Jumalan omat

keskenään, vaan se on juuri näin kuin Jeesuksen aikoinakin, fariseukset
ja Juutalaiset jotka eivät uskoneet Jeesusta he saivat aina riidan aikaan
Jeesuksen kanssa.

Samoin kyllä myös näin on eri uskonryhmittymät eivät voi yhtä olla.
Mutta se mitä eri uskonryhmittymät toistensa kanssa riitelee on aivan toista, kun
mitä on taistelu Jeesusta ja Hänen omaansa vastaan.

Uskonlahkolaiset kun toistensa kanssa sanailee silloin ei olla Jumalaa vastaan, mutta kun taistellaan Jeesuksen omaa vastaan silloin on näin kun Jeesus sanoo:
"Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."

Mutta, kun Jeesukseen ei uskota tuokin Hänen sanomansa tehdään tyhjäksi.
Ja se oma usko senkun kasvaa ja voimistuu. Joka kerta kun ihminen hylkää
Jumalan totuuden hän paaduttaa, kovettaa itseään. Tekisipä vain itselleen, mutta kun tällaisesta ihmisestä tulee yhä väkevämpi eksyttäjä se on todella
pahaa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tämänkin sanoin:" Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."
Mutta tätäkään Jeesuksen sanaa ei uskota vaan pidetään halpana.

Äänestä
  • Jumalan omiin tai Hänen tahtonsa tietä kulkeneisiin, niin toden totta onhan niitä, mutta Jumalan sen tietää missä kaikki ovat (sillä uskon, että jokaisessa kansassahan niitä voi olla.) Se, että ivaten kysytään; "onko muita Jumalan omia"
    niin eipä silloin Jumala ole tällaisia ihmisiä saanut herättää todellisuuteen ensinkään.

    Mitä se ketään hyödyttää kuinka paljon ja ketä. Jokaisen ihmisen pitäisi itsestään pitää vaarin kenen puolella kulkee. Ja silloin, kun Jumalan puolella ollaan EI tarvitse kysyä joutavia, vaan se on Jumalan asia HÄN tietää omansa.

    Äänestä

  • Mitä tulee kirjoitti:

    Jumalan omiin tai Hänen tahtonsa tietä kulkeneisiin, niin toden totta onhan niitä, mutta Jumalan sen tietää missä kaikki ovat (sillä uskon, että jokaisessa kansassahan niitä voi olla.) Se, että ivaten kysytään; "onko muita Jumalan omia"
    niin eipä silloin Jumala ole tällaisia ihmisiä saanut herättää todellisuuteen ensinkään.

    Mitä se ketään hyödyttää kuinka paljon ja ketä. Jokaisen ihmisen pitäisi itsestään pitää vaarin kenen puolella kulkee. Ja silloin, kun Jumalan puolella ollaan EI tarvitse kysyä joutavia, vaan se on Jumalan asia HÄN tietää omansa.

    aikaan ei "tahtonsa tietä kulkeneisiin" vaan tahtonsa tietä kulkeviin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


eivät riitele kirjoitti:

keskenään, vaan se on juuri näin kuin Jeesuksen aikoinakin, fariseukset
ja Juutalaiset jotka eivät uskoneet Jeesusta he saivat aina riidan aikaan
Jeesuksen kanssa.

Samoin kyllä myös näin on eri uskonryhmittymät eivät voi yhtä olla.
Mutta se mitä eri uskonryhmittymät toistensa kanssa riitelee on aivan toista, kun
mitä on taistelu Jeesusta ja Hänen omaansa vastaan.

Uskonlahkolaiset kun toistensa kanssa sanailee silloin ei olla Jumalaa vastaan, mutta kun taistellaan Jeesuksen omaa vastaan silloin on näin kun Jeesus sanoo:
"Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."

Mutta, kun Jeesukseen ei uskota tuokin Hänen sanomansa tehdään tyhjäksi.
Ja se oma usko senkun kasvaa ja voimistuu. Joka kerta kun ihminen hylkää
Jumalan totuuden hän paaduttaa, kovettaa itseään. Tekisipä vain itselleen, mutta kun tällaisesta ihmisestä tulee yhä väkevämpi eksyttäjä se on todella
pahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu