Toiseen maailmansodan aikaan länsimaat avustivat puna-armeijaa meritse. Saksalaiset hyökkäsivät saattueiden kimppuun sukellusveneillä. Miten sen aikaisista rahtilaivoista pääsi pois kun torpedo osui, etenkin konehuoneesta taisi olla aika haastavaa päästä pois?
Rahtilaiva ja sukellusvenehyökkäys
Osui ja upposi
11124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Harvemmin se laiva samantien upposi kun torpedo osui. Oli sieltä aikaa poistua.
Rahtilaivat oli heppoista tekoa. Kun niihin torpedo osui ei siinä kauaa mennyt kun alus upposi. Konehuoneesta oli vaikea päästä ulos kun laivaan osui, torpedo kun tekee reiän vesirajan alle.
Toisaalta paljonpa se hyödytti vaikka pääsi kannelle. Jos tai pikemminkin kun pelastusveneitä ei ehditty laskea joutui hyiseen veteen jossa ei kauaa hengissä selvinnyt...
Riippui lastista. Ölytankkeri oli osuman saatuaan todella vaarallinen, koska se joko syttyi tuleen tai räjähti suoraan!
Rahtilaivat osallistuivat sotaan ja ne olivat ylleensä myös aseistautuneita joten kyllä ne olivat täysin laillista saalista sodankäynnissä!
Eipä se ollut herkkua sukellusveneissäkään kun odottaa kylmä rinki perseessä milloin syvyyspommit räjähtää. Saksan sukellusveneissä palveli 50 tuhatta, hengissä selvisi 10 tuhatta. Aikamoinen tappioprosentti, kyyti oli kylmää.
Mihinkä lähteeseen perustat tuon väittämäsi?
Löytyy mm. Saksan merisodan historiasta. Veneissä palveli 40 000 miestä ja tappiot olivat 28 000. Veneitä menetettiin taistelutoimissa noin 630 ja kaikkiaan noin 1 000.
Saivat ne paljon tuhoakin aikaan.
Kyllä aika moni laiva upposi nopeasti. Konehuone vielä iso tila, jota ei laipiolla voitu jakaa. Osuma sinne usein vei sähköt, katkoi höyryputkia ym. En silti mitenkään pidä itseäni asiantuntijana, mutta kutina on, että kaikkein pahin paikka se oli. No, toisaalta se saattoi säästää pitkiltä kärsimyksiltä. Monesti kaudet alkoivat vasta kun laivasta pääsi. Eikä tämä toki ollut pelkästään mikään NL saattueiden kohtalo.
hups, typo. Eli kaudet = kauheudet
Osuman saanut laiva yleensä kallistui nopeastikin ja pelastusveneiden mereen laskeminen oli hankalaa. Sodan jatkuessa laivoihin lisättiin kiinteärunkoisia pelastuslauttoja, jotka irtosivat helpommin kuin veneet ja joissa oli perusvarustelu mukana, siis vettä, säilykkeitä, merkinantosoihtuja ja raketteja muunmuassa. Englantilaiset myös liittivät saattueisiin erityisiä pelastusaluksia, rescue vessels, joissa oli ylimääräisiä nostosiltoja haaksirikkoutuneille; asia josta Estonialta pelastuneet olisivat hyötyneet.
Erilliset nostosillat tulivat pelastuslaivoihin vasta sodan loppupuolella. Sitä ennen käytettiin aluksen kyljessä olevia kiipeämisverkkoja ja verkkopuomeja, joita pitkin pelastettavat saattoivat yrittää nousta laivaan; temppu sinällään, kun takana saattoi olla useampi päivä pelastusveneessä tai lautalla kylmissä oloissa. Joka tapauksessa nämä rescue ships-alukset noukkivat merestä tuhansia upotettujen kauppalaivojen miehiä.
Veden varaan joutuneiden pelastamisessa oli se pulma, että pelastusalus ei mielellään pysähtynyt, koska silloin se itse olisi ollut helppo maali. Pohjois-Atlanttin vedet olivat yhtä kylmiä kuin Suomessa kiesällä. Ei siellä mies edes liiveissä puolta tuntia pitempään elänyt veden varassa. Veneisiin päässeiden kohtalo ei aina ollut sen parempi. Oltiin satojen kilometrien päässä satamista ja ellei pelastavaa alusta näkynyt parin päivän sisään alkoi väki vähetä.
Sukellusveneiden miehistöjen osa ei myöskään ollut helppo. Jos syvyyspommi vaurioitti painerunkoa ja sai sen vuotamaan niin veneen kohtalo oli sinetöity. Yleensä vaurioituneesta veneestä pelastui pintaan vain jokunen mies ja heillä taas oli yhtä niukat mahdollisuudet säilyä hengissä kuin upotetun kauppalaivan miehistöllä! Sukellusveneen apuna oli se, että se liikkui sukelluksisa kolmiulotteisessä ympäristössä. Sukellusvenettä oli pinnalta vaikeata paikantaa ja usein veneen upottaminen vaati kymmeniä syvyyspommeja. Ei venettä jahtaavilla korveteilla ja hävittäjillä ollut loputonta määrää syvyyspommeja!