Lahkon jäsen

saa lahkopäämajan asiantuntijalta ohjeita sosiaalietujen perimiseen. Entiset todistajat ovat kertoneet, esim. www. veljesseura.org

Kauhavalla lahko on jäänyt kiinni kiinteistövervapautuksen hakemukseen esittämistään valheista, hakemukseen oli laitettu esim. diakonia, jota lahko ei tietenkään harjoita.
Tietosuojavaltuutettu on laittanut uhkasakkomenettelyyn lahkon jäsenilleen määräämän lainvastaisen henkilörekisterin pidon. Rekisteri muodostuu ihmisten yksityistiedoista, joita ovella ovelasti udellaan hyväksikäytettäväksi värväystyössä. Esimerkki: jos asukkaalla on koira, vaikkapa setteri, ovelle lähetetään myös setterin omistava todistaja kehumaan koiraa ja muuten mielistelemään asukasta.

Lahko ei maksa kirjapainossa työskentelevien todistajien eläkemaksuja. Heidät opastetaan sanomaan itsensä vapaaehtoisiksi "luostariasukkaiksi". (Ruotsissa on käytetty nimenomaan luostarijuttua, mutta verottaja ei hyväksynyt ja peri maksunsa. Hjalpkallan.se )
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On sulla sinapinsiemen melkoinen mielikuvitus, ihanko itse noita satuja keksit aikas kuluksi

Äänestä

Sinappi kuuluukin
RISTIkukkaisten lahkoon


Ristikukkaiskasvit – Wikipedia
fi.wikipedia.org/wiki/Ristikukkaiskasvit

Tutuista viljelyskasveista muun muassa
kaalit, sinapit, lanttu ja rypsi kuuluvat tähän heimoon.
Ristikukkaisiin kuuluu sekä yksi- että monivuotisia kasveja.

Äänestä

Eihän Jehovan todistajat ole lahko. Lahko on "kirkosta eronnut lohko". Sitähän Jehovan todistajat eivät ole.

Äänestä
  • sana kultti kuvaa paremmin jehovan todistajia kuin lahko

    Äänestä

  • kultticult kirjoitti:

    sana kultti kuvaa paremmin jehovan todistajia kuin lahko

    JT kuvaa RAAMATUN TOTUUTTA, jota arvostetaan

    Äänestä

  • -x-11.10.2014 17:220 SULJE
    Eihän Jehovan todistajat ole lahko. Lahko on "kirkosta eronnut lohko".' Sitähän Jehovan todistajat eivät ole.----------------

    Mistäs KIRKOSTA se
    kirkkoraamatun mainitsema

    'nasaretilaisten lah-ko' on eronnut ????

    Moni mun tuntemaa jt on
    _nimenomaan_ evlutkirkosta eronnut
    koska ne
    helevetinoppi ja
    'sielun kuolemattomuus' jota kansankirkko paasaa,
    ei okkaan kuulama
    totta
    Raamatun mukaan

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sinapinsiemen kirjoitti:

saa lahkopäämajan asiantuntijalta ohjeita sosiaalietujen perimiseen. Entiset todistajat ovat kertoneet, esim. www. veljesseura.org

Kauhavalla lahko on jäänyt kiinni kiinteistövervapautuksen hakemukseen esittämistään valheista, hakemukseen oli laitettu esim. diakonia, jota lahko ei tietenkään harjoita.
Tietosuojavaltuutettu on laittanut uhkasakkomenettelyyn lahkon jäsenilleen määräämän lainvastaisen henkilörekisterin pidon. Rekisteri muodostuu ihmisten yksityistiedoista, joita ovella ovelasti udellaan hyväksikäytettäväksi värväystyössä. Esimerkki: jos asukkaalla on koira, vaikkapa setteri, ovelle lähetetään myös setterin omistava todistaja kehumaan koiraa ja muuten mielistelemään asukasta.

Lahko ei maksa kirjapainossa työskentelevien todistajien eläkemaksuja. Heidät opastetaan sanomaan itsensä vapaaehtoisiksi "luostariasukkaiksi". (Ruotsissa on käytetty nimenomaan luostarijuttua, mutta verottaja ei hyväksynyt ja peri maksunsa. Hjalpkallan.se )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu