syyllistyisi. Ja jo lapsena poikien käytöstä ymmärretään loputtomiin (pojat on poikia), eikä juuri kukaan laita heille rajoja siinä vaiheessa, kun se kasvatuksellisesti olisi aiheellista.
Tyttöjen kasvatus liikkuu hyssyttely ja vaiennustyyliä käyttäen. Tytön ei ole sopivaa kapinoida tai tuoda mielipiteitään reippaasti esiin. Valitettavasti tämä vielä edelleenkin menee näin, että jo kasvatuksemme vinouttaa sukupuolirooleja.
Nyt kun mies aikuisiässä ei saakaan tahtoaan läpi kaikessa, hän tarttuu siihen ainoaan käsillä olevaan voimaansa eli väkivaltaan. Kun on tottunut jo lapsena saamaan tahtonsa läpi, sitä on aikuisiässä vaikea hyväksyä, että elämä ei pyörikään oman navan ympärillä, eivätkä kaikki omat toiveet tulekaan tyydytettyä. Tämä turhautuminen purkautuu usein sitten väkivaltana ja koska nainen on miestä heikompi fyysisesti, on väkivallan kohteeksi nainen sopivampi. Toiselta mieheltähän voisi saada vaikkapa turpaansa.
Eli olen samaa mieltä siinä, että väkivallalle pitää voida tehdä jotakin ennaltaehkäisevästi.
Ja siihen vastaus on, että kasvatetaan lapsista tasa-arvoisia sukupuolesta riippumatta.
Minusta tasa-arvokysymyksiä väkivallassa ovat lähinnä vain tekijän ja uhrin sukupuolesta riippuva poikkeava suhtautuminen ja yleiset asenteet. On esimerkiksi aika outoa, että perheväkivaltaa edelleen ajatellaan vain miesten naisiin kohdistamana, vaikka monissa tutkimuksissa on todettu naisten miehiin kohdistaman parisuhdeväkivallan olevan vähintään yhtä yleistä kuin toisinpäin. Ks. esimerkiksi allaoleva linkki.
http://www.csulb.edu/~mfiebert/assault.htm
Tämän huomioonottaen pidän suorastaan törkeänä, että media puhuu vain miesten tekemästä väkivallasta ja levittää täysin puolueellista propagandaa ja siten tukee puolueellisia asenteita.
Olen samaa mieltä kanssasi, joidenkin harvojen ongelmayksilöiden harjoittama ahdisteleva tai väkivaltainen käytös ei ole sinänsä mikään laaja tasa-arvokysymys. Sellainen saattaisi mielestäni kuitenkin syntyä tilanteesta, jossa ns. yleinen mielipide olisi jonkin ryhmän kokemaa väkivaltaa kohtaan merkittävästi sallivampi tai välinpitämättömämpi kuin jonkin toisen ryhmän kokemaa väkivaltaa kohtaan.
>joidenkin harvojen ongelmayksilöiden harjoittama ahdisteleva tai väkivaltainen käytös ei ole sinänsä mikään laaja tasa-arvokysymys
En ole mikään tilastonikkari että osaisin tässä esittää tilastoja siitä kuinka moni nainen saa liitossaan turpaansa (kun tämä asia nyt tässä käsittääkseni esille tuotiin), mutta muistelisin että aika suuri määrä näitä naisia oli. Onko heillä siis useammalla yhteinen puoliso, jos kyseessä on "muutama harva mies"? Toki esim. pedofiileilla on usein paljon uhreja, joten miksei tietysti väkivaltainen, sadistinen mies saattaisi haalimalla haalia useita tyttöystäviä joko peräkkäin tai yhtäaikaa turpaansa ottamaan.
Jos joku tähän vaivautuu kaivamaan jotain tilastoa tuosta perheväkivallasta, niin hyvä... Itselleni en nyt tätä (todistus)taakkaa suostu ottamaan, sillä en halua juurikaan lukea näistä asioista, kun otan helposti liian raskaasti ne jutut kuitenkin...
- Itse en ole fyysistä väkivaltaa kokenut, mutta henkistä kylläkin, suhteessani. (Tappamisella ja itsemurhalla uhkailua yms. Kaiketi sellaiselle pitäisi vain nauraa vai?)
Minusta on hyvä, jos keskustelua käytäisiin välillä yksilötasolla.
En nyt tiedä onko tämä varsinaista syrjintää, mutta liittyy kuitenkin sukupuolien tasa-arvoon.
Sellaisetkin fraasit kuten: "Naiset tekevät enemmän kotitöitä kuin miehet" kuullostavat jotenkin omituisilta, abstrakti oli aika hyvä nimitys.
Minua naimattomat sukulaisnaiset kiusaavat aina kaikenlaisilla pyynnöillä. Usein ne on esitetty niin, että ei voi kieltäytyä. Aina on kysessä ns. tietenkin miestentyöt.
Tasa-arvo ja töiden jakaminen on ollut meidän perheessämme aina oikeastaan itsestään selvyys.
Vaan muutos tuli, kun aloitimme omakotitalon rakentamisen.
Minä kun luulin, että sitäkin tehdään yhdessä.
Niin vaan ei käynyt.
Vetovastuu ja oikeastaan kaikki jäi minulle.
Muutaman kauhean riidan päätteeksi olen saanut hänet maalaamaan, siinä kaikki.
No, ns. sisustukseen ei ole tarvinnut onneksi todellakaan pakottaa.
No, minä olen ilmeisesti se joka poikkeaa tilastosta miehet/naiset/kotityöt.
Mitä sanotte arkipäivästä, jolloin menin töihin klo 05:00 aamulla, tein työpäivän, rakensin omaa, hain lapsen päiväkodista, tein ruuat koko porukalle ja rakennan taas omaa keskimäärin klo 20:30 saakka.
Ei tämä tosin niin kauheaa ole miltä kuullostaa.
Oikeastaan pidän tälläisestä ja projekti on ollut palkitsevaa ja loppupuolella sekä tahtia olen löysännyt huomattavasti.
Mutta väite: "Naiset tekevät enemmän kotitöitä kuin miehet" kuullostaa näin ollen kummalliselta minun korvissani.
???
Minun kimppuuni on käynyt nainen, yksi hajoittanut ikkunan ja yksi on kerran viiltänyt ranteensa auki.
Näitä rakkausdraamoja kaikki.
Hyvää niissä on ollut se, että on oppinut varomaan noita temppuja.
Mutta voisinko ajatella sitä epätasa-arvona, jos lähtisin hakemaan tukea. Silloin kun tuo yksi villteli ranteitaan, niin olin todella liemessä syyllisyydestä. Onneksi pääsin sen yli, ja pimu ei kuollut, mutta hän onnistui kyllä syyllistämään minua kunnolla. Olin silloin nuorempi pojankloppi.
Mutta ajattelin vaan voitaisiinko se ajatella tasa-arvon ongelmana, ettei miehille löydy juurikaan mitään tukikeskusta tai informatiivista tukea tämänkaltaisissa tilanteissa. Eikö sitä voisi ajatella sellaisena.
Kuvastavaa tilanteelle on, että jos menee ihan väkivallan sivustoille, niin ne keskittynvät pelkästään naisten kokemaan väkivaltaan.
Mielestäni seuraavassa linkissä ei toteudu tasa-arvo, siitä syystä että "väkivallan" on ominut Stakesin naisprojekti.
www.vakivalta.net
Kuulostaa ehkä pikkujutulta, mutta kuvaa hyvin kokonaisuutta.
Hieman pilkunnussijana, ehdottaisinkin että tuon linkin pitäisi joko muuttaa nimensä, tai ottaa huomioon linkki, miehen kokemalle väkivallalle. Ja ennen kaikkea, mihen kokemalle väkivallalle - henkiselle ja fyysiselle - tulisi omistaa enemmän projekteja.
Sain sijaisuuden yhteen työhön. Heti haastattelussa minulle ilmoitettiin (johtaja), että miestä tähän paikkaan kyllä haetaan. Sijaisuus on aika pitkä, mutta työsopimukset tehdään kuukaudeksi kerrallaan (riistoa, tiedän). Olen nyt ollut työssä 2 kk, ja yksi mies on tätä paikkaa kysynyt - siis tuloksena minun työsopimukseni loppuu ja samaan tehtävään palkataan tämä mies.
Esitetyt tapaukset ovat:
1 selvä tapaus, jossa naista sorrettu työhönotossa sukupuolensa vuoksi
1 selvä tapaus, jossa mies jäänyt nimittämättä sukupuolensa vuoksi.
1 tapaus, jossa nainen käyttää henkistä väkivaltaa syyllistääkseen miestä
1 tapaus, jossa mies joutuu tekemään huomattavasti enemmän yhteisen kodin eteen kuin nainen.
Tällä otoksella näyttäisi, että yksilötasolla miehet kokevat enemmän epätasa-arvoista kohtelua, kuin naiset - kun taas juuri "abstraktilla tasolla" pidetään yllä myyttejä siitä, että tilanne olisi toisin päin.
...jäi huomiotta tuossa tuo avauksesi, ts.
1 kokemus, jossa vanhat miehet käytöksellään ahdistavat nuorta tyttöä.
... eli kiistatta toit esille tuommoisen kokemuksen, jotenka nyt summaus on 3-2 sen eteen, että yksilötasolla miehillä on enemmän kokemuksia epätasa-arvosta.
No jos lähdetään kokemusten määrällä brassailemaan eikä kokijoiden määrällä, niin olenhan minä kokenut ahdistelua useamman miehen taholta (ja toki koulukiusaukset päälle, mitä suorittivat poikajoukot), mutta ovatko täällä kirjoittavat miehet kokeneet toistuvasti useamman naisen vuoksi epätasa-arvoa?
Ja loppujen lopuksi, oli miten oli, me kaikki muutamat hassut jotka tänne kirjoittelemme tuskin täyttäisimme tilastoihin vaadittavia minimimääriä pärstäkertoimiemme kanssa... :P
...on nyt luotettava siihen dataan, mitä saadaan, kun tasa-arvosta ovat nyt kiinnostuneitä nämä hassut täällä turajavat lähinnä...
Tuosta koulukiusauksesta en väännä vitsiä, se voi olla kammottavaa. Oma rouvanikin on kertonut kamalia juttuja kouluajoiltaan - etenkin voimattomuuden tunnetta, kun sitten koulun henkilökuntakin on luistanut vastuustaan, eikä laittanut kiusaajia kuriin.
Eli täydet sympatiani aiheesta. Koulukiusaus koskee myös usein hiljaisia poikia - itseäni ei mainittavasti kiusattu, mutta itse olin ala-asteella tyhmyyttäni kiusaamassa yhtä poikaa (mitä olen hävennyt monesti) joskus - hänelle tuli kerran kampituksestani tikit huuleen, joka havahdutti minut, enkä sen jälkeen enää kiusannut - pyysin anteeksi, mutta silti häpesin hommaa kauan.
Samoin olin kerran mukana yläasteella kiusaamassa erästä tyttöä - onneksi en ollut enempää... silti häpeän sitäkin. Etenkin, kun kuulin rouvalta sen käänteispuolen sitten.
Kiusaaminen on juttu, joka kuuluu koulun henkilökunnalle, ja sille olisi saatava stoppi mahd. aikaisin. Se olisi hyvä sekä kiusatuille, että myös kiusaajille.
Terveydenhuoltojärjestelmä suhtautuu hälläväliä-asenteella miesasiakkaisiin.
Käynnistä veloitetaan toistakymmentä euroa mutta mitään ei oikein viitsitä tehdä, 5-minuuttia epämääräistä höpinää "kyllä se siitä" ja seuraava rahastettava sisään.
Minäkin olen erittäin pahassa tilanteessa kuullut lääkärin sanovan "kyllä se siitä". Paljon lämmitti. Lääkäriltä odotan hoitoa, lääkkeitä, sairauslomaa - jotain järkevää ja asiallista, en poskenpehmoista lässytystä ja vetoomusta siihen että hän ei voi nyt tehdä mitään kun ei sattumalta ole omalääkärini. (Ko. omalääkäriä en ollut vielä silloin kertaakaan edes tavannut. Koko omalääkärisysteemi on suoraan sanottuna perseestä, jos siihen vedoten potilaan voi jättää hoitamatta!)