Uupumus

Adventismi aiheuttaa uupumusta ja riippuvaisuutta.
Pastorit ja muutkin uupuvat.
11122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hei-

On aivan totta että liika rehkintä evankeliumin asioilla johtaa uupumukseen toisinaan.
Ei ole ollenkaan outo asia. Patalaiskoja tauti ei vaivaa kuitenkaan, että patalaiskat voivat olla huoleti ja pelätä vain makuuhaavoja.

Uupumus tuo aina jonkinasteisen masennuksen.
Toipuminen on yksilöllinen asia- mutta tavallisesti vuosikymmenenkin asia ja entiseen ei ole paluuta missä uupui. Jaksaa toivuttuaan uusissa tehtävissä.
Työelämässä on alan vaihto yleensä pakollinen ratkaisu.

Bourn out ns. on paljon puhuttu asia, mutta masennuksia on opittu ymmärtämään ja hoitamaan 1990 luvulla vasta- kun tehokas lääkitys löydettiin vahingossa testattessa lääkityksien muita vaikutuksia. Serotoniinin takaisin oton salpaajat hoitavat masennuksen 3-12 kk lääkekuurilla.
Ongelmana on taudin hiipiminen huomaamatta., ja uusiutuminen huomaamatta.

Masennus on kansantauti ja yleinen kuolinsyy. Ahdistuneet ihmiset eivät näe ulospääsyä vaikeuksistaan toisinaan ja ennen 1990 lukua kun apua löydettiin.

Olen kirjoittanut tänne aiheesta jotakin; >>>>>>>>> http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/16

Siunauksia
Jari Laurila
Keskustelija

Äänestä
  • Hyvä Jari sinä olet avoin ja rehellinen oma itsesi, etkä peittele mitään.

    Äänestä

---)Bourn out ns. on paljon puhuttu asia...(---
Mitähän mahdoit tarkoittaa termillä "Bourn out".

Jos puhutaan burnout:sta, niin sehän jo ilmaisuna tarkoittaa "loppuun palamista", eli häviämistä kokonaan tai "tuhkaksi muuttumista"?

Masennus ja burnout ovat kaksi eri asiaa. Masennus voi iskeä aivan ilman, että olisi mitenkään ylikuormittunut tai loppuun palanut. Masentuneella on paremmat mahdollisuudet toipua, mutta loppuun palanut on paljon hankalampi tapaus. Loppuun palaneelta saattaa mennä koko loppu elämä toipumiseen ja sekään ei aina riitä.

Käsitykseni ja Jarin itsensä kertoman mukaan hänellä on juuri "sairautena" diegnosoitu burnaout? Ainakin niin hän asian itse on ilmaissut?

Masennus ei ole mikään kansan tauti vaan se on seurausta erilaisista elämän tilanteista ja tapahtumista. Masennukseen on tehokkaat lääkkeet ja aina kannattaa selvittää masennuksen perin syy. Silloin toipuminen on nopeampaa.

Äänestä
  • Hei-

    Voi anteeksi kauheasti kun unohdin lainausmerkit sanasta kansantauti.

    >> Korjaan >>>>>>>>>>>>>> Pitää olla "kansantauti."

    Olen liian toiveikas usein säästäessäni kirjoittamiseen menevää aikaa ja luottaessani siinä sitten vastaanottajan omaan päättelykykyyn.

    Bourn out sekin anteeksi kauheesti kuuluu merkitä näin = "Bourn out."

    Nyt on varmasti oikein ja näin toki tarkoitin.

    Masennus on sairaus sekin ja keskushermoston aineenvaihdunnan häiriötila.
    Aivojen hermosolujen välittäjäaineen puutostila johon hoitona on serotoniinin takaisin oton salpaajat. Masennus on kuin onkin pitkäkestoisen stressin seurausta ja stressi voi johtua mistä tahansa syystä mutta pitkäkestoisena ensin laukaiseen uupumuksen ja uupumusta seuraa masennus. Keskushermoton aineenvaihdunta häiriintyy pitkäkestoisessa stressissä ja uupumuksessa. Tauti on hoidettavissa niin että ihminen tulee terveeksi kun se ajoissa todetaan. On sitten ikivanhoja masennuksia menneiltä vuosikymmeniltä jotka kroonistuivat ja veivät usein työkyvyn koska niitä ei osattu hoitaa. Vei hengen toisinaan jos ei mitään apua ollut. Joku käveli junan alle ja joku narun jatkoksi, jne,. Ei siinä ole pelkkä paha olo kyseessä. Masennus on sairaus jossa ihminen ei nuku hyvin, ei mistään saa mielihyvää. Ei jaksa sanomalehteä lukea.
    'Jatkuva ahdistus- ja toisinaan jos ihmiset käyvät ilman hoitoa tiettyyn vaiheeseen -siihen missä tapahtuu traagista on takana viikon unettomuus. Sillloin viimeistään menee harkinta. Niin vakava sairaus on hoitamattomana.

    Suru on toinen asia- Ihminen käy surut läpi ja palaa järjestykseen normaalin ajan jälkeen. Masennus on sairaus. Mutta on paljon toki elämäntilannetta jossa joku iloiset asiat ja asioiden järjestyminen voi tuoda kaiken onnen takaisin, mutta jos masennus on sairautena juuri tuon välittäjä aineen asian vuoksi -serotoniini on se aine juuri joka mahdollistaa ihmisen mielihyvän tuntemukset. Mistään ihminen ei nauti- ei mistään.
    Masennus on sairaus joka on kehon kemiallinen häiriötila. Ihminen ei ole sen tyhmempi kuin muutkaan, mutta voi pahoin ja on tuskainen ja ahdistunut jatkuvasti.
    Vaikka saisi lottovoiton voi seuraavana päivänä hirttäytyä.

    Masennus ja paha olo/ suru on kaksi eri asiaa jotka pitää erottaa toisistaan.

    Yst. t. Jari Laurila
    keskustelija

    Äänestä

  • old_profile_78555 kirjoitti:

    Eikö rukous auta burnouttiin? Kannattaa kokeilla pastoreiden esirukouspalvelua : )

    Äänestä

  • Ja kun omasta mielestään "niin viisas ja lähes erehtymätön" ilmi-antaja, ihmisten eksyttäjä ja itse visusti apina-kasvojensa taakse piiloutuva, löytää suureksi tyydytyksekseen jotain josta voi lähimmäistään nälviä - onko hän sen tehtyään tyytyväisempi elämäänsä? Tuskin ..

    Tavallinen rauhallinen sivustakatsoja ei näe tässäkään Jarin mollaamisessa mitään uutta - vain samaa hiekkalaatikko käyttäytymistä kuin aina - jonka tarkoitus on itsensä kohentaminen ja muiden ihmisten halventaminen - mikä itse asiasssa on tavallinen "tarve" niillä ihmisillä joilla valitettavasti ei ole itseluottamusta kuin nimeksi, niinkuin oikein hyvin tiedämme.

    Siis mitä halusitkaan sanoa, ilmi-antaja?
    Leikitkö lääkäriä joka määrää potilaalle lääkkeet - tai mistä on kysymys ? Teet sen kuitenkin ymmärtämättä että tällainen (vain omiin tarpeisiisi suunnattu) lapsellinen käytöksesi ei todellakaan ole apu kenenkään masentumiseen - ei edes itsellesi - vaan päin vastoin.

    Etkö tosiaan ymmärrä, että yksi syy siihen miksi masennnuksesta kärsivät ihmiset eivät kovinkaan helposti voi vapautua masennuksestaan on juuri kaltaisesi heitä ympäröivät ihmiset - joilla itsellään on vaikeuksia elämässään ..

    Masennustilat on nykyään erittäin ovat erittäin tavallisia lähes jokainen ihminen joskus tuntee masennusta .. se on eräänlainen normaali reaktio kun elämä tulee jostain syystä liian työlääksi ... Jari on hyvä esimerkki ihmisestä joka on vapaasti ja normaaliin sävyyn kertonut aikaisemmista masennus-ajoistaan - mitä muuten eivät kaikki masennuksen alla olevat uskalla edes tehdä ..

    Kysynkin ymmärrätkö miksi? Mietihän asiaa ..

    Avuksesi siinä asiaa miettiessäsi seuraava : Masennus tilaan ajautunut ihminen ei koskaan saa apua siitä, että häntä halvennetaan ja painetaan alas - vaan siitä että häntä nostetaan.

    alex

    Äänestä

Kun ihminen on tarpeeksi masentunut niin ei hän kykene ajattelemaan mitään liikuntaa tai vitamiineja. Hän ei kykene muuta tekemään kuin istumaan kotonaan ja nukkuminen on hänen paras "harrastuksensa", koska nukkuessa saat olla pois tästä maailmasta.

Useimmilla masentuneilla on myös taloudellinen tilanne sellainen, että he eivät kykene ostamaan muuta kuin kaikkein halvimpia ruoka-aineita ja ne yleensä ovat vitamiiniköyhiä ja vain mahan täytettä.

Syöksykierre on valmis kun vielä ei ole varaa lääkäriin tai lääkkeisiinkään.

Äänestä
  • siinä sulle, oikeassa olet syvästi masentunut ei pysty huolehtimaan itsestään, ei puhtaudesta, ei ruuvista, ei edes itsemurhasta. Ajattelee, että pääsis täältä pois ja haluaa vaan nukkua. Eivät välitä syömisitä tai syövät liikaa mitä sattuu olemaan.

    Joten masentunut olisi saatava vähin erin liikkeelle, ulos hapekkaaseen ilmaan jne..

    Apu on paikallaan, ystävät, perhe, jotka uskovat toipumiseen, aika, että rukous, terapia...

    Äänestä

  • siinähän sitä kirjoitti:

    siinä sulle, oikeassa olet syvästi masentunut ei pysty huolehtimaan itsestään, ei puhtaudesta, ei ruuvista, ei edes itsemurhasta. Ajattelee, että pääsis täältä pois ja haluaa vaan nukkua. Eivät välitä syömisitä tai syövät liikaa mitä sattuu olemaan.

    Joten masentunut olisi saatava vähin erin liikkeelle, ulos hapekkaaseen ilmaan jne..

    Apu on paikallaan, ystävät, perhe, jotka uskovat toipumiseen, aika, että rukous, terapia...

    Juuri näin, syvään masennuksen valtaan joutunut ihminen tarvitsee ystäviä joihin hän voi luottaa ja esimerkiksi aikaa .. Onneksi ei läheskään kaikki masentuneet ajaudu syvään masennukseen .. heitä auttavat jo sitä ennen nuo yllä mainitsemasi asiat joista uskovan rukous tosiaan on yksi tärkeimmistä ..

    alex

    Äänestä

  • UPDATE_9772038 kirjoitti:

    Olet oikeassa se on tärkeintä seurakunnan paimenen tuki masentuneelle hänen laumassaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rukouspyyntö kirjoitti:

Adventismi aiheuttaa uupumusta ja riippuvaisuutta.
Pastorit ja muutkin uupuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu