Alle 75%

Niin se vaan juna puskuttaa eteenpäin ja väki kirkosta ulos kävelee. Eroavat järjestöstä. Kastavat yhä vähemmän jäseniksi.

Suomalaisista alle 75% enää kuuluu kirkkoon. Reilusti yli miljoona suomalaista ei kuulu mihinkään uskonnolliseen järjestöön.

Miten kirkon tulisi suhtautua? Alkaa syrjimään heitä entistä enemmän. tuomita, syytellä ja mollata.

Vai olla onnellinen, että ihmiset ottavat itse vastuuta elämästään, ja suhtautua armollisesti heihin ja meihin?
1682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Tässäkin hyväntahtoisessa viestissä ei ole huomattu korostaa, että kyse on nimenomaan luterilaisuudesta, kun yleensä puhutaan kirkosta. Siinä on vain sellainen mutta, ettei luterilaisuus ole koskaan oikeasti mikään kirkko ollutkaan.

Ihmiset jättävät uskonlahkon, joka on koko ajan pyrkimässä yhä kauemmaksi kristinuskosta ja samalla myös Kirkosta.

Minusta olisi hienoa, että Suomestakin tulisi vähitellen kristitty maa, jos ihmiset osaisivat hakeutua Kirkkoon luterilaisuuden jätettyään. Se edellyttää tietenkin halua oppia Kristuksen opetusta ja opiskeltavaa on paljon. Ja luterilaisuus pitää unohtaa kokonaan. Siinä on paljon tekemistä.

Suurempi kristittyjen osuus antaisi suomalaisille paremmat mahdollisuudet ymmärtää myös eurooppalaista kulttuuria. Luterilaisuudesta ei siinä ole mitään apua. Joten jättäkää huoletta luterilaisuus.

Ottakaa vastuuta elämästänne, opiskelkaa kristinuskoa, mutta älkää pyytäkö tässä keskustelussa ketään kertomaan yhdellä lauseella kristinuskon totuutta. Sellainen ei ole mahdollista, sillä se kokoaa yhteen koko elämän.

Äänestä
  • Ihme ja kumma, mutta tätäkään viestiä sensuuri ei ole vielä luokitellut asiattomaksi viestiksi, joka pitäisi heti poistaa turmelemasta puhtaaseen luterilaisuuteen uskovien lapsenomaista uskonrauhaa.

    Sensuuri olisi niin kätevä keino rauhoittaa uskollisia kannattajia, jo kaikki maailman diktaattorit ovat sen ymmärtäneet, ja aivan nyt viimeksi myös uudessa Neuvostoliitossa johtaja Putin on rajoittanut kaikenlaista mediaa toimimasta vapaasti, sillä media on aina despotian ja mielivaltaisen diktatuurin suurin vihollinen.

    Mikä lienee luterialaisuuden kanta näihin asioihin! Kannatetaanko totalitarismia vai Lutherin ylivaltaa!

    Äänestä

>>>Suomalaisista alle 75% enää kuuluu kirkkoon

Äänestä
  • Luterilaisten pitäisi kai uskoa Lutheriin?!

    Äänestä

  • eikö totta vaan? kirjoitti:

    Luterilaisten pitäisi kai uskoa Lutheriin?!

    >>>Luterilaisten pitäisi kai uskoa Lutheriin?!

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    >>>Luterilaisten pitäisi kai uskoa Lutheriin?!

    >> että jos vaaditaan, että pitää kuulua kirkkoon >>

    Tässä on ilmeisesti teille vielä tiedostamaton ongelma, sillä luterilaista lahkoahan ei ole vielä missään tunnustettu oikeaksi kirkoksi. Toiseksi luterilaisuudessa ei ole koskaan toteutunut oikea piispan virka, mikä onkin aiheuttanut suuria ongelmia, eikä sen seurauksena luterilaisuudessa ole koskaan ollut oikeaa pappeuttakaan.

    Kaikki luterilaiset papit ovat siis aivan puhtaita maallikkosaarnaajia, eivät siis oikeita pappeja muuten kuin luterilaisen lahkon oman määritelmän mukaan.

    Äänestä

Onhan heitä sentään vielä paljon, jos 3/4 kuuluu kirkkoon. Täytyy muistaa, että laskuihin mukaan ovat tulleet myös maahanmuuttajat, jotka laskevat luterilaisten koonaismäärää.

Äänestä

Niin, 14 vuotta sitten kirkkoon kuului vielä 85% suomalaisista. Kymmenen vuotta tästä eteenpäin, niin jäsenosuus on noin 65%, ja toiset kymmenen vuotta niin ollaan jo siinä ja siinä, mennäänkö alle 50%:n.

Tällöin viimeistään purkautuu valtionkirkkoasema verotusoikeuksineen, mikä kiihdyttää jäsenpaon todella nopeaksi. Mikäli ev.lut, kirkko pysyy yhä kasassa hajoamatta useaan osaan, voinee se säilyttää parinkymmenen prosentin osuuden melko pitkään. Uhkana on kuitenkin lestadiolaisten, viidesläisten jne. lahkojen irtaututuminen liberaaleista tapaluterilaisista, jolloin kuhunkin jää vain muutaman prosentin osuus.

Äänestä
  • Miten perustelet, että viidesläisyys on lahko? Tiedätkö edes mikä se on?

    Äänestä

Kaikki nuo arvelut perustuvat siihen, että kehitys jatkuu entisellään. Historia kuvaa myös suunnan muutoksia. Voihan Jumala armossaan saada ihiset ajattelemaan uudestaan.

Äänestä

Luterilaisen kirkon jäsenmäärä pienenee samaan aikaan kun kristittyjen määrä maailmassa kasvaa enemmän kuin koskaan.
Mitä on kirkossa pielessä?

Äänestä
  • Sivistys Suomessa kasvaa. Sen myötä ihmiset oppivat erottamaan toden ja keksityn. Ihmiset osaavat ajatella kriittisesti, eikä kaikki huijaus mene enää läpi. Siitä kai tässä on kyse.

    Äänestä

  • Peili kirjoitti:

    Sivistys Suomessa kasvaa. Sen myötä ihmiset oppivat erottamaan toden ja keksityn. Ihmiset osaavat ajatella kriittisesti, eikä kaikki huijaus mene enää läpi. Siitä kai tässä on kyse.

    Jos se mitä suomessa nyt tapahtuu on sivistystä niin ihmettelenpä kovasti mitä on "sivistys".

    Äänestä

  • luopioko? kirjoitti:

    Jos se mitä suomessa nyt tapahtuu on sivistystä niin ihmettelenpä kovasti mitä on "sivistys".

    Niin ei tarvitse mennä kuin kadulle, niin huomaa sen "sivistyksen" kasvun.

    Äänestä

No voi hyvänen aika, ei tilanne ole ollenkaan niin paha kuin luullaan. Kyllä ev.lut. kirkko tulee säilymään, mutta sen on muututtava ja uudistuttava lisää ja tultava kokonaan 2000-luvulle. Seksuaalivähemmistöjen aseman parantaminen kirkon piirissä on yksi tällainen suuri askel kohti uutta kirkkoa.

Äänestä
  • Ei evlut kirkkoa kohta ole koska on luopunut Jumalasta ja alkanut Setan puhetorveksi. Olen oikeastaan ihan iloinen, että uskovat lähtevät pois ja liittyvät vapaisiin suuntiin missä Raamattu vielä on auktoriteetti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Peili kirjoitti:

Niin se vaan juna puskuttaa eteenpäin ja väki kirkosta ulos kävelee. Eroavat järjestöstä. Kastavat yhä vähemmän jäseniksi.

Suomalaisista alle 75% enää kuuluu kirkkoon. Reilusti yli miljoona suomalaista ei kuulu mihinkään uskonnolliseen järjestöön.

Miten kirkon tulisi suhtautua? Alkaa syrjimään heitä entistä enemmän. tuomita, syytellä ja mollata.

Vai olla onnellinen, että ihmiset ottavat itse vastuuta elämästään, ja suhtautua armollisesti heihin ja meihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu