Kokoomusjohtajan työttömyyden poistaminen

tolalla !
Ajetaan Suomi Natoon ja liitytään käytävään kolmanteen maailmansotaan .Ihmetyttää, että kokoomuksella on vara valita pj. poliittinen
" keskonen", mies jolla ei ole mitään käsitystä politiikasta.
No jupit on juppeja ja ei sille mitään mahda.
Nyt jo maailmalla käydään kolmatta maailmansotaa ja se laajenee koko ajan, no nato nopeuttaa sen tulemista Suomen alueelle ja työttömyys poistuu .
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Natoaatetta, mikä rahottajien, hurrien tavoite!

Äänestä

Kyllähän sotimalla työntekijät vähenevät mutta sivistyneet eivät sodi.

Äänestä
  • Komukat haaveilee ensimmäisen maalikmansodan työvoimaa vähentävästä ajasta? Tai taas Uralia kohti, hävittää Suomen nuoret ikäluokat!

    Kukas , sitten ne kokoomuslaisten verot maksaisi?

    Äänestä

  • sivistynyt ihminen on kaikista raadollisin näissä asioissa.
    Muistan nuo ajat kun kari esim. piirti kokoomuspuolueen kaveriksi papin kypärä päässä ja kokoomuspuolueella oli koti, uskonto ja isänmaa.
    Tänä päivänä noista ei kokoomuksen piirissä ole mitään jäljellä ja kiitos siitä ns. viisaitten ihmisten.
    Suokaa anteeksi, mutta kun minä nään tämän Stubin niin tulee mieleen semmoinen keskenkasvuinen nulikka, jolla elämän totuus on hukassa.
    Suomi on EUssa ja EU;sta tulee liittovaltio, Suomea ajetaan Natoon jne.
    SE valtion kirkko ja kokoomuksen uskonto on tänä päivänä tätä, että naiset saarnaa kirkoissa, kirkon piirissä on homoja töissä jne. ja tätä tuetaan ja se on sitä nykyaikaa.
    Tuolla Lähi-Idässä pohjustetaan sitä, että Israelin ja Arabimaailman välillä puhkeaa täysmittainen sota ja se ei ole kaukana ja tuo sota leviää koko maailmaan. On vain ajan kysymys milloin Suomi on siinä mukana ja siinä ei Nato auta vaan päinvastoin.
    Kokoomuksen olisi syytä palauttaa mieliin tuo koti ,uskonto ja isänmaa.
    Tänä päivänä Suomessa asutaan huoruudessa, vaihdetaan puolisoa kuin manne hevosta, homot hilluu, naiset saarnaa ja Jumalan Sana on poljettu loskaan.
    Yhteiskunnan perusta on perhe, avioliitto naisen ja miehen välillä.
    Isän ja äidin velvollisuus on kasvattaa lapset kunnioittamaan lähimmäistä, yhteiskuntaa. lakia ja järjestytä, se ei ole yhteiskunnan tehtävä.
    Homous on tuomittava se asettaa koko Jumalan luomistyön kyseenalaiseksi.
    Uskonnon kunnioittaminen on palautettava meidän koulujärjestelmämme ja ihmiselle on opetettava vastuu lähimmäistä ja Jumalaa kohden.
    Nuoren miehen on käytävä armeija, ainoa vapautusperuste sairaus tai vamma.
    Armeijan voi käydä myös aseettomana. Sivari on loinen, joka turvaa toiseen ihmiseen ongelmien ratkaisemiseksi.
    No katsotaan kun aika menee löytyykö Suomesta enää miehiä ?
    Ihminen niittää sit mita se kylvää.

    Äänestä

  • kuule ns. kirjoitti:

    sivistynyt ihminen on kaikista raadollisin näissä asioissa.

    vanhoja kokoomusjohtajia
    no tätä nykyistä nyt, no ?

    Äänestä

Kokoomus palauttaa Suomen 1939 - 1944 aikaan kyllä työttömyys vähenee.

Äänestä
  • Kanerva olla ainua jolla nyt vielä pikkusen järki pelaa, muut kokoomuslaiset kävelee 5 cm maasta ilmassa

    tämä nuori ns. koultett jengi i mikä touhuaa kokoomuksen politiikassa
    n sänkyyn syötettyjä, pilalle hemmoteltuja kakaroita ja se näkyy aikuisiässä

    Sota on ihan paikallaan ja ihminen saa sitä mitä se kylvää

    Äänestä

  • taitaa tuo kirjoitti:

    Kanerva olla ainua jolla nyt vielä pikkusen järki pelaa, muut kokoomuslaiset kävelee 5 cm maasta ilmassa

    tämä nuori ns. koultett jengi i mikä touhuaa kokoomuksen politiikassa
    n sänkyyn syötettyjä, pilalle hemmoteltuja kakaroita ja se näkyy aikuisiässä

    Sota on ihan paikallaan ja ihminen saa sitä mitä se kylvää

    ji kirjaimia pois, lainaa omalta koneeltasi. Kiitos.

    Äänestä

  • nytkö sinä sen vasta huomasit? Kun olen huomannut jo sen siitä asti kun nää pellehermannit tätä maata on johtaneet

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on hyvällä kirjoitti:

tolalla !
Ajetaan Suomi Natoon ja liitytään käytävään kolmanteen maailmansotaan .Ihmetyttää, että kokoomuksella on vara valita pj. poliittinen
" keskonen", mies jolla ei ole mitään käsitystä politiikasta.
No jupit on juppeja ja ei sille mitään mahda.
Nyt jo maailmalla käydään kolmatta maailmansotaa ja se laajenee koko ajan, no nato nopeuttaa sen tulemista Suomen alueelle ja työttömyys poistuu .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu