Raamatussa olevan 'Apostolien teot'?
Kuka on kirjoittanut
kysymystä kerrakseen
9254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
lyötiin lukkoon neljännen ja viidennen vuosisadan vaihteessa. Kirjoitukset voidaan ryhmitellä kolmeen osaan: 1. Kirjeet, 2. Evankeliumit ja Apostolien teot, 3. Ilmestyskirja.
Paavalin kirjeet ovat UT:n vanhinta materiaalia. Ne on kirjoitettu 50-luvulla, jolloin ei vielä ollut evankeliumeja. Kirjeet on tarkoitettu seurakuntien opetukseksi ja neuvomiseksi. Yleensä kirjeiden taustalla on jokin konkreettinen huoli tai kysymys.
Kaikki Paavalin nimissä kulkevat kirjeet eivät ole apostolin itsensä, vaan hänen oppilaittensa kirjoittamia. Niiden avulla välitettiin Paavalin perintöä muuttuneessa tilanteessa. Toisen henkilön nimissä kirjoittaminen (eli pseudonyymisyys) oli antiikin aikana yleinen ilmiö.
Muut UT:n kirjeet edustavat kaanonin nuorinta osaa. Niitä ei ole osoitettu tietylle seurakunnalle tai henkilölle kuten Paavalin kirjeet. Siksi niitä kutsutaan katolisiksi eli yleisiksi kirjeiksi.
Osa niistä ei liene aitoja kirjeitä, vaan kirjemuotoon laadittuja tutkielmia jostakin teologisesta aiheesta. Monet katolisista kirjeistä ovat luonteeltaan poleemisia. Ne kuvaavat varhaisen kristinuskon vaiheita ja keskinäistä rajankäyntiä.
Evankeliumi merkitsee 'hyvää sanomaa'. Varhaiset kristityt tarkoittivat sillä julistusta Jeesuksesta ja pelastuksesta, ei siis tiettyä kirjallisuudenlajia. Evankeliumeiksi kutsumillamme kirjoituksilla ei aluksi ollut lainkaan nimeä. Myöhemmin, kenties 100-luvun alkupuolella, ne saivat otsikokseen "Evankeliumi XX:n mukaan". Otsikon muoto ilmaisi, että kyse on yhdestä ja samasta evankeliumista, vain neljän eri todistajan mukaan.
Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit muistuttavat toisiaan niin sisältönsä kuin rakenteensa puolesta. Niitä kutsutaan yhteisnimellä synoptiset (eli 'yhdessä katsottavat') evankeliumit. Samankaltaisuudet ovat niin ilmeisiä, että evankeliumien välille on pakko olettaa jonkinlainen kirjallinen riippuvuussuhde.
Toisaalta evankeliumien väliset erot ovat yhtä ilmeisiä: kyse näyttäisi olevan ainakin osittain muusta kuin suorasta riippuvuudesta. Parhaiten - joskaan ei täysin ilman ongelmia - evankeliumien suhteet selittyvät nk. kaksilähdeteorian avulla .
Johanneksen evankeliumi poikkeaa huomattavasti synoptisista evankeliumeista. Sen erilaisuutta kuvaa hyvin mm. se, ettei Johanneksen evankeliumissa kerrota yhtään Jumalan valtakuntaa koskevaa vertausta, jotka synoptikkojen mukaan muodostavat Jeesuksen opetuksen keskeisen sisällön.
Ruokkimisihmettä lukuun ottamatta Johannes ei kerro yhtään samaa ihmetekoa kuin synoptikot. Sen sijaan Johanneksella on omia suuria tunnustekoja, joista synoptikot eivät kerro (mm. veden muuttaminen viiniksi, syntymästään sokean parantaminen, Lasaruksen herättäminen kuolleista).
Apostolien teot on Luukkaan evankeliumin kirjoittajan esitys Jeesuksen ensimmäisistä seuraajista ja evankeliumin leviämisestä aina valtakunnan pääkaupunkiin Roomaan saakka. Sen päähenkilöt ovat opetuslapsi Pietari sekä Paavali.
Vastasinko kysymykseesi?
Antamanne vastaus oli niin perusteellinen, että sitä on halu lukea yhä uudelleen.
Ajattele joskus itse. Se tuo omaan laariin ja siitä voit jakaa muille. Peesaaminen ei liene syntiä, mutta on typerää.
ilmeinen tarve uskoa Jumalaan. Tämä tarve on voimakkaimmillaan pakottava ja lievimmillään passiivinen. Jumalankieltäjän tarve uskoa Jumalaan on keskitasoa voimakkaampi, hän taistelee omaa uskonnollisuuttaan vastaan. Toisaalta hänen on itse sitä huomaamatta uskottava Jumalaan voidakseen Hänet kieltää.
Ajatus kaikkivoivasta Jumalasta on perua luonnonvoimien ylivoimasta ja tulevaisuuden ennustamisen vaikeudesta.
Usko voimakkaaseen ja oikeudenmukaiseen voimahahmoon tuo tunteen tarkoituksesta ja siten turvallisuuden tunnetta. Uskonnollisuus on intuitiivista ja tunteenomaista.
Usein uskonnollisuus vaatii lähimmäisenrakkautta ja toisaalta auktoriteettiuskoa. Nämä asennoitumiset ja tunteet ovat palvelleet esihistorian varrella ryhmän ja yhteisön eloonjäämistä ja selviämistä.
Tervessi Turust vaa sullekki! Meille on annettu mahdollisuus selviytyä!
Vähän aikaa sitten Prisma tv-ohjelmassa esiintyi sellainen ajatus, että intuitio on alitajuista havaitsemista/ajattelua.
Se on aika hyvin ilmaistu ja tiivistetty.
Kuten myös tuo kirjoittamasi, että
"Uskonnollisuus on intuitiivista ja tunteenomaista. "
Mutta, ehkä "uskonnollisuus" ei ole intuitiivista sinänsä, vaan enemmänkin hengellisyys olisi sitä?
Mietin sitä siltä kannalta, että uskonnothan sinänsä ovat ihmisten järjellä rakentamia luomuksia. Uskonnoillahan ei siten itsessään ole tekemistä jumalallisen tekijän kanssa, vaan inhimillisen. Siten uskontoihin liittyvä uskonnollisuuskin olisi kuitenkin tietoista, vaikka tunneperäistä olisikin?
Eikö "hengellisyys" ole enemmänkin intuitiivista?
"Hengellisyyteenhän" liitetään usein sellaisia ideoita ja kokemuksia, joissa kuvataan sitä, että "hengellisyys" olisi ikään kuin tietoisuudesta riippumatonta. Ikään kuin olisi olemassa Jumala, joka vaikuttaa sen hengellisyyden riippumatta ihmisen tietoisuudesta (järki, ajattelu jne.). tai, että ikään kuin olisi olemassa Jumala, joka tekee meissä/meidän kauttamme hengellisiä tekoja.
Siten intuitiivinen havaitseminen ja kokeminen liittyisi ilman muuta käsitteeseen "hengellinen".
Mutta käsitteeseen "uskonnollisuus" liittyisi enemmänkin ihmisen tietoista valintaa (valitsee uskontonsa, valitsee tietoisesti uskonnollisuutensa ilemnemismuotoja, riittejä jne. : esim. käykö ehtoollisella)?
Heräsi vain näitä ajatuksia sanasta intuitiivinen... Ne ovat ajatuksia, eivätkä väittämiä :)
puhutaan intuitio todisteista. Intuitio on sisäinen, "vaistonvarainen" oivallus tai näkemys Yleensä vastakohtana järjestelmälliseen oppimiseen, päättelyyn tai kokeiluun perustuville asioille.
Tuomioistuin käsittelyssä intuition lähtökohdan ollessa todellinen ja niitä on useita, intuition voidaan katsoa joissakin tapauksissa johtavan riittävään totuuteen (intuitio todiste) tuomion antamiseen tai sen kumoamiseen.
Uskonnollisessa kielenkäytössä sanaa käytetään usein hieman huolimattomasti.
Käsitän, että merkittävien teologien, sekä filosofien ajatukset useimmiten lienevät lähtökohdiltaan juuri intuitio oivalluksia jotka usein johtavat lopulta aivan oikeaan totuuteen.
Edellä oleva on nyt karun teknillistä. Hengellisyyden käsite on jo huomattavasti vaikeampaa. Sisältyisiköhän hengellisyyden intuitiivista totuuden tuntua? Totuuden tuntu ainakin lienee uskolle välttämätön?
Nimimerkki: Hajanaisia ajatuksia Turust!
Mielenkiintoista, että oikeusopissa intuitio määritellään noin.
Psykologiassa se määritellään "havaitseminen alitajunnan kautta", (via unconsious).
Minä itse olen taipuvainen ajattelemaan enemmänkin psykologisin määritelmin kuin oikeusoppineisuuden. Siitä tuo pohdinta, että eikö käsite hengellisyys ole enemmänkin intuitiivista (ei tietoista) ja uskonnollisuus on tietoista (vaikkakin tunnepitoista ja siinä muodossa siihenkin liittyy alitajuista varmasti)...
Psykologitkin ovat sitä mieltä, että usein intuitio on oikeassa...
Tästä Juuson kommentista syntyi keskustelu kanssasi jota en kyllä tuota kirjoittaessani odottanut.
Tarkastelemme kysymystä hieman eri näkökulmista. Yksimielisyytemme itse asiasta on kuitenkin ilmeinen. Ei synny väittelyä ei.
En tiedä mikä intuitio se oli josta syntyi vastaukseni Juuson kommenttiin. Siinä sitä on psykologeille pohtimista. Itse kykenen asiaa vaan ihmettelemään. ;) Hyvin nukutun yön jälkeen.
No mitä mieltä olette siitä, että intuitio ammentaisikin voimansa informaatiosta.
Kysymys on myös Troijanille