isä vankilaan

Kuusivuotiaan tyttärensä Suomesta Yhdysvaltoihin kaapannut amerikkalaismies tuomittiin 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen torstaina Mikkelin käräjäoikeudessa. 51-vuotias mies kaappasi lapsensa kolme vuotta sitten.

Tuomio tuli törkeästä vapaudenriistosta. Käräjäoikeuden mukaan teko oli lapsen kehityksen kannalta vahingollinen. Myös lapsen suomalainen äiti koki henkisiä kärsimyksiä.

Nainen oli lapsen ainoa huoltaja, kun mies kaappasi lapsen Juvalta. Yhdysvaltain Mainessa tuomioistuin palautti tytön Suomeen Haagin lapsikaappaussopimuksen perusteella. Tyttö ehti olla Yhdysvalloissa 1,5 vuotta.

Mies haastettiin oikeuteen Suomessa, mutta hän vältteli oikeudenkäyntiä. Hänet otettiin kiinni Islannissa kaksi viikkoa sitten ja lennätettiin Suomeen. Mies tuomittiin korvaamaan lapsen äidille henkisestä kärsimyksestä 5 000 euroa.

toisin sanoen outi ei olisi selvinnyt ilman linna reissua jos täälä pepunreiässä eli suomessa olisi edes hieman tasa-arvoa!!
7624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mikä Outi Koskea odottaa?

Äänestä

Missä olivat lapsikaapparin puolustajat silloin?

Ai niin, lapsikaappaus on kaikin puolin hyväksyttävää, kun siihen ryhtyy kusipäinen suomalainen junttinainen vaikutusvaltaiset sukulaiset ja tuttavat rikostovereinaan.

Onhan Suomessa laki sama kaikille vai mitä. virn

Äänestä
  • Suomessa laki on niinkuin se luetaan ja se riippuu siitä kuka sitä lukee ja minkälaisilla resusseilla.

    Äänestä

Ehdollinen ei ole linnareissu.

Äänestä
  • vaan ehdollinen vankeus:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suomi surkea kirjoitti:

Kuusivuotiaan tyttärensä Suomesta Yhdysvaltoihin kaapannut amerikkalaismies tuomittiin 1,5 vuoden ehdolliseen vankeuteen torstaina Mikkelin käräjäoikeudessa. 51-vuotias mies kaappasi lapsensa kolme vuotta sitten.

Tuomio tuli törkeästä vapaudenriistosta. Käräjäoikeuden mukaan teko oli lapsen kehityksen kannalta vahingollinen. Myös lapsen suomalainen äiti koki henkisiä kärsimyksiä.

Nainen oli lapsen ainoa huoltaja, kun mies kaappasi lapsen Juvalta. Yhdysvaltain Mainessa tuomioistuin palautti tytön Suomeen Haagin lapsikaappaussopimuksen perusteella. Tyttö ehti olla Yhdysvalloissa 1,5 vuotta.

Mies haastettiin oikeuteen Suomessa, mutta hän vältteli oikeudenkäyntiä. Hänet otettiin kiinni Islannissa kaksi viikkoa sitten ja lennätettiin Suomeen. Mies tuomittiin korvaamaan lapsen äidille henkisestä kärsimyksestä 5 000 euroa.

toisin sanoen outi ei olisi selvinnyt ilman linna reissua jos täälä pepunreiässä eli suomessa olisi edes hieman tasa-arvoa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu