Mennarit

Tuolta tutkailemaan menestysteologian perusteita: https://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia

Aloittaja ihmettelee mikseivät mennarit tajua olevansa väärää oppiansa vaikka omien silmiensä edessä käy toisin kuin he uskottelevat.

Kysymys on itseohjelmoinniksi tai itsehypnoosiksi nimitetystä psykologisesta ilmiöstä, jossa omat aivot ohjelmoidaan seuraamaan jotain tiettyä toimintamallia. Aivot torjuvat muut ärsykkeet ja seuraavat etukäteen päätettyjä sääntöjä, tapahtuipa mitä tahansa.

On olemassa menetelmiä, joilla ihmisen saa ohjelmoitua niin perusteelisesti, että hän ajautuu transsiin, josta äärimmäinennkään ulkoinen ärsyke ei saa häntä ulos, menetelmiä, joista ihmisistä tulee eläviä robotteja.

Kyse on siitä, että joitakin ärsykkeitä päästetään sisään ja toiset suljetaan ulkopuolelle. Aivot huomioivat vain ne asiat, jotka tukevat etukäteen päätettyä todellisuuskuvaa ja jättävät huomiotta kaiken, joka ei sovi ennaltamäärättyyn "totuuteen".

Tällaista ihmistä on mahdoton järkipuheella tai selvillä faktoilla saada luopumaan uskomuksestaan. Silmien avautuminen vaatii yleensä rajun henkilökohtaisen katastrofin jossa puolustusjärjestelmät väkisin kaatuvat ja jossa ei voi enää piiloutua oman todellisuudenmuokkauksen taakse.

Jos niistä raunioista vielä selviää pää kasassa ja uskokin tallella, niin siinä on hyvät mahdollisuudet alkaa opetella tervepohjaisempaa totuuteen perustuvaa uskoa omien haihattelujen tilalle.

Mitenkö onnistui?

Häpeäkseni on tunnustettava, että kohdallani imaisu mennarihuuman ei edes johtunut siitä, etten olisi ollut kuullut oikeata oppia. Olikin sangen nöyryyttävää (mutta erittäin tarpeellista) myöhemmin tehdä itsetutkimusta niistä syistä, mitkä saivat innostumaan moisesta huuhaasta. Kyllähän ajatuksessa rajattomasta menestyksestä ja rikkaudesta on vetovoimaa. Kukapa sitä ei haluaisi, jos ihan rehellisiä ollaan?

Toipuminen uskon säilyttäen oli mahdollista, koska minulle oli olemassa terveempi pohja, minne palata ja tervehenkisempiä ei-mennariuskonystäviä, jotka mennariaikoinani valitettavasti olin ylpeyteni huumassa tietenkin luokitellut alemman tason uskoviksi, mutta jotka nyt osoittautuivat elintärkeiksi järki-ihmisiksi, joilta sain korvaamatonta tukea ja apua.

Tärekintä kuitenkin oli, että Jumala osoittautui uskolliseksi. Silloinkin, kun en enää jaksanut pitää Jumalata kiinni, piti hän kuitenkin minusta niin tiukalla otteella kiinni, etten pudonnut uskosta täysin ulos.

Koin yliluonnollisia asioita, pieniä tavalliseen arkielämään liittyviä ihmeitä, jotka todistivat Jumalan olevan kiinnostunut minusta. Ja huomionarvoista on, että ihmeet tapahtuivat aina silloin, kun niitä vähiten ansaitsin, joka oli täysin mennariopin vastaista. Mennareissahan nimenomaan yritetään ihmeitä tehtailla omien tekojen voimalla. Jumala on siinä opissa niinkuin automaatti, joka oikealla käsittelyllä voidaan saada ja jopa voidaan pakottaa toimimaan halutulla tavalla eikä persoona, joka oman harkintansa ja oman tahtonsa mukaan siten ja silloin kun Hän haluaa antaa lahjoja lapsilleen näitten kelvollisuudesta tai kelvottomuudesta riippumatta.

Toipuminen kesti kuitenkin monia vuosia eivätkä jotkut haavat varmaan parane tässä elämässä koskaan. Mennarius ei ole mikään vaaraton juttu, jonka kanssa kannattaa käydä leikkimään. Se on oikeasti tuhoisaa eivätkä kaikki siitä selviä.

Yleensä mennariseurakunnissa on paljon liikettä sisään ja ulos. Siihen on helppo hurahtaa mukaan, mutta siinä on helppo myös menettää uskonsa totaalisesti. Petetyksi tulleiden on todella vaikea kerätä uskonsa sirpaleita ellei siihen saa paljon ulkopuolista apua.

Neuvoksi siis, että jos tuttavapiirissäsi on mennarista lähtenyt tai lähtöä tekevä, niin pysyttele lähellä ja ole käytettävissä. Tällainen ihminen ei välttämättä ole miellyttävä eikä helppo ystävä - hän on syvästi pettynyt, katkera, vihainen, häpeissään ja ampuu kaikkea mikä liikkuu.
Varo ottamasta auktoriteetin, neuvojan tai opettajan roolia - sitä lajia hänellä on ollut liikaa mennareissa eikä hän luota enää kehenkään, joka yrittää asettua hänen yläpuolelleen muka viisaampana sanelemaan ja manipuloimaan, miten hänen tulee ajatella uskoa ja olla.
Ole sen sijaan ystävä, vierelläkulkija, kuuntelija. Sinun ei tarvitse olla hänen kanssaan samaa mieltä, kun hän raivoaa kaikkea vastaan, mutta anna hänelle tilaa kokea rehellisiä tunteitaan ilman syyllistämistä ja luota, että Jumalakin kyllä kestää hänen raivonsa ja toimii kyllä sitten kun oikea hetki on. Ja se oikea hetki tulee yleensä vasta sitten, kun on saanut perusteellisesti kiukuttua kaiken patoutuneen pettymyksen kunnolla ulos.
Jos pussin tyhjentämiseen viisaiden läheisten kanssa annetaan tilaa, niin siitä saattaa vielä nousta rakentamaan uudenlaista jumalasuhdetta terveemmälle pohjalle. Mutta kyllä se nöyrtymistä vaatii - ja pitkää pinnaa niiltä läheisiltä.

Kiitos rehellisestä tilityksestä. Ylimielisiä he tosiaan ovatkin, yksikin suhtautuu minuun ihan säälien, vaikka ei ole sen menestyneempi kuin minäkään. Hyviä selityksiä silti löytyy.

Outoja oppeja nousee jatkuvasti jostain syvyyksistä. Joku luonteeltaan hallitseva saa päähänsä pinttymän, joka takuulla TOIMII, ja sinun kuvaileman ohjelmointimenetelmän avulla toimiikin vähän aikaa. Monesti valitettavasti kyseessä on hyväuskoisten rahastus.

Hyvää ja siunattua jatkoa sinulle. Jumala voi käyttää sinua ihmisten parissa tuolla alueella, josta sinulla on omakohtasta tietoa ja kokemusta.