1914 ja myllerrys

Adventisteilta omaksutun ajanlaskun mukaan vuosi 1914 olisi merkittävä lahkolle, ja se on nyt poikinut USA:n keskuspankkijohtaja Greenspanin kannatuksen.

Itse aikalaskennassa vuosi 194 oli ensin siirretty 1874, kun loppu tuolloin olikin suutari, 1914:kin oltua suutari muutettiin se 1918:ksi. ym. Tarkista esim. Turusessa olevin viittein lahkokirjallisuudesta.

Nykyään 1914 yritetään lahkosta syöttää ajankohtana josta Jeesuksen puhuma yksi sukupolvi mitataan, loppua varten. Tuota varten on tutkittava kriteerit, eli asiat jotka Jesus sanoo olevan yhtäaikaisesti, kuten rutto ja hyväntekeväisyysalmujen loppuminen tykkänään rahanahneudelta ym. Lahkohan epäsuorasti myönsi ettei sen itsensä mielestäkään lopun edellytykset olleetkaan olleet täyttyneet vuotta 1975 varten, koska nykyään painetaan vartiotorneja useammalla kielellä, ja lahkolaisen tulee ajatella että Jeesus tarkoitti vartiotorneja.

Jeesuksen sanomat edellytykset on siis seurassa muutettu "maailmanmuutokseksi" v. 1914. Jotta tuo muutos voitaisiin todeta oikeaksi tai vääräksi, se tulisi määritellä, antaa sille kriteerit.

Seura käyttää pankkimiehen kirjaa, joka on lahkoslangin mukaan "saatanan vallassa". Kirja täytyy tarkastella, koska seuran väite on mahdoton. Pankkimiehen muistelmina tulee mieleen pankkitoiminta, mitä muutoksia tapahtui, rahakantamuutos, kultakantaan / siitä pois siirtymistä tms ?

Kun seura opettaa lahkolaisen sanomaan että oli sotia, niin oletko tullut ajatelleeksi että vastaavasti kuin alettiin (maailman)sodat, solmittiin rauhansopimukset ?

Suurin maailmanrauhan riskitekijä oli kommunismin nimissä olevan N-liiton ja USA:n välinen sodanuhka, joka laukesi N-liiton hajoamiseen 1992, joka siis on todellinen historiallinen merkkivuosi.

" maailma näytti ennen vuotta 1914 etenevän vastustamattomasti yhä korkeammalle sivistyneisyyden ja sivistyksen tasolle."
- Ja nyt on myös virustaudit hoidettavia, esim. HIV, siten että Ruotsin hovioikeuden päätöksen mukaan lääkittynä tarttumisriski on niin pieni, että vaarantamisrikoksesta ei tuomittu henkilöä, joka salasi taudin partneriltaan.

"1800-luku oli tehnyt lopun viheliäisestä orjakaupasta."
-Vaan ei 1914

" Läpi 1800-luvun oli kiihtyvään tahtiin tehty maailmaa mullistavia keksintöjä"
-kuten nyt, seuraa esim. juuri myönnettävien Nobel-palkintojen perusteluja. Mullistava hanke korjata vialliset geenit on alkamassa, jolloin perinnölliset sairaudet katoavat, ja keski-ikä nousee edelleen.
Ym.

"" Tosiaankin vuosi 1914 pikemminkin kuin Hiroshiman vuosi ilmaisee käännekohdan aikanamme. – Rene Albrecht-Carrie, ”The Scientific Monthly”, heinäkuu 1951 ""
-Arvoton väite, kun ei anneta tarkastamismahdollisuuksia. Mitä tarkoitetaan "käännekohdalla" ? Viitattua kirjoitusta ei tiedelehti oikeasti julkaisisi. (ei ole tiedettä, eikä tieteellistä, vaan lahkon pelottelun uskottelemista)

”Times Magazine”5.10.2014
"" ”Vuodesta 1914 lähtien jokainen,
joka on huomannut maailmassa vallitsevat suuntaukset,
on ollut syvästi huolestunut siitä,
mikä on näyttänyt kohtalon määräämältä ja ennalta määrätyltä marssilta kohti yhä suurempaa tuhoa. ""
-Siis jos ei myönnä, niin todistaja sanoa napauttaa, että et ole huomannut niitä suuntauksia, joista oli kyse. Mistä tuhosta olikaan kysymys ? (Times ei ole julkaissut väitettyä otetta)

"" Monien merkittävien ihmisten mielestä""
-Kiinnitä huomiota, että nimet salattu, kuin UM-pamfletin kirjoittajan nimi on kieltäydytty paljastamasta.

"" ihmiskunta on kuin kreikkalaisen tragedian sankari,
jota ei enää aja eteenpäin kohtalon herra
vaan jota ajavat vihaiset jumalat. ""
-Muuten, voit halutessasi lukea Raamattua, tuo ei ole Raamatusta.
24132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

En ymmärtännä pyhhää pölläystä.

Äänestä
  • Ruotsin hovioikeuden päätöksen mukaan lääkittynä tarttumisriski on niin pieni, että vaarantamisrikoksesta ei tuomittu henkilöä, joka salasi taudin partneriltaan. _____

    minusta avvaaja on sitä mieltä et vaikka ihellä on tappava ja tarttuva sukupuoltaati,
    sitä EI TARVIHE parterille ilmottee,
    senkun pannee paljaalla vuan eikä virka mittee :D

    iha RUOTSIN hovoikeuvven luvalla,
    levitelkee vuan taatijanne !

    Äänestä

Sinapinsiemen9.10.2014 12:38

"" Tosiaankin vuosi 1914 pikemminkin kuin Hiroshiman vuosi ilmaisee käännekohdan aikanamme. – Rene Albrecht-Carrie, ”The Scientific Monthly”, heinäkuu 1951 ""

-Arvoton väite, kun ei anneta tarkastamismahdollisuuksia. Mitä tarkoitetaan "käännekohdalla" ? Viitattua kirjoitusta ei tiedelehti oikeasti julkaisisi. (ei ole tiedettä, eikä tieteellistä, vaan lahkon pelottelun uskottelemista) ------

hmm, kuka ei anna __tarkastamismahdollisuuksia__???

googlaamallahan
toi selviäää...kuka kieltää tarkistamasta
kirjastoistakin kyseistä julkaisua?

https://www.google.fi/webhp?sourceid=chrome-instant&rlz=1C1CHMZ_fiFI398FI398&ion=1&espv=2&es_th=1&ie=UTF-8#q=Rene Albrecht-Carrie, ”The Scientific Monthly”, July 1951

Äänestä
  • Kuka todella haluaisi palata vuotta 1914 edeltäneeseen aikaan 2000-luvun sijasta? :D

    Äänestä

  • 1+1 kirjoitti:

    Kuka todella haluaisi palata vuotta 1914 edeltäneeseen aikaan 2000-luvun sijasta? :D

    Niin kuka ?
    I - Suursotahan ei alkanut vuonna -1914, vaan vuonna 1904, Tsusiman salmen meritaistelusta , jossa Japanin laivasto löi Venäjän laivaston , ja jonka jälkeen suuruudenhullu Saksa alkoi vielä kajahtaneemman keisarinsa johdolla valmistella maailman valtaamista .
    Tällaisen suursodan valmisteluun menee n, -10 vuotta , ( Kiall Ferguson "; Julma sota , " ) ja Jo vuonna 1909 Saksan yleisesikunnan alainen kapteeni julkaisi kirjan , jossa mainittiin vuosi 1914 sodan alkamisvuotena ,
    Sen vuoden ennusteleminen tapahtui useissa uskontoryhmissä , mm , Islamilainen Bah'ai julisti maailmanlopun ja sodan alkavan vuonna 1914. On epäiltävissä , että Suursotaa valmisteleva Saksa levitti tällaista väitettä kanaviensa kautta silloin ;
    Sen aikainen Raamatuntutkijatkin olivat johdoltaan saksalaissiirtolaisia , tai heidän jälkeläisiään ,
    Ei silloin tiedetty vielä tautien aiheuttajista mitään , ja I . suursodassa ihmisiä kuoli enemmän tauteihin kuin sotaan ,
    niin taisi käydä Aatun sodassakin , johon Suomenkin pienet Aatut niin riemulla osallistuivat .
    nytkin on sodan valmistelu käynnissä , Asetetaan pakotteita , nehän on niinkuin pantaisiin lasta nurkkaan arestiin ,mutta Suomikin surkeena valittaa itsemääräämiensä pakotteiden seurauksia ,
    Sen sijaan , että populan pitäisi , tyylin mukaan , mennä rajalle riemusta hyppimään , pressan johdolla ,
    ja huutelemaan että lällälllää , tätä lisää ja isommat kapustat ;

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    "Jo vuonna 1909 Saksan yleisesikunnan alainen kapteeni julkaisi kirjan , jossa mainittiin vuosi 1914 sodan alkamisvuotena ,

    Sen aikainen Raamatuntutkijatkin olivat johdoltaan saksalaissiirtolaisia , tai heidän jälkeläisiään ,"

    Hei! Mihin lähteisiin perustat tietosi?

    Äänestä

  • 1+1 kirjoitti:

    Kuka todella haluaisi palata vuotta 1914 edeltäneeseen aikaan 2000-luvun sijasta? :D

    1 19.10.2014 21:220 SULJE
    Kuka todella haluaisi palata vuotta 1914
    edeltäneeseen aikaan 2000-luvun sijasta? :D peking savusumu----------------------

    Pekingin asukkaat ainakin sai silloin hengittää puhdasta ilmaa.
    Nyt ei :((

    --Sankka savusumu on haudannut Pekingin alleen – video
    Kiinan pääkaupungin Pekingin pienhiukkaspitoisuudet
    ovat ylittäneet terveydelle vaaralliset lukemat reippaasti.
    http://yle.fi/uutiset/sankka_savusumu_on_haudannut_pekingin_alleen__video/7091830
    tilanne pahenee koko ajan.....
    -

    Äänestä

  • happi loppuu/Peking kirjoitti:

    Ilmansaasteongelmat olivat yleisiä myös länsimaissa teollistumisen alkuaikoina. Sittemmin tilanne on parantunut.

    Kiina on maailman suurin aurinkopaneelien valmistaja. Puhtaampaa tulevaisuutta odotellessa.

    Äänestä

  • 1+1 kirjoitti:

    Ilmansaasteongelmat olivat yleisiä myös länsimaissa teollistumisen alkuaikoina. Sittemmin tilanne on parantunut.

    Kiina on maailman suurin aurinkopaneelien valmistaja. Puhtaampaa tulevaisuutta odotellessa.

    mie kuolisin melko pian jos muuttasin Pekingiin

    pumppuvikaselle pienhiukkaset ilmassa on liikaa välillä Suomessakin saati
    pekingin savusumussa
    aatteleppa ite==>>
    ** Pitkäaikainen altistus ulkoilman pienhiukkasille aiheuttaa Suomessa vuosittain arviolta 1 800 kuolemaa. **
    http://www.sydan.fi/jutut/juttu/-/view/201025#.VGohYDRfWSo

    Äänestä

  • älä 'pöllyttele' pls kirjoitti:

    mie kuolisin melko pian jos muuttasin Pekingiin

    pumppuvikaselle pienhiukkaset ilmassa on liikaa välillä Suomessakin saati
    pekingin savusumussa
    aatteleppa ite==>>
    ** Pitkäaikainen altistus ulkoilman pienhiukkasille aiheuttaa Suomessa vuosittain arviolta 1 800 kuolemaa. **
    http://www.sydan.fi/jutut/juttu/-/view/201025#.VGohYDRfWSo

    Minä tahtoisin elää aikana jolloin tehtaat ei saastuta ilmaa
    ja
    eikä Pietarilaisten WC-pytyn sisällöt leviäisi suomalaisten merialueille.
    http://www.kymensanomat.fi/Online/2014/11/17/Pietarilaisten kakkapulloposti ajelehtii jo Suomenlahdella/2014318209205/4

    puhumattakaan siitä
    millaisia muovisaaste-lauttoja valtamerissä lilluukaan

    Äänestä

  • 1+1 kirjoitti:

    "Jo vuonna 1909 Saksan yleisesikunnan alainen kapteeni julkaisi kirjan , jossa mainittiin vuosi 1914 sodan alkamisvuotena ,
    Sen vuoden ennusteleminen tapahtui useissa uskontoryhmissä , mm , Islamilainen Bah'ai julisti maailmanlopun ja sodan alkavan vuonna 1914. On epäiltävissä , että Suursotaa valmisteleva Saksa levitti tällaista väitettä kanaviensa kautta silloin ;
    Sen aikainen Raamatuntutkijatkin olivat johdoltaan saksalaissiirtolaisia , tai heidän jälkeläisiään ,"

    Hei! Mihin lähteisiin perustat tietosi?

    Mihin lähteisiin perustat tietosi ?
    Nämähän ovat yleistä tietoo ,
    MM , juuri hietorioitsija Niall Fergusonin kirjaan " Julma Sota , "
    Tuo Vartiotornin johdon saksalaisperäisyys Kyllä tarkistettavissa Seuran omista historioista , mm, Seuran historia " ; Jehovantodistajat jumalan päätöksissä , " Tikkurila - 53 - 63 ,
    Ja eköhän ne tiedot löydy Jt ; Opin omistakin arkistoista , itse en ole Enempää Turuseen uskova kuin Jt; Kään ,
    Kun Totuuden pitäisi aina perustua tosiasioihin, Kuten esim , ettei Russel ollut vt; seuran eka presidentti , vaan ns, Suursijoittaja C . Conley Perusti VT , - seura -nimisen osakeyhtiön , ja oli seuran eka pressa,

    Äänestä

Voi te tietämättömät, tuo sota käytiin taivaassa jo tuhansia vuosia sitten. JT-lahko satuilee omiaan pää höyryssä.

Äänestä

Kun niin sanotusti ampuu haulikolla ja heittelee vuosilukuja toisensa perään, ennemmin tai myöhemmin jonain vuonna sattuu jotain "merkittävää".

Vartiotorniseuralla kävi tuuri: maailmansota alkoi vuonna 1914, joka oli eräs vuosi, jota Vartiotorniseura oli ennustuksissaan tuonut esille.

Tosin Vartiotorniseura ei pitänyt maailmansodan alkamista heti kovinkaan merkittävänä asiana, vaan maailmanlopun odotukset siirrettiin vuoteen 1915. Kun sittenkään ei tapahtunut mitään, erilaisten värikkäiden vaiheiden jälkeen tulkittiin, että maailmansodan alkaminen 1914 oli sittenkin profetian täyttymys.

Äänestä

1799 alkoivat lopunajat aikoinaan

Äänestä
  • Minun mielestä lopun ajat alkoivat

    12.12.2012

    Äänestä

-Arvoton väite, kun ei anneta tarkastamismahdollisuuksia. Mitä tarkoitetaan "käännekohdalla" ? Viitattua kirjoitusta ei tiedelehti oikeasti julkaisisi. (ei ole tiedettä, eikä tieteellistä, vaan lahkon pelottelun uskottelemista) ------

"" hmm, kuka ei anna __tarkastamismahdollisuuksia__??? ""

Anna sinä, määrittelemällä "käännekohta". Katsotaan sitten. Katso ensin sanakirjasta sen merkitys, ylen yksinkertaiselta kun vaikutat.

Äänestä

Vartiotorni ilmestyi Suomessa ainakin jo v. 1913 ja v:lle 1914 ennustettiin Jumalan valtakunnan perustamista maan päälle. Se oli siirros vuodesta 1874. ja 1914:n jälkeen siirryttiin vuoteen 1918.

Isoa sotaa v:lle 1914 ei vartiotorni osannut ennustaa, mikä sotaa lienee pääperuste, -merkitys "käännekohdalle".

Käännekohtana voi pitää esim. 30 -vuotisen sodan päättymistä 1648, josta on kirjoitettu että ensimmäisen kerran sota päättyi neuvottelujen kautta sopimukseen, ennen oli aina toinen puoli nujerrettu.

1914 oli laaja sota, koska siihen oli edellytyksiä, kulkuneuvojen ja viestinnän kehityksen vuoksi, mutta sota oli rajallinen kuitenkin. jo 1800 -luvulla oli sodankäynnin lakeja vahvistettu. Kuten edelleen 1914:n jälkeen. uusia aseita käytettiin 1914 kuten kaasua, mikä kiellettiin sodan jälkeen eikä käytetty 1939 - 1945, jossa uusina aseina taas oli atomiase. Mikä on se käännekohta ?

Lahkon vuosilukuhistoria, lähinnä lopun vuosien ympärille ja niiden muutosten vuoksi ei sekään ole poikkeuksellinen v. 1914. Siitä on jäljellä Jeesuksen puheen sukupolvi, joka on seuran mielestä kuitenkin kivempi kahtena sukupolvena.

Äänestä

Tapaamani todistajat elävät ihan tällä vuosituhannella,
vuotta 2014.

Heitä kritisoivat exät puolestaan tuntuvat elävän viime vuosituhatta
pelkästään.

Pahasti ovat jumahtaneet vanhoihin julkaisuihin,
uusia osaavat tuskin lukeakaan netistäedes...

Jehovan järjestö siis elää vuotta 2014 ja
sen mustamaalaajat viime vuosituhannella.?

Äänestä
  • suuri JUOPA on heidän välillään :D

    Äänestä

  • kas, kun exiä tulisi karttaa, niitä joiden kanssa toistettiin iskulausetta "meillä on rakkaus keskuudessamme" kunnes sitten tuli se karttamistuomio ja silloin tiedetäänkin ettei sitä olisi eletty samalla vuosituhannellakaan kummiskaan.

    Ne lahkojulkaisut kun eivät kestä ajan koettelua. lahkohan neuvoo jäseniään sanomaan että julkaisuja tulee verrata aamupäiväiseen auringonvaloon, joka siis kirkastuu, mitä se nyt sitten 1914 osalta tarkoittaakaan.

    5 Moos 18:20-22 on Raamatun suhtautumisneuvo.

    Vuotta 2014 eletään ? onko järjestö sitten kertonut että synteettinen geeni on isutettu elävään soluun ? Että Neanderthalin ihmisen luusta tehty geenilöydös on sama kuin eurooppalaisella nykyihmisellä, joka siis afrikkalaisperäiseltä puuttuu, ja tuo geeni siirtyi noin 49 000 vuotta sitten. Siten voisi suositella sitä ajanlaskumallia, jonka adventistit jo 1800 -luvulla matkituttivat lahkon emolahkolla, siihen vuoden 1914 roskikseen sitäkin.

    Eikös olekin kiva kun arkeologia ja historia yhä aukottomammin vahvistavat ettei Jerusalemia tuhottu v. 607 eaa, niinkin aukottomasti, etteivät lahkolaisraukat uskalla asiaan enemmälti perehtyäkään.

    Koska onhan se niin kiva se v. 1935 lanseerattu paratiisi, kun kerran pomo näki unta että taivaaseen ei ole pääsyä kun täyttä on.

    Äänestä

  • Sun Liirum kirjoitti:

    kas, kun exiä tulisi karttaa, niitä joiden kanssa toistettiin iskulausetta "meillä on rakkaus keskuudessamme" kunnes sitten tuli se karttamistuomio ja silloin tiedetäänkin ettei sitä olisi eletty samalla vuosituhannellakaan kummiskaan.

    Ne lahkojulkaisut kun eivät kestä ajan koettelua. lahkohan neuvoo jäseniään sanomaan että julkaisuja tulee verrata aamupäiväiseen auringonvaloon, joka siis kirkastuu, mitä se nyt sitten 1914 osalta tarkoittaakaan.

    5 Moos 18:20-22 on Raamatun suhtautumisneuvo.

    Vuotta 2014 eletään ? onko järjestö sitten kertonut että synteettinen geeni on isutettu elävään soluun ? Että Neanderthalin ihmisen luusta tehty geenilöydös on sama kuin eurooppalaisella nykyihmisellä, joka siis afrikkalaisperäiseltä puuttuu, ja tuo geeni siirtyi noin 49 000 vuotta sitten. Siten voisi suositella sitä ajanlaskumallia, jonka adventistit jo 1800 -luvulla matkituttivat lahkon emolahkolla, siihen vuoden 1914 roskikseen sitäkin.

    Eikös olekin kiva kun arkeologia ja historia yhä aukottomammin vahvistavat ettei Jerusalemia tuhottu v. 607 eaa, niinkin aukottomasti, etteivät lahkolaisraukat uskalla asiaan enemmälti perehtyäkään.

    Koska onhan se niin kiva se v. 1935 lanseerattu paratiisi, kun kerran pomo näki unta että taivaaseen ei ole pääsyä kun täyttä on.

    Aina nykyaikaisille, vapaamielisille, aikaansa seuraaville ja uudelle avoimille todistajille tarkistustieto:
    Vartiotorni 1. tammikuuta 1914 oli kyseessä kun kertoi seuraavasti: "lokakuussa 1914 tai myöhemmin 1) pakanain ajat päättyvät 2) Messiaan valtakunta pystytetään maailmaan. "

    Eikös ole kiva kun pyhät kirjoituksenne tuodaan silmillenne toisen avuin, rakkaudesta teihin, ja pyytämättä

    Kuinka me todistajat, siis vilpittömät, suhtaudumme tähän?
    Kysyn koska olen ollut vasta niin vähän aikaa vartiotornileivissä.

    Äänestä

Tosiaankin kun aika käy vähiin 1914 eläneillä niin todistajathan voivat nyt käyttää 1914 tapahtumat nähneille uutta valoa nimittäin kaikki jotka ovat nähneet 1914 tapahtumat valokuvista ja vanhoista filmeistä silloinhan on oikeastaan nähnyt 1914 tapahtumat.

Äänestä

-luku teki lopun viheliäisestä orjakaupasta ; .. " Eikä tehnyt , Jt; Oppikin paasaa Orjaluokasta , ja sillä hivuttaa ihmisiä uskomaan Rooman ajan " Patriaie Familia " järjestykseen , Roman -Isäkulttiin , jossa Perheen Pää omisti kaiken ,; naiset ja lapset olivathalvempia esineitä kuin lampaat ja lehmät ,
Sitten , YK laki , että nyt Orjia on enemmän kuin koskaan , noin 12 miljoonaa ,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Sinapinsiemen kirjoitti:

Adventisteilta omaksutun ajanlaskun mukaan vuosi 1914 olisi merkittävä lahkolle, ja se on nyt poikinut USA:n keskuspankkijohtaja Greenspanin kannatuksen.

Itse aikalaskennassa vuosi 194 oli ensin siirretty 1874, kun loppu tuolloin olikin suutari, 1914:kin oltua suutari muutettiin se 1918:ksi. ym. Tarkista esim. Turusessa olevin viittein lahkokirjallisuudesta.

Nykyään 1914 yritetään lahkosta syöttää ajankohtana josta Jeesuksen puhuma yksi sukupolvi mitataan, loppua varten. Tuota varten on tutkittava kriteerit, eli asiat jotka Jesus sanoo olevan yhtäaikaisesti, kuten rutto ja hyväntekeväisyysalmujen loppuminen tykkänään rahanahneudelta ym. Lahkohan epäsuorasti myönsi ettei sen itsensä mielestäkään lopun edellytykset olleetkaan olleet täyttyneet vuotta 1975 varten, koska nykyään painetaan vartiotorneja useammalla kielellä, ja lahkolaisen tulee ajatella että Jeesus tarkoitti vartiotorneja.

Jeesuksen sanomat edellytykset on siis seurassa muutettu "maailmanmuutokseksi" v. 1914. Jotta tuo muutos voitaisiin todeta oikeaksi tai vääräksi, se tulisi määritellä, antaa sille kriteerit.

Seura käyttää pankkimiehen kirjaa, joka on lahkoslangin mukaan "saatanan vallassa". Kirja täytyy tarkastella, koska seuran väite on mahdoton. Pankkimiehen muistelmina tulee mieleen pankkitoiminta, mitä muutoksia tapahtui, rahakantamuutos, kultakantaan / siitä pois siirtymistä tms ?

Kun seura opettaa lahkolaisen sanomaan että oli sotia, niin oletko tullut ajatelleeksi että vastaavasti kuin alettiin (maailman)sodat, solmittiin rauhansopimukset ?

Suurin maailmanrauhan riskitekijä oli kommunismin nimissä olevan N-liiton ja USA:n välinen sodanuhka, joka laukesi N-liiton hajoamiseen 1992, joka siis on todellinen historiallinen merkkivuosi.

" maailma näytti ennen vuotta 1914 etenevän vastustamattomasti yhä korkeammalle sivistyneisyyden ja sivistyksen tasolle."
- Ja nyt on myös virustaudit hoidettavia, esim. HIV, siten että Ruotsin hovioikeuden päätöksen mukaan lääkittynä tarttumisriski on niin pieni, että vaarantamisrikoksesta ei tuomittu henkilöä, joka salasi taudin partneriltaan.

"1800-luku oli tehnyt lopun viheliäisestä orjakaupasta."
-Vaan ei 1914

" Läpi 1800-luvun oli kiihtyvään tahtiin tehty maailmaa mullistavia keksintöjä"
-kuten nyt, seuraa esim. juuri myönnettävien Nobel-palkintojen perusteluja. Mullistava hanke korjata vialliset geenit on alkamassa, jolloin perinnölliset sairaudet katoavat, ja keski-ikä nousee edelleen.
Ym.

"" Tosiaankin vuosi 1914 pikemminkin kuin Hiroshiman vuosi ilmaisee käännekohdan aikanamme. – Rene Albrecht-Carrie, ”The Scientific Monthly”, heinäkuu 1951 ""
-Arvoton väite, kun ei anneta tarkastamismahdollisuuksia. Mitä tarkoitetaan "käännekohdalla" ? Viitattua kirjoitusta ei tiedelehti oikeasti julkaisisi. (ei ole tiedettä, eikä tieteellistä, vaan lahkon pelottelun uskottelemista)

”Times Magazine”5.10.2014
"" ”Vuodesta 1914 lähtien jokainen,
joka on huomannut maailmassa vallitsevat suuntaukset,
on ollut syvästi huolestunut siitä,
mikä on näyttänyt kohtalon määräämältä ja ennalta määrätyltä marssilta kohti yhä suurempaa tuhoa. ""
-Siis jos ei myönnä, niin todistaja sanoa napauttaa, että et ole huomannut niitä suuntauksia, joista oli kyse. Mistä tuhosta olikaan kysymys ? (Times ei ole julkaissut väitettyä otetta)

"" Monien merkittävien ihmisten mielestä""
-Kiinnitä huomiota, että nimet salattu, kuin UM-pamfletin kirjoittajan nimi on kieltäydytty paljastamasta.

"" ihmiskunta on kuin kreikkalaisen tragedian sankari,
jota ei enää aja eteenpäin kohtalon herra
vaan jota ajavat vihaiset jumalat. ""
-Muuten, voit halutessasi lukea Raamattua, tuo ei ole Raamatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu