Suomalaiset ei halua Soinista pääministeriä

Persujen Timo Soini on melkoisen epäsuosittu poliitikko, kun suomalaisista kannattaa häntä pääministeriksi vain 10% suomalaisista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suuri osa persuistakaan ei enää ota vakavasti kyseistä per-se-Timoa. Huutelut oppositiosta ei siis olekaan nostaneet tämän herran kansansuosiota, vaan päinvastoin laskeneet sitä.

Sen sijaan Sipilän ja Stubbin kannatus seuraavaksi pääministeriksi on laajaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288749532965.html?pos=ok-trm-uutk
36109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Seuraavan hallituksen tulee olla KESK PS SDP tällä pohjalla on riittävä enemmistö Eduskunnassa,

Pikkupuoleista voisi tukemassa olla KD

PS hallituksessa antaisi fiksuja neuvoja maanhantunkeutumisen suhteen.

Sehän on jo päätetty, että suurimman puolueen puheenjohtaja on Pääministeri eli Sipilä Keskustasta.

Suomalaisten usko ÄÄNESTÄMISEEN ON HEIKOILLA ja siksi PS ei ole kivunnut suurimmaksi puolueeksi,

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Kesk Ps Sdp

    Äänestä


Minkä takia soinistit pitäisi ottaa hallitukseen? Täh? Soinikin on itse sanonut ettei takiaispuolueita saa ottaa ja takiainenhan persut on yhdeksällä prossallaan.
Hähää, taisi takiaispuheet sattua omaan nilkkaan!

Äänestä

Timo Soinissa ja Stubissa on paljon samaa,
Soini minäolin pitämässä puheta siellä ja täällä, ympåri EU;n ja muuallakin.

Stub kyselytunnilla, otti oikein sormet avuksi,minua haastateltiin,
lontoossa viisi, lehteä, ja tv, pariisissa se tämä ja tuo, roomassakin
oli kai käyty,
ja kaikissa hän oli kertonut haluavansa natoon,
sitten suomessa muuntaa puheensa muuksi.

Äänestä

Stubb otti sormet avuksi kun järki loppui kuuntelin sitä minäkin näytti ääliöltä ja kuulosti myös?

Äänestä

Persut on Suomen halveksituin puolue eikä syyttä. Soinista tai kenestäkään muusta persusta ei ikinä tule Suomen pääministeriä tai presidenttiä.

Äänestä
  • Väärin, persuissa on paljon fiksua porukkaa mutta Soini on
    jotain muuta, pelkkä huulenheitto ei Suomea pelasta.

    Kunpa siellä puheenjohtaja vaihtuisi.

    Äänestä

Persut voisi vaihtaa nimensä valtakunnanpellepuolueeksi, siksi monta showta on porukka järjestänyt. Ja the boss Timo koettaa suomessa puolustaa muka köyhiä mutta ulkomailla käy äärikapitalistien porukoissa.
Paras kun mokomaa sakkia ei nosteta koskaan hallitukseen ja niinhän kansakin toivoo.

Äänestä

SDP:lle olisi vaikeinta taipua tuohon trioon. Se on tehnyt niin selvän pesäeron Perussuomalaisiin erityisesti EU- ja maahanmuuttoasioissa. Toisaalta, demarit ovat huoranneet jo suurpääoman suuntaan niin vahvasti, että omantunnon kysymystä tuosta tuskin saadaan. Tätä onkin mielenkiintoista seurata: jos demareilla kääntyy takki Perussuomalaisten suuntaan, ei heitä erota enää kepulaisistakaan mikään. Takki kääntyy ihan mihin tahansa, kunhan se palvelee puolueen etua.

Äänestä
  • SDP:n paikka on oppositiossa seuraavat kaksikymmentä vuotta. SDP on kaikin keinoin jarruttanut Suomen talouden uusiutumista ja se on johtanut luottoluokituksen laskuun ym. ongelmiin.

    Seuraavassa hallituksessa ovat ilmeisesti Kepu, Kokoomus ja Persut jotka toivotavasti pystyvät parempaan päätöksentekoon kuin nykyinen ja edellinen hallitus.

    Talous ja rakennemuutokset tulevat olemaan tärkein asia eli elintaso laskee jonkin verran koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Työkykyistä väkeä on pakko saada töihin eli ansiosidonnaisen päivärahan kesto tulee lyhenemään ja osa-aikatyötä tuetaan yhdistämällä sosiaalitukeen.

    Reilun vuosikymmenen aikana eläkeläisten määrä nousee puolitoistakertaseksi eli lähestyy 2 miljoonaa. Samaan aikaan työikäisen väestön määrä vähenee kasvaa mikä johtaa huoltosuhteen heikkenemiseen. Työllisyysasteen pitäisi nousta nykyisestä 67 prosentista jonnekin 74 prosenttiin jotta nykyinen huoltosuhde ja verotustaso säilyisi.

    Hallitus on siis pakotettu ajamaan työttömiä työhön ja opiskelijoita valmistumaan nopeammn vielä kovemmalla kepillä kuin nykyään tehdään ja samaan aikaan lisäämään työperäistä maahanmuuttoa.

    Äänestä

  • KovatAjatTulossa kirjoitti:

    SDP:n paikka on oppositiossa seuraavat kaksikymmentä vuotta. SDP on kaikin keinoin jarruttanut Suomen talouden uusiutumista ja se on johtanut luottoluokituksen laskuun ym. ongelmiin.

    Seuraavassa hallituksessa ovat ilmeisesti Kepu, Kokoomus ja Persut jotka toivotavasti pystyvät parempaan päätöksentekoon kuin nykyinen ja edellinen hallitus.

    Talous ja rakennemuutokset tulevat olemaan tärkein asia eli elintaso laskee jonkin verran koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Työkykyistä väkeä on pakko saada töihin eli ansiosidonnaisen päivärahan kesto tulee lyhenemään ja osa-aikatyötä tuetaan yhdistämällä sosiaalitukeen.

    Reilun vuosikymmenen aikana eläkeläisten määrä nousee puolitoistakertaseksi eli lähestyy 2 miljoonaa. Samaan aikaan työikäisen väestön määrä vähenee kasvaa mikä johtaa huoltosuhteen heikkenemiseen. Työllisyysasteen pitäisi nousta nykyisestä 67 prosentista jonnekin 74 prosenttiin jotta nykyinen huoltosuhde ja verotustaso säilyisi.

    Hallitus on siis pakotettu ajamaan työttömiä työhön ja opiskelijoita valmistumaan nopeammn vielä kovemmalla kepillä kuin nykyään tehdään ja samaan aikaan lisäämään työperäistä maahanmuuttoa.

    Piti olla: työikäisen väestön määrä vähenee mikä johtaa huoltosuhteen heikkenemiseen.

    Äänestä

  • Korjaus... kirjoitti:

    Piti olla: työikäisen väestön määrä vähenee mikä johtaa huoltosuhteen heikkenemiseen.

    mihin töihin?

    Äänestä

  • haista vi ttu kirjoitti:

    mihin töihin?

    Vaikka lumitöihin.

    Äänestä

Seuraava hallitus on kokoomusjohtoinen kok kepu persut.

-Kokoomus laittaa talouden kuntoon (luottoluokitus laski nyt sen vuoksi, että sdp vastustaa kokoomuksen vaatimia rakenneuudistuksia)
-Kepu hoitaa maajussit
-Persut saa laittaa maahnamuuton kuriin

Yhdessä oikeistohallitus laittaa sitten myös Nato-hakemuksen vetämään.

Äänestä
  • Näin sen itsekin näen. Suomi on aikamoisten muutosten edessä ja kaikki joutuvat jonkin verran joustamaan näkökannoistaan jotta talous saadaan kuntoon ja elintaso säilytettyä nykyisellä tasolla.

    Persut eivät viime aikoina ole tehneet kynnyskysymystä EU:sta eroamisesti tai eurosta luopumisesta mutta tiukka linja kriisimaiden tukemisen suhteen voi olla ihan hyvä asia. Maahanmuutto voi jatkossa muuttua enemmän työvoimaperäiseksi jos otetaan käyttöön pisteytykset kuten muualla Kanadassa ja Australiassa. Kehitysmaittentuki pienentynee jonkin verran.

    Keskusta haluaa tukea maataloutta ja hyvä niin. Maaseudun autioituminen jatkuu ja todennäköisesti aluekeskukset tuleva pärjäämään kohtalaisesti. Talouden suhteen Keskusta näyttäisi olevan realistinen käsitys eli että työelämään vaaditaan joustoja. Sote-uudistus voi vielä keikahtaa uuteen suuntaan mutta selvää on että kunnilta viedään sote-asioiden päättämisvastuu. Kuntakentällä muutokset tulevat pakkoliitosten kautta kun valtionapuja leikataan puoleen.

    Kokoomus sopeutunee yllämainittuihin muutoksiin ilman ongelmia. Suomen talous, yritysten kilpailukyky ja työllisyys tulevat olemaan avainasemassa. Toivon mukaan yritystoiminnan karikkoja puretaan ja työelämän joustoja voidaan lisätä kun Sosiaalidemokraatit eivät ole estämässä. Kuntasektorilla talous tiukkenee edelleen ja voi olla että sosiaalitukeen tulee leikkauksia jotta enää ei tule pitkiä jaksoja pois työelämästä. Vihreän liiton ollessa oppositiossa voidaan purkaa kaikenlaiset yritystoimintaa ja kansalaisia kiusaavat ympäristölait joilla ei ole luonnon säilymisen kannalta mitään merkitystä.

    Voi olla että oikeistohallituksen johdolla liitymme Natoon kansan tahdon mukaisesti ja saamme vihdoin puolustuspolitiikkamme uskottavaan kuntoon.

    Olen luottavainen että edellisen ja nykyisen sekasikiöhallituksen jälkeen kansalaiset osaavat äänestää eeuraavissa vaaleissa oikein. Vasemmisto ja muut takiaispuolueet ovat valitettavasti estäneet Suomen uudistumista ja olemme jääneet liiaksi kiinni menneeseen aikaan.

    Laitetaan tähän vielä veikkaus seuraavan halliuksen avainministereistä: pääministeriksi tulee Juha Sipilä, valtiovarainministeriksi Timo Soini ja ulkoministeriksi Alexander Stubb.

    Äänestä

  • Toivottavasti tuo painajainen ei toteudu.

    Kaikki vanhat puolueet pois eduskunnasta,

    uusitaan koko Suomen talous,

    nämä on sen yhdessä tuhonneet.

    Äänestä

  • Jopa kansakin on siis tuon tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että sdp:n jarruttelupolitiikalla ei päästä oikeaan suuntaan. Kyllähän se kaikkia kokoomuslaisiakin harmittaa, että yksi demaripuolue lyttää kaikki välttämättömät uudistukset hallituksessa vain oman puolueensa kannatuksen laskemisen pelossa.

    Äänestä

Länne Mediaan, joka "kyselyksi" väitetyn on tehnyt, kuuluu kokoomus- ja keputaustaisia lehtiä pääasiassa, jokunen väittää olevansa "puolueeton", ainakin julkisuuteen päin. On se vaan ihme, että näiden puoluetaustan omaavien lehtien "kyselyn" lopputulokseksi tulee, että "kepulainen ja kokoomuslainen ovat kärjessä", HALOO?

Äänestä
  • Teuvo Hakkarainen pääministeriksi!

    Äänestä

Kiva että sä aloittaja pohdit politiikkaa, mutta tää sun aloitus herättää kysyyksiä.

ensinnäkin sun taytyy olla suht tietämätön kokoomuslainen

miksi sä koet perussuomalaiset uhkana?
Kyllä koet, kerran teit tämän aloituksen.
Sä nostat jonkun muun osakkeita haukkumalla perussuomalaisia.

Ja tiedoksi, oppositiossa on perussuomalaisille sananvapautta toisin kuin hallituksessa.

Kokoomus kuuluu oppositioon koska ne on niin tuhovimaisia, tyhmiä, itsekkäitä, taidottomia ja sietämättömiä. Se koko puolue pitäisi julistaa laittomaksi.


Peussuomalaiset on mauste keitossa. Ei koko keitto.
Niiden tehtävä on pitää sananvapautta yllä.
Muuten koko politiikka oli jo tuhonnut suomen,
kokoomus olis jo myyny meidät venäläisille.

Jonkun pitää sanoa, ettei keisarilla ole vaatteita
arvosta perussuomalaisia sellaisena kuin ne on
niillä on tärkeä tehtävä

Ei ne ole kaikkivoimaisia, niinkuin kukaan ei ole.
Ei ne nouse suurimmaksi tuolla kokoonpanolla
mä arvostan silti sitä että sielät tulee erilaisiakin kommentteja
ei ehkä aina niin huoliteltuja
enkä ole niiden kanssa kaikesta samaa mieltä
ne on tarpeellinen lisä sen kokoisena kun ne ovat

Älä mollaa niitä jotka äänestävät edes sitä
sekin on mielipide
NYT PITÄÄ ÄÄNESTÄÄ

kokoomus on puolueista pahin ja huonoin
sitä saa mollata
sitä pitää mollata
mitäs ovat niin sieluttomia ja itsekkäitä

Äänestä
  • Ei persut ole mikään uhka. Ne on ihan hyvä ottaa mukaan seuraavaan kokoomus- ja kepujohtoiseen hallitukseen kolmanneksi pyöräksi. Persut saa laittaa maahanmuuton kuriin.

    Äänestä

  • aesddsaadsdas kirjoitti:

    Ei persut ole mikään uhka. Ne on ihan hyvä ottaa mukaan seuraavaan kokoomus- ja kepujohtoiseen hallitukseen kolmanneksi pyöräksi. Persut saa laittaa maahanmuuton kuriin.

    Perussuomalaiset voivat muodostaa hallituksen vain yksinään, kiitos ehdottoman EU-linjan ja maahanmuuttopolitiikan. Taitaa jäädä haaveeksi. Kuinka kauan täytyy vielä odottaa, ennen kuin teillä Perussuomalaisten äänestäjillä syttyy lamppu sen suhteen, että ei puolueenne johdolla ole tarkoituskaan päästä hallitusvastuuseen? Puolueen ideanahan on elää vastakkainasetelusta "unohdettu kansa versus herrat". Iman vastakkainasettelua ei Persuille jää mitään.

    Äänestä

  • 19+10 kirjoitti:

    Perussuomalaiset voivat muodostaa hallituksen vain yksinään, kiitos ehdottoman EU-linjan ja maahanmuuttopolitiikan. Taitaa jäädä haaveeksi. Kuinka kauan täytyy vielä odottaa, ennen kuin teillä Perussuomalaisten äänestäjillä syttyy lamppu sen suhteen, että ei puolueenne johdolla ole tarkoituskaan päästä hallitusvastuuseen? Puolueen ideanahan on elää vastakkainasetelusta "unohdettu kansa versus herrat". Iman vastakkainasettelua ei Persuille jää mitään.

    Persut voivat olla hyvä puolue ajamaan maahanmuuttokriittistä politiikkaa
    tai he voivat saada muut kuuntelemaan ja miettimään menettelyitä uudelleen

    mutta he eivät voi yksin laittaa sitä kuriin
    siihen tarvitaan koko hallituksen hyväksyntä, edes jollain tasolla

    maahanmuuttopolitiikka on epäonnistunut ja sitä toteutetaan vanhanaikaisin menetelmin

    Ja 19 10
    olen samaa mieltä, persujen tehtävä on antaa ääni myös niille jotka eivät äänestä -

    Äänestä

  • kerro edes YKSI persujen aikaansaannos!

    Uusi laki?
    Uusi asetus?
    Uusia työpaikkoja?
    Uusi toimintatapa?
    Budjetti?

    yhtään mitään!?!

    Äänestä

Ottaisin myös mielelläni persut mukaan hallitukseen, mutta sinne pitäisi saada sellainen ilmapiiri, että siellä tehdään oikeasti töitä eikä vain riidellä kenellä on makein letti.

Hallituksessa menee ihan liikaa aikaa ja energiaa turhaan valtataisteluun.

Hallituksessa pitää hyväksyä eri puolueiden eri tehtävät ja kyetä tekemään kompromisseja sen pohjalta.

kokoomus ei kykene kompromisseihin. Niissä on ihan liian vahvana tarve olla suurin ja mahtavin - kiilata ja kampittaa.

Vajaavuori on tehnyt surkeaa enrgiapolitiikkaa - se on hidastanut kehitystä ja vienyt työpaikkoja. Kenties historian kannalta pahimman virheen ydinvoimalahössötyksellä. Edesvastuutonta sohimista

Äänestä

Sosdemit ei saa aikaan mitään hallituksessa, kun pelkäävät että on persujen alulle-panema aloitus, ja menisi väärään

Äänestä

Troika johtaa suomea 2018.

Äänestä

no ei kai kukaan niin hullu ole että haluaisi soinia pääministeriksi.
Ei tule toteutumaan koskaan

Äänestä

Ja pelko siitä, että perussuomalaiset vie koko potin, lisääntyy:)

Äänestä

Pääministerin on oltava totaalinen ateisti.

Äänestä

Pääministerin olisi hyvä olla ufomies, niin maailman vähäisemmät päälykäiset pitäisivät turpansa kiinni.

Äänestä

Minä en haluaisi ketään näistä hallitukseen koska sama meno jatkuu,
oli siellä mitkä tahansa eduskuntapuolueet, onhan se nyt nähty.

Persut on Eu-kriittisiä vain eduskunnan ulkopuolella siellä ei olkertaakaan esitetty edes eroa eurosta, vaikka yksittäiset
edustajat sitä kannattaa.

http://www.saarakkala.fi/

Suomen eurojäsenyys on kaikkien talouden ongelmien äiti, koska vientimme ei vedä liian kalliista valuutan arvosta johtuen. Suuri julkinen sektori ei saa tarpeeksi verotuloja, joten veroja, maksuja ja taksoja korotetaan. Tämä lisää inflaatiota, joka syö pienet palkankorotukset ja hyydyttää kotimaisen kulutuskysynnän. 1990-luvulla alkanut tuloerojen raju kasvattaminen näkyy nyt siinä, ettei ostovoimaisia kuluttajia löydy riittävästi, koska vauraus on kasaantunut ja köyhyys lisääntynyt. Kun matalista koroista huolimatta kysyntä tyrehtyy, päädytään lopulta deflaatioon, joka tarkoittaa hintojen, mutta samalla myös omistusten, arvojen alenemista. Vähemmällä saa silloin enemmän. Mutta entä jos ei ole sitä vähääkään?
___________
Jos kaksikymmentä edustajaa esittäisi vaatimuksen se pitäisi käsitellä eduskunnassa ja näin kansa saisi oikeaa tietoa.

Nyt jaettu tieto on yksipuolista, hallitusta tukevaa.

Äänestä

Soini on Jesuiitta.
Lukekaa Jesuiittavala ja miettikää uusiksi mikä on homman nimi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

Persujen Timo Soini on melkoisen epäsuosittu poliitikko, kun suomalaisista kannattaa häntä pääministeriksi vain 10% suomalaisista. Tämä tarkoittaa siis sitä, että suuri osa persuistakaan ei enää ota vakavasti kyseistä per-se-Timoa. Huutelut oppositiosta ei siis olekaan nostaneet tämän herran kansansuosiota, vaan päinvastoin laskeneet sitä.

Sen sijaan Sipilän ja Stubbin kannatus seuraavaksi pääministeriksi on laajaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288749532965.html?pos=ok-trm-uutk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu