Vanhat( joiden eläke alle 1200 e/kk)eläkkelle ja nuorille töitä

Minusta eläkkeelle pitäisi päästä aikaisemmin ja antaa nuorille töitä. Ainakin ne eläkeläiset, joiden vanhuuseläke on vähän päälle tuhat euroa kuukaudessa (meitä on paljon) voisivat jäädä täydelle eläkkeelle viimeistään kuusikymmentä vuotiaina. Suurten eläkkeiden nauttijat ovat sitten toinen asia erikseen.

Nuorille saataisiin töitä, sillä saavathan nuoretkin työttömänä ollessaan työttömyyspäivärahaa ja toimeentulotukea ja kuluttavat näin valtion ja kuntien varoja.

Parempihan olisi maksaa pientä eläkettä vanhalle kun toimeentulotukea nuorelle koulutetulle työttömälle.
Ei se pieni eläkkeensaaja yhteiskunnalle niin suuri rasitus ole, mutta työtön nuori, jolla pitäisi olla tulevaisuus edessä, on rasitus sekä yksilölle itselleen, että yhteiskunnalle.
25263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Oletko laiska vai minkä vuoksi ei työt maita? Eihän tähän voi mitään sanoa ennen kuin selität asenteesi.

Äänestä
  • En ole laiska, mutta pidän parempana sitä, että nuorilla oli työtä. Nuorethan tarvitsevat rahaa kaikkeen enemmän kuin me vanhat. Olen ollut työelämässä mukana 43 vuotta ja minusta olisi jo aika antaa mahdollisuus nuoremmille.

    Äänestä

kuuluisa 1150e tarkkaan on laskettu ei vahingossakaan saa toimeentulotukea.

Äänestä

Totta turiset, kun töitä on rajallisesti annetaan ne nuorille. Pitkään työttömänä olleena ja eläkettä odotellessa voisin jotain töitä tehdä, muttakun niitä töitä ei vaan ole. Yritetty on mutta tilanne on toivoton.

Äänestä

Kyllä minä ainakin aion olla työelämässä niin pitkään kuin suinkin pystyn ( nyt pian 55-v.)
Miksi minun terveenä (ainakin nykytilanne, eteenpäinhän ei kukaan varmasti tiedä) ja työkykyisenä jäädä kotiin eläkettä nauttimaan , kun olen aivan työkykyinen ja aina huolehtinut itsestäni ja työkyvystäni ?
Sitä paitsi eläke on huomattavasti työtuloani pienempi, ehkä vaan noin puolet palkastani!

Elää kituuttamaan parhaassa tapauksessa pienellä eläkkeellä kymmeniä vuosia!! Ja mistä riittää veronmaksajia valtaisan eläkeläisarmeijan ylläpitoon?

Äänestä

Mutta kun nuoret ovat ilman työtä. Pitääkö heidän kituuttaa koko elämänsä? Rahaa hekin tarvitsevat. Heillä on kodin perustaminen ja muut menot, mitenkä he pärjäävät pienillä avustuksilla.???Me vanhat pärjäämme jo pienillä eläkkeillämme kun lapsemme ovat jo muuttaneet pois pesästä ja suurimmat hankinnat on hankittu. Eivät pienet eläkkeet rasita yhteiskuntaa vaan se, että nuoret eivät saa työtä ja joutuvat elämään tuilla.

Äänestä
  • Hei smummix, ole kanssasi samaa mieltä, nuorille ehdottomasti töitä ja pian. Meidät oli yli 40v. työtätehneet pienipalkkaiset ja usein raskasta työtä tehneet voisivat jåädä eläkkeelle, tietysti jos tahtovat jo kuuskymppisinä. Minä ainakin voisin jäädä jo 60-vuotiaana ja 45v. töitä tehneenä. Alotin työt 15- kesäisenä ja samaa putkee, kesälomia huomioimatta. Olen päässyt hyvin elämisen alkuun ja on vähän säästöjä(huom vähän) Antaisin työni jollekkin työttömälle nuorelle jos mahdollista, hänkin pääsisi elämän alkuun.

    Äänestä

  • nuorille töitä kirjoitti:

    Hei smummix, ole kanssasi samaa mieltä, nuorille ehdottomasti töitä ja pian. Meidät oli yli 40v. työtätehneet pienipalkkaiset ja usein raskasta työtä tehneet voisivat jåädä eläkkeelle, tietysti jos tahtovat jo kuuskymppisinä. Minä ainakin voisin jäädä jo 60-vuotiaana ja 45v. töitä tehneenä. Alotin työt 15- kesäisenä ja samaa putkee, kesälomia huomioimatta. Olen päässyt hyvin elämisen alkuun ja on vähän säästöjä(huom vähän) Antaisin työni jollekkin työttömälle nuorelle jos mahdollista, hänkin pääsisi elämän alkuun.

    Ette te nuoria ajattele , kaikkea vielä , ette vaan viitsisi tehdä enää työtänne, ja yritätte keplotella itsenne eläkkeille enne normiaikaa!!

    Näitä iäkkäitä lusmuilijoita kyllä näkee joka työpaikalla. Ja kun eläke sitten saadaan jollain konstilla, tapahtuukin ihme paraneminen,nämä raihnaat alkavatkin sijaistaa minkä ehtivät, vetäen lähes täyttä palkkaa eläkkeensä päälle!!

    Nuorilla on mahdollisuus kouluttautua, eikä itsellänikään 80-luvun nuorena löytynyt heti töitä, jouduin hankkimaan lisäkoulutusta, ja vaihtamaan alaakin. Nyt 55-vuotiaana aion olla työelämässä ainakin kymmenen vuotta vielä, mikäli vaan terveys kestää!

    Omat nuoret lukeneita, toinen jo akateem. ammatissa, sekä toinen opiskelee, kummasti vaan hänellekin on työtä löytynyt kesiksi ja loma-ajoiksi. Työtä Suomessa kyllä tekeville löytyy.

    Äänestä

  • nuorille töitä kirjoitti:

    Hei smummix, ole kanssasi samaa mieltä, nuorille ehdottomasti töitä ja pian. Meidät oli yli 40v. työtätehneet pienipalkkaiset ja usein raskasta työtä tehneet voisivat jåädä eläkkeelle, tietysti jos tahtovat jo kuuskymppisinä. Minä ainakin voisin jäädä jo 60-vuotiaana ja 45v. töitä tehneenä. Alotin työt 15- kesäisenä ja samaa putkee, kesälomia huomioimatta. Olen päässyt hyvin elämisen alkuun ja on vähän säästöjä(huom vähän) Antaisin työni jollekkin työttömälle nuorelle jos mahdollista, hänkin pääsisi elämän alkuun.

    Mutta kun työ jota olisi tarjolla, ei kelpaa. Työllisyysasteen nousu edellyttää työperäistä maahanmuuttoa ja/tai eläkeiän nostoa.

    Sanoi tänä aamuna talousguru Vartiainen.

    Äänestä

...eivät pienet eläkkeet rasita YHTEISKUNTAA... no eipä niin , vaan pienen eläkkeen saajaa.

Äänestä
  • On se vaan käsittämätöntä että joku 40v töitä tehnyt saa alle 1200,- kuussa eläkettä, onko heitä oikeesti? He ovat työssäkäyneinä maksaneet asumisesen, kaiken ilman sos.tukia, maksaneet veronsa, päivähoitomaksut täysmääräisenä, sairastelut, lääkkeet ja kaikki itse ja sitten saavat kiitoksena pitkästä työurasta vaivaset alle 1200,-. Mietityttää vähän, onko työnteko kannatanut?

    Äänestä

  • ei voi olla totta kirjoitti:

    On se vaan käsittämätöntä että joku 40v töitä tehnyt saa alle 1200,- kuussa eläkettä, onko heitä oikeesti? He ovat työssäkäyneinä maksaneet asumisesen, kaiken ilman sos.tukia, maksaneet veronsa, päivähoitomaksut täysmääräisenä, sairastelut, lääkkeet ja kaikki itse ja sitten saavat kiitoksena pitkästä työurasta vaivaset alle 1200,-. Mietityttää vähän, onko työnteko kannatanut?

    No tuota, oletko laskenut paljonko tuokin 1200/ kk tekee esim. 10 vuodessa ? Se tekee 144 000 eli tuollaista summaa ei kukaan ole eläkkeitään maksanut, toiset 10 vuotta tekee 288 000, eli keneltä se otetaan ? Meidän nuorempien eläkemaksuista, mistäs meille sitten eläkkeet ? Ei mistään, nyt eläkeuudistuksen 60-70 luvulla syntyneet ovat häviäjiä, jälleen kerran.

    Äänestä

  • pätkätöitä 25 vuotta kirjoitti:

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288692480508.html?pos=ok-nln

    Olisit enemmän huolissasi siitä elätkö 65 vuoitiaaksi.

    Tuttavani eli kateudessa ja vihassa kaikkia "tuonsiirtoja" kohtaan kuoli 56v. äkiliseen sappitulehdukseen 4 vrk ja tuonelaan.
    Hän sai raivarin jokaisen vuokratalon kohdalla huusi ja raivosi joka päiväkodista kuinka hän niitä ylläpitää.

    Oli ollut työssä jo 17 vuotiaasta eläkekertymää tuli 23-56 vuotiaasen nyt laskee kait pilvenreunalla henkilöitä jotka käytävät Hänen eläke kertymänsä.

    Äänestä

  • :-) kirjoitti:

    No et sitten osaa lukea tai et tajua tai et osaa laskea. Nyt 30 vuotiaat on syntyneet -80 luvulla. http://www.hs.fi/talous/a1412043786735 ja http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288745059050.html.

    Äänestä

  • ei voi olla totta kirjoitti:

    On se vaan käsittämätöntä että joku 40v töitä tehnyt saa alle 1200,- kuussa eläkettä, onko heitä oikeesti? He ovat työssäkäyneinä maksaneet asumisesen, kaiken ilman sos.tukia, maksaneet veronsa, päivähoitomaksut täysmääräisenä, sairastelut, lääkkeet ja kaikki itse ja sitten saavat kiitoksena pitkästä työurasta vaivaset alle 1200,-. Mietityttää vähän, onko työnteko kannatanut?

    Kyllä on totta. Minäpä kerron. Olin 60-kymppinen, kun sairauden vuoksi jouduin jäämään pois töistä Eläkkeeni on tarkalleen 900 ecua brutto Palkkatöitä olen tehnyt 16 v asti.

    Eläkettäni pienensi a)opiskeluvuodet, jolloin olin töissä vain osa-aikaisesti, lama-ajan pätkätöt, joista ei eläkettä karttunut jne...

    Viimeisin käänne, tehtyäni eläkkeellä vielä töitä, yhteiskunta kiitti vanhuuseläkeikään tullessani, pienentämällä eläkettäni.
    Olen tietenkin katkera, luulin saavani eläkkeellä tehdystä työstä lisää, mutta kela suuressa viisaudessaan laskiessaan sairaseläkevuosieni indeksin, totesi minun saavan liikaa...Siis työeläkkeeni nousi, mutta kelaeläkkeestäni otettiin tupla pois...

    Äänestä

Menkä nyt töihin huh huh ku ontaas teillä vaikeeta!

Äänestä
  • Töitä paiskitaan kirjaimellisesti yötä-päivää vaikkei ne sellaisia virallisia oikeita olekaan? Talkootyö sukulaisille on haluttua ja sitten vielä tulee päälle ne kaikki lukuisat luottamusvirat eri taloyhtiöissä tietenkin. joten pitää muistaa olla oikein ahkera aina kaikessa toimessaan vaikka minkälaisessa tietenkin.

    Äänestä

Vanhuuseläke on noin puolet bruttopalkasta tällä hetkellä. Jos on ollut pieni palkka - on eläkekin pieni.

Äänestä

Vanhempani ovat eläkkeellä (81v. ja 76v.) saavat kumpikin n. 670€/kk eläkettä, eli yhteensä n. 1350€/kk. Asuvat omassa ok-talossa ja ajavat omalla 6v. vanhalla autolla. Ovat olleet eläkkeellä jo 22vuotta ja hyvin tulleet toimeen. Eivät saa mitään yhteiskunnan tukia, asumistukea ovat joskus hakeneet, mutta eivät saanneet. Terveyskeskuksessa käyvät ja siinä heidän ainoa palvelu tällä hetkellä mitä he käyttävät yhteiskunnalta.
He antoivat työpaikkansa nuoremmille aikoinaan ja ovat työllistäneet sen jälkeen monia mm. rakentamalla uuden ok-talon eläkevuosiksi ja ostaneet useamman auton, ruohonleikkurin, telkkarin ja muita koneita vuosien varrella.

Äänestä

vanhana ihinen osaa elää nuukasti ja se tapa pitäs olla nuorillakin eikä eletä pikavipeillä ja makseta lainaa lainalla

Äänestä
  • Ni on se hyvä kun ovat saaneet ruohonleikkurin.

    Äänestä

  • se on tärkeää kirjoitti:

    Ni on se hyvä kun ovat saaneet ruohonleikkurin.

    Joo, itse asiassa he ovat ostaneet viisi ruohonleikkuria, kaksi päältä ajettavaa ja kolme työnnettävää ruohonleikkuria. Tontti on 5000m3, joten leikattavaa riittää.

    Äänestä

ole töissä kun sitä on, mutta kun kaikilla ei ole työtä

Äänestä

kukin vuorollaa on töissä tai ei...mitä siinä toisiaan syyttelemään.

Äänestä

Talousguru Vartiainen vati tänä aamuna TV:ssa työperäistä maahanmuuttoa työllisyysasteen nostamiseksi.
Työttömiö nuoria on runsaasti mutta niille ei työvoiman puutteesta kärsivien alojen työt kelpaa.

Kun lapsukainen muuttaa omilleen 18-vuotisena ja oppii elämään tuilla ja avustuksilla niin sen jälkeen työn vastaanottokynnys onkin korkea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

smummix kirjoitti:

Minusta eläkkeelle pitäisi päästä aikaisemmin ja antaa nuorille töitä. Ainakin ne eläkeläiset, joiden vanhuuseläke on vähän päälle tuhat euroa kuukaudessa (meitä on paljon) voisivat jäädä täydelle eläkkeelle viimeistään kuusikymmentä vuotiaina. Suurten eläkkeiden nauttijat ovat sitten toinen asia erikseen.

Nuorille saataisiin töitä, sillä saavathan nuoretkin työttömänä ollessaan työttömyyspäivärahaa ja toimeentulotukea ja kuluttavat näin valtion ja kuntien varoja.

Parempihan olisi maksaa pientä eläkettä vanhalle kun toimeentulotukea nuorelle koulutetulle työttömälle.
Ei se pieni eläkkeensaaja yhteiskunnalle niin suuri rasitus ole, mutta työtön nuori, jolla pitäisi olla tulevaisuus edessä, on rasitus sekä yksilölle itselleen, että yhteiskunnalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu