oli vuosi 1996, kevät talvea. olin ollut jo jonkin aikaa epätoivoinen elämässä. rukoilin iltaisin kristusta että suo minulle rakkautta elämääni. yksi yö näin unessani kristuksen jeesuksen,hän otti minua käsistä kiinni ja nosti. heräsin tähän hieman säikähtäen, uni oli kovin oudon tuntuinen, tuntui että olisin ollut hereillä koko ajan. mutta kristus hän oli, meidän kaikkien ihmisten herra. hänellä oli päällään valkea vaate ja ystävälliset kasvot. olen uskonut jeesukseen jo pikku pojasta lähtien. nyt minulla on rakas vaimo ja lapsi ja muita rakkaita ihmisiä. vain kristuksesta jeesuksesta voi saada pelastuksen tämän taivaan alla. joku päivä jeesus tulee takaisin. hän kertoi miten hän tulee ja kehotti pysymään lujasti uskossa.
ilmestyminen
ruusu
1177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
saippuakauppias
innostunut sonni