Lopunajalla

Nato vaikuttaa olevan sotajoukkoja keräävä. Johanneksen Ilmestyskirjassa kerrotaan lopunajan sodasta, kuinka he keräävät joukkoja sotimiseen.

Ilmestyskirjassa kerrotaan myös uskoviin kohdistuvista vainoista lopunajalla. Nato ainakin osaa ja taitaa salakavalan vainoamisen. Niillä on kyberaseet ja säteilytys on tätä päivää.

Johanneksen Ilmestys puhuu myös pedoista ja pedon merkistä. Pedon merkki on ostamiseen ja myymiseen käytettävä väline, joka laitetaan joko otsaan tai oikeaan käteen. Siis ihoon laitettava, näin käsitän. Usassa Obama jo on käskyttänyt mikrosirua ihmisille. Kaikki amerikkalaiset aiotaan mikrosiruttaa vuoteen 2017 mennessä Obamacare-ohjelman mukaan.
http://www.thepcmdgazette.com/news/nbc-predicts-all-americans-will-receive-a-microchip-implant-in-2017-per-obamacare/#!

Se, että Nato kerää joukkoja sotiakseen ja levittääkseen omaa liberaalista ajatteluaan, on ihmisyyden vastaista.
Johanneksen Ilmestyskirjassa merestä noussut peto oli sotivainen, maasta noussut ihmeitä tekevä ja pedon merkkiä tyrkyttävä, pedon kuvan kumarruttaja.

Joh. Ilm. 13.
1. Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
4. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
5. Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
6. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
7. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot

11. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.

15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
24197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Voi sinua kun menet merta edemmäs kalaan.

Hamas ja isis riehuu suomessa ja sinä menet uhkia etsimään amerikasta ja Natosta.
Juuri tv- uutisissa kerrottin kuinka suomen kansalaisia pidätetty terrorismista ja epäilystä siihen.

Yksi muslimi riehunut valheen voimalla S24 palstoilla jo vuosia.

Äänestä
  • Missä?

    Äänestä

  • Ja vauva.fi

    Äänestä

Mutta ennen miekan haavasta toipuvaa Kreikan maailmanvalta- päätä (Ilm.13:2) vaikuttaa vähän aikaa entiselle Roomanvallan alueelle muodostuva kymmenvaltioliitto (Dan.7:24,Ilm.13:1, 17:10).

Pakollinen pedon merkki tulee vihanajan puolivälin jälkeen vain Roomanvallan ja Kreikan maailmanvallan alueelle joka on antikristuksen täydenvallan aika (Ilm.17:17).

Äänestä
  • Tota noin antikristus on se joka kieltää Jumalan pojan ihmiseksi syntymän. Parasta siirtää katsetta niihin jotka kieltää niistä jotka uskoo. Vihan aika oli 1700- luvulla isoviha Wikipedia.

    Äänestä

Radiosta kuultua siihen aikaan kun Harri Holkeri oli YK:n leivissä. YK viestittää: "Tarvitaan jonkinlainen maailmanhallitus, jotta voidaan puuttua sisällissotiin." Päätelmä: YK luo sisällissotia päämääränsä eteen.

Äänestä

no joo. suomen synnin mitta on täysi ja nyt se alkaa näkyä jo kuvassa. tasavertasta avioliittolakia buukataan pystyyn, lapset huutaa vanhemmilleen ja tekevät mitä lystäävät, isis nostaa päätään suomessa.rahan ahneus, itsekkyys, israelia boikotoidaan muiden mukana jne... mutta sitä saa, mitä tilaa. luottoluokitus jo laski ja lisää tulee.Herra armahda suomea kuuluu uskovan rukous. tätäkin sosiaali ja teveys alaa kun katselen, niin hoitajia lyödään lähtemään ja esimiehiä lisätään, jotka istuu toimistoissa. muutama hoitaja lisää mieluummin silläkin rahalla kentälle töihin, kun lisätä istujia. Herrat itselleen nostavat palkkoja jne. typerää touhua. vääränlaista politiikkaa kokoajan tehdään ja vääriä päätöksiä.

Äänestä

Onko armoa ilman katumusta?

Jeremia ei eräässä vaiheessa rukoillut juutalaisen kansan puolesta sen historianvaiheessa ajassa ennen pakkosiirtoa.

Rukoilen, että kansalaiset katuvat syntejään. Sen jälkeen voin rukoilla armoakin jos katuvat syntejään ja se näkyy sunninteon hylkäämisenä.

Äänestä
  • Kova aika kääntää. Sota-aika on kovaa aikaa. "Presidentin rukous"
    http://kingsministries.fi/2012/02/06/presidentti-kallion-rukous-suomen-puolesta-talvisodan-aikaan/

    > Itsenäisyyspäivänä 1939 oli talvisodan syttymisestä kulunut vasta viikko. Kun presidentti Kallio puhuu kansalle, on hänen äänensä väsynyt.

    Vaikea syksy oli vaikuttanut suomalaisiin yhdistävästi. 20 vuoden ajan rakennetuista keskinäisistä sopimuksista huolimatta oli Neuvostoliitto kiristänyt maallemme asettamiaan vaatimuksia. Yksi huolenaiheista oli ollut Leningradin turvallisuus.

    "Historia toistuu, sillä jo vuosisatojen ajan on kansamme saanut samalta taholta kokea kohtalomme raskaimmat iskut."

    30. marraskuuta 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi rajan yli ilman sodanjulistusta ja pommitti ensimmäisen päivän aikana 16 paikkakuntaa, mm. Helsinkiä.

    "Nyt koko maailma näkee, ettei kyse ole vain Leningradin turvallisuudesta."

    Osa länsimaista oli jo osoittanut moraalisen tukensa Suomelle. Kallio pitää sitä "liikuttavana", mutta hän muistuttaa, että ratkaisut ovat nyt suomalaisten omissa käsissä.

    "Näyttää siltä, kuin tuo mahtava suurvalta haluaisi riistää meiltä tunnustamansa itsenäisyyden ja sen mukana kaiken, mikä meille on pyhää ja kallista. Mutta onneksi Suomen kansan kaikki kerrokset ymmärtävät, mistä on kysymys." <
    http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kyosti_kallion_itsenaisyyspaivan_puhe_1939_50795.html#media=50796

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    Kova aika kääntää. Sota-aika on kovaa aikaa. "Presidentin rukous"

    Asioilla on tärkeysjärjestys.

    > Kansa oli langennut pois Jumalasta palvelemaan vieraita epäjumalia. Nyt kun heidän kimppuunsa oli hyökännyt ylivoimainen vihollinen, he olivat heränneet näkemään syntinsä Herraa vastaan. Kansa tahtoi tulla takaisin Herran luo. He kokoontuivat yhteen tunnustamaan syntinsä Herran edessä. Heidän katumuksensa oli aitoa ja vilpitöntä: "He kokoontuivat sinne, ammensivat vettä, kaatoivat sen maahan Herran edessä, paastosivat sen päivän ja lausuivat: "Me olemme rikkoneet Herraa vastaan." Veden maahan kaataminen symboloi syvää sydämen katumusta ja täydellistä nöyrtymistä Herran edessä. Kansan suurin tarve oli saada syntinsä anteeksi Herralta. Ja se oli näin, vaikka he olivat ylivoimaisten vihollisjoukkojen ympäröimät. Tekstissä toteutuu käytännössä Jeesuksen sanat: "Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.", Matt. 6:33. Israel etsi ensin Jumalan anteeksiantoa, edes selän takana hengittänyt vihollinen ei muuttanut asioiden tärkeysjärjestystä. <
    http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2002-02-18

    Äänestä

  • MESOPOTANIA on Babylon YouTube Boney m balylon

    Äänestä

yurki1000js puhut asiaa. ne epäjumalat, epäjumalat.....

Äänestä
  • Tuula. Siinäpä se.

    2.Mooseksen kirja:
    20:1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
    20:2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
    20:3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
    20:4 Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
    20:5 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
    20:6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

    Mutta. Mistä voima ja kyky vastustaa vanhaa aatamiamme ja maailman houkutuksia?

    2.Kor:
    12:9 Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
    12:10 Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.

    Fil:
    4:4 Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
    4:5 Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä.
    4:6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
    4:7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
    4:8 Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
    4:9 mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.
    4:10 Minä ihastuin suuresti Herrassa, että te jo vihdoinkin olitte elpyneet pitämään minusta huolta, johon teillä ennenkin oli ollut halua, vaikka ei tilaisuutta.
    4:11 Ei niin, että minä puutteen vuoksi tätä sanon; sillä minä olen oppinut oloihini tyytymään.
    4:12 Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa.
    4:13 Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.
    http://www.youtube.com/watch?v=R2QOnUhNU2c
    Tule Herra Jeesus!

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    Tuula. Siinäpä se.

    Hakusanalla "epäjumal" 66 jaetta.
    http://www.koivuniemi.com/raamattu?kirjat=kr&hakuehto=ep%E4jumal

    Äänestä

Judaismia ujutetaan kristinoppiin. Lössi ei tee mitään.

Dagen-lehden mukaan ruotsalainen Shalom-yhdistys on ottamassa irtioton kristillisistä seurakunnista. Tämä messiaanisten poppoo ei usko kolminaisuuteen eikä Jeesuksen jumaluuteen. Heille Jeesus oli tavallinen ihminen, joka kanavoi jumalallisia energioita.

http://www.dagen.se/dagen/article.aspx?id=234821

Äänestä
  • KTS. Mitä jos he eivät olleetkaan messiaanisia juutalaisia eli uudestisyntyneitä Jumalan lapsia?

    > Raamattu sanoo: "tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille".

    ICEJ:n päätoimistossamme Jerusalemissa on seurakuntien yhdyshenkilö, joka pitää yhteyttä myös maassa oleviin messiaanisiin seurakuntiin. Näin pysymme jatkuvasti ajan tasalla siitä mitä messiaanisissa seurakunnissa tapahtuu ja mitä tarpeita heillä on, ja voimme reagoida sen mukaisesti. <
    http://fi.icej.org/messiaaniset-juutalaiset

    Siunatkaamme
    http://www.weblessisrael.org/
    http://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0

    Äänestä

  • Koko ruotsi on ottanut irtioton kristillisyydestä Jumalasta. Palestinantunnustajat vihkivät homoja ja lapsillekkin he ovat antaneet Jumalanvastaisesti oman sukupuolineutraalin esikoulun.

    Äänestä

  • Antikristus kieltää Jeesuksen .

    Äänestä

  • Budhahallelujaa Yahwe Jehova on hindu . Hindunmerkki.

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    KTS. Mitä jos he eivät olleetkaan messiaanisia juutalaisia eli uudestisyntyneitä Jumalan lapsia?

    > Raamattu sanoo: "tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille".

    ICEJ:n päätoimistossamme Jerusalemissa on seurakuntien yhdyshenkilö, joka pitää yhteyttä myös maassa oleviin messiaanisiin seurakuntiin. Näin pysymme jatkuvasti ajan tasalla siitä mitä messiaanisissa seurakunnissa tapahtuu ja mitä tarpeita heillä on, ja voimme reagoida sen mukaisesti. <
    http://fi.icej.org/messiaaniset-juutalaiset

    Siunatkaamme
    http://www.weblessisrael.org/
    http://www.youtube.com/watch?v=CJX43l9-Qx0

    Suussa on väärä henki peto puhuu omiaan ja valhetta.

    Äänestä

KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:370 SULJE
No sitten loppuu myös israelfanitus tasan tähän paikkaan.
ja jos ei, niin täältä pesee edelleen!

Jihad1.9.2014 21:400 SULJE
Se on Raamatullinen. Ei ole muslimin päätettävissä.

KTS (Ei kirj.)1.9.2014 21:420 SULJE
Se on Raamatulla ratsastamista politiikan varjolla eli täältä pesee ja linkoaa!

KTS (Ei kirj.)28.9.2014 21:140 SULJE
Ollaan Suomessa, jonne sun lössis on tätä messiaanista paskaa ujuttamassa. Mutta se ei onnistu!

Äänestä
  • Niillä on budhan henki

    Äänestä

Missä uskonnossa kielletään Jumalan poika ja hänen sovitustyönsä ja verensä Golgatalla?

Mikä alue on ollut Kreikkaa sekä Roomaa?

Ettei olisi vain Anatolia? Turkki ja 9 muuta liittolaista

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tapahtuu. kirjoitti:

Nato vaikuttaa olevan sotajoukkoja keräävä. Johanneksen Ilmestyskirjassa kerrotaan lopunajan sodasta, kuinka he keräävät joukkoja sotimiseen.

Ilmestyskirjassa kerrotaan myös uskoviin kohdistuvista vainoista lopunajalla. Nato ainakin osaa ja taitaa salakavalan vainoamisen. Niillä on kyberaseet ja säteilytys on tätä päivää.

Johanneksen Ilmestys puhuu myös pedoista ja pedon merkistä. Pedon merkki on ostamiseen ja myymiseen käytettävä väline, joka laitetaan joko otsaan tai oikeaan käteen. Siis ihoon laitettava, näin käsitän. Usassa Obama jo on käskyttänyt mikrosirua ihmisille. Kaikki amerikkalaiset aiotaan mikrosiruttaa vuoteen 2017 mennessä Obamacare-ohjelman mukaan.
http://www.thepcmdgazette.com/news/nbc-predicts-all-americans-will-receive-a-microchip-implant-in-2017-per-obamacare/#!

Se, että Nato kerää joukkoja sotiakseen ja levittääkseen omaa liberaalista ajatteluaan, on ihmisyyden vastaista.
Johanneksen Ilmestyskirjassa merestä noussut peto oli sotivainen, maasta noussut ihmeitä tekevä ja pedon merkkiä tyrkyttävä, pedon kuvan kumarruttaja.

Joh. Ilm. 13.
1. Ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
4. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"
5. Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
6. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
7. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot

11. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.

15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu