Jumalan kanssa olen paininut monta erää. Häviölle jäin. Se mitä ihminen näkee ei, ole koko todellisuus. Ihmisellä on olemassa mm. sielu. Se on mitä hän tuntee, tuntee koko sielullaan. Se tuntuu rinnassa. Siellä on ihmisen sielu. Ilo, suru kaikki se tunnekirjo. Aivot ovat taas älyllinen " tiedonjakokeskus ".
Olen tuntenut Saatanan läsnäolon ja tunteen, kuinka Jumala lähestyy ihmistä. Kutsun sitä tai häntä Jumalaksi mutta, jokin ihmistä paljon suurempi voima on kysessää. Molemmat ovat niin vahvoja kokemuksia, että tiedät sen olevan totta. Ei ole kysymys enään, mistään ns. uskon asioista.
Nämä ovat sellaisia asioita joita ihmisten on vaikea ymmärtää ja, ennen kaikkea hyväksyä. Kristilliset arvot ovat sitä suurinta elämän viisautta. Raamattua en lue. En ole koskaan lukenut. En käy kirkossa messussa.
Olen tuntenut Saatanan läsnäolon ja tunteen, kuinka Jumala lähestyy ihmistä. Kutsun sitä tai häntä Jumalaksi mutta, jokin ihmistä paljon suurempi voima on kysessää. Molemmat ovat niin vahvoja kokemuksia, että tiedät sen olevan totta. Ei ole kysymys enään, mistään ns. uskon asioista.
Nämä ovat sellaisia asioita joita ihmisten on vaikea ymmärtää ja, ennen kaikkea hyväksyä. Kristilliset arvot ovat sitä suurinta elämän viisautta. Raamattua en lue. En ole koskaan lukenut. En käy kirkossa messussa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mistään sielusta ei ole ensimmäistäkään todistetta. Kaikki ihmisten keksimät jumalat leikkivät nykyään piilosta ja 'ainut' todiste heidän olemassaolostaan ovat paimentolaisten aivopieremät tarinat tuhansia vuosia sitten.
" Mistään sielusta ei ole ensimmäistäkään todistetta."
Voi sitä ateismin pimeyttä vai pitäisikö sanoa TYHMYYTTÄ.
Ap:lle " Raamattua en lue. En ole koskaan lukenut. "
Miten voit tietää, että kysessä on Jumala jos et lue Raamattua ?
" Kristilliset arvot ovat sitä suurinta elämän viisautta."
Onhan se , mutta pelkät arvot ei pelasta, vaan kristuksen sisällinen tunteminen.
Kuten edellä mainitsin: " Kutsun sitä tai häntä Jumalaksi mutta, jokin ihmistä paljon suurempi voima on kysessää ". Aivan yhtä hyvin voin kutsua omaa Jumalaani- Raamatun Jumalaksi.
Peloissaan ja jotain itselleen tuntematonta kieltäessään ihminen rupeaa hyökkääväksi. Kuten tuosta nimim. ( jumalat on satua ) voi hyvin päätellä. Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
Ihminen pelastuu yksin armosta ja yksin uskosta.
"Se mitä ihminen näkee ei, ole koko todellisuus"
Ainut tosiasia koko viestissä.
TODISTEITA sielusta, kiittoos?
"Molemmat ovat niin vahvoja kokemuksia, että tiedät sen olevan totta."
Tässä jo menee niin pahasti pieleen kuin mahdollista. Omat kokemukset/tuntemukset eivät todista mistään. Saanen lainata (lainaan joka tapauksessa) Derren Brownin kirjaa "Miten mieltä hallitaan":
'1700-luvun filosofi David Hume päätyi hyvin tärkeään elämänohjeeseen , mitä tulee väitteisiin yliluonnollisesta. Se menee tähän tapaan: >>Mikään todistus ei ole riittävä varmistamaan ihmettä, ellei todistus ole senlaatuinen, että sen virheellisyys olisi vielä ihmeellisempää kuin kuin seikka, jota se koettaa varmistaa.>> Toisin sanoen: onko todennäköisempää se, että erikoisen väitteen on tehnyt harhautunut mieli, vai se, että väite on tosi? Noita kahta on punnittava keskenään. Omituiset väittämät vaativat harvinaisen todisteen. Tämä on tavattoman tärkeää. Tahtoo kuitenkin käydä niin, että merkilliset väittämät johtavat merkilliseen vakaumukseen. Me olemme taipuvaisia ajattelemaan, että henkilökohtaisen kokemuksemme syvyys erikoisesta asiasta - olipa se Jumala tai parantava kristalli - on todisteena väitteen totuudenmukaisuudesta. Näin ei todellakaan ole. Se on todisteena vain siitä, miten hyvin olemme valmistautuneet uskomaan jotain (ilman todistusaineistoa).'
'Vähemmän räikeällä tasolla voidaan kuulla seuraavanlainen sanavaihto: >>Miksi sinä uskot, että kristinusko on totta?
Koska minulla on kokemus henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan.
No, mistä sinä tiedät, että et vain huijaa itseäsi?
Siitä että minä _tiedän_, että se on todellista.>>
... ... se, että identiteettimme voi olla kytköksissä siihen mitä uskomme, ei tee uskomusta yhtään sen oikeammaksi. Sitä toivoo joskus, että tosiuskovat olisivat pikkuisen häveliäämpiä vakaumuksensa kanssa.'
P.S. Suosittelen lukemaan koko kirjan. Ja jatkamaan Dawkinsin Jumalharhaan.