Kertokaa mistä löytyy tietoa häkäpönttötekniikasta. Myös muut autoon sovellettavissa olevat ei bensa/diesel käyttöiset moottorit kiinnostavat.
Onko kellään tai missään TIETOA kys. systeemien nykyisestä verotuksesta, vieläkö valtio rankaisee ekoautoilijoita?
PS:varmat huhut ei kiinnosta, mutta jos jollakulla on todellista tietoa
häkäpöntöistä tai muista korvaavista
7
971
Vastaukset
- Profeetta...
Olen joskus kuullut semmoisesta kuin "suomen ekoautoilija ry", tai jotain sinne päin...
Muistaakseni niillä oli jotain tekemistä häkäpönttöjen kanssa...
"Myös muut autoon sovellettavissa olevat ei bensa/diesel käyttöiset moottorit kiinnostavat."
Noista tulisi lähinnä mieleen ASE (Automotive Stirling Engine)... Se kehitettiin 1970-luvulla (öljykriisi), mutta ei valitettavasti koskaan päässyt sarjatuotantoon asti.
Tosin mainittakoot, että vuonna 1979 sillä tehtiin kokeita, ja niistä kerrotaan, että tuon stirling-koneen polttoaineen kulutus oli noin. 30% pienempi kuin vakiomallin... Tehoa oli kuitenkin yhtä paljon.
Käytetystä polttoaineesta en ole varma, mutta oletan, että siinä käytettiin bensaa, mutta stirling koneet ovat kaikkea muuta kuin nirsoja, jopa nk. "raakaöljy dieselitkin" ovat nirsoja niihin verrattuna, sillä stirlingille riittää, että jollain konstilla tuotetaan lämpöä. Kyllähän se niin on että verottaja rankaisee oitis jos joku yrittää jonkinlaista säästöä ajamalla vaikka suoturpeella.ON SE NIIN VITUN VÄÄRIN.
- Taffel
Verottaja rankaisee, mutta verottajaakin pitää ymmärtää. Vaihtoehtopolttoaineiden verotus on kireää, koska silloin voidaan paremmin perustella tavanomaisen polttoaineen kireää verotusta.
Kuvitellaanpa, että jonkulla on auto, jossa saa käyttää jotain polttoainetta verotta. Vähän aikaa tavallisuudesta poikkeavaa polttoainetta käyttävää autoa ihmetellään ja ihastellaan. Siitä saatetaan tehdä jopa juttu paikalliseen lehteen tai johonkin ajankohtaisohjelmaan. Mutta sitten alkaa kova arki. Paikallisella huoltoasemalla toriparlamentti alkaa pitää kyseisen auton omistajaa yhteiskunnan vapaamatkustajana. Valtionvaraiministeriöön alkaa tulvia kiukkuisia puheluja tyyliin "Miks toi saa ajella ilmaiseksi ja me täällä vain maksetaan kiskuriveroa". Seuraavaksi voit kuvitella itsesi valtiovarainministeriön virkamiehen rooliin. Kiukkuinen kansalainen soittaa, mitä vastaat? Vastaatko näin että "Maksa sä vaan polttoaineveroa kun kerran niin tyhmä oot .Me järkevät jätkät ajelemme ilmaiseksi" tai " ei tyhmä ole se joka pyytää vaan se joka maksaa".
Vaihtoehtopolttoaineet ovat kireästi verotettuja, koska silloin on helpompi perustella tavanomaisen polttoaineen kireää verotusta. Tavallisen polttoaineen kireän verotuksen voi aloittaa vasta sitten kun muut polttoaineet (tai niitä käyttävät ajoneuvot) on verotettu "pois alta".
Verottaja suosii polttoaineita myös sen mukaan, mikä tuottaa suurimman verotuoton. Eli jos polttoaine on muuten halpaa, verottaja laskelmoi että sitä voi verottaa enemmän ilman myynnin tyrehtymistä. Polttoaine, jonka hinnassa on eniten veroja, nauttii valtiovallan suojelua.
Polttoaineverotuksen alentaminen on asia, mille saa helposti kansan enemmistön kannatuksen. Miksi sitä ei ole tehty? - eros
Taffel kirjoitti:

Polttoaineverotuksen alentaminen on asia, mille saa helposti kansan enemmistön kannatuksen. Miksi sitä ei ole tehty?AKE:lta saa verovapautuksen hakemuksesta, jos ajoneuvo käyttää pääasiallisesti puukaasua.
Ekoautoilijoiden sivuilla on jopa hakemuskaavake. - Taffel
eros kirjoitti:
AKE:lta saa verovapautuksen hakemuksesta, jos ajoneuvo käyttää pääasiallisesti puukaasua.
Ekoautoilijoiden sivuilla on jopa hakemuskaavake.Ehkä ei veroteta nyt, mutta käytäntö muuttuu heti, jos puukaasuautojen lukumäärä kasvaa.
Taffel kirjoitti:
Ehkä ei veroteta nyt, mutta käytäntö muuttuu heti, jos puukaasuautojen lukumäärä kasvaa.
Tässä muutama linkki, ja vähän muutakin, joista voi perehtyä puukaasutekniikkaan.
Kirjastoissa voi selailla korkeakoulujen diplomitöytä ja muita korkeakoulujen tutkimusraportteja. Ja jokaisen konkreettisen kirjan takasivuilla on luettelo lähdekirjallisuutta. Nämä luettelot voivat tuntua kuivilta, mutta niiden joukosta löytyy yleensä jotain josta pääsee eteenpäin. Jos ei muuta, niin jokaisessa kirjassa on taas uusi kirjallisuusluettelo, ja niin edelleen, seuraavassa taas luettelo.... Tällä tavalla pääsee eteenpäin, koska nämä lähdeluetteloissa olevat kirjat on jo kovan valintatyön tulos.
Myös nettisivuilla esitettyjen kirjojen lopussa on lähdekirjallisuusluettelo.
Postiennakolla saa Vakolasta kolme puukaasututkimusta. Niitten julkaisunumerot ovat:
22, 24, ja 37.
Vakolan puhelinnumero on: 09 - *224 251
Ja nyt nettisivuille:
http://koti.japo.fi/~kuisti/indeksi.htm
(Suomen Ekoautoilijat ry)
Alaotsikosta "Uutiset" löytyy verovapautuslomake; josta myös "valmiit" A4-kokoiset, suoraan printattavat versiot.
http://www.hut.fi/~aryhanen/
http://www.fao.org/DOCREP/T0512E/T0512E00.HTM
(ladattava nettikirja)
http://www.fluidynenz.250x.com/
http://www.crest.org/articles/static/1/1011975339_7.html
http://www.gengas.nu/
(Jossa myös Suomalaisia puukaasuautoja)
http://uk.groups.yahoo.com/group/gengasdrift/
(avoin arkiivi vuodesta 1999 eteenpäin)
(Kourallinen suomalaisia jäseniä)
http://mitglied.lycos.de/cturare/bio.htm
http://www.woodgas.com/
http://www.btgworld.com/gi/
Tästä pääsee varmasti alkuun; konkreettista rakentamista voi tulla katsomaan sopimuksesta
HEKEN Protopajalla.
Paikalla rakennetaan par'aikaa integroitua puukaasuperäkärryä Jeep'ille!
http://www.heke.fi/index.php
gasmangasman kirjoitti:

gasmanHEKEN Protopajalla
Jeepin puukaasuperäkärry on tässä vaiheessa
n. 75% rakennettu! Osoitteessa:
http://www.heke.fi/index.php
löytyy yhteystiedot sopia tutustumiskäynnistä.
Paikan päällä voi perehtyä rakentamiseen liittyviin seikkoihin, ja miten niitä voi ratkaista!
gasman
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32215641Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16210778Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369211Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla848456Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!307213Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2396811Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463