Jääkausi ilmiö

Kysymykseni on? Kuka on rakentanut Gizan pyramiid
Sillä totuushan on näissä hieman toisen lainen
kuin mitä on oletettu, näet viimeisin tutkimus
osoitaa sen, että nämä Kolme pyrämiidiä ja Spinxi
on rakennettu ennen vuotta 10450 Bc. Koska jääkausi alkoi vuonna 10450 BC. Ja Jääkausi loppui
vuonna 20450 BC.

Näissä mainituissa pyrämiideissa näkyvät selvästi
luonnon voimien rajut kolautukset jotka ovat
olleet luonnon voimien runtelun alaisina ja ne ovat kestäneet nämä rajut säät kuten jääkauden.

Siis näitä pyrämiidejä eivät ole rakennuttaneet
Kheops eivätkä muutkaan Faraot. Vaan nämä ovat rakennetut Aikana jolloin Egyptissä on vallinnut
korkea tecnologia. Näet nykyinen tiede on vahvistanut varmaksi oikeat rakentajat, joilla oli hallussaan Viisaus käyttää Timantti sahaa,
siis samanlaista jota hautakivien tekiät käyttävät
meidän päivinämme.

Näet eräät Hautakivien valmistajat olivat käyneet
katsomassa näitä pyramiidejä ja he olivat huoman-neet näiden valtavan painavien kraniitti palkkien
olevan katkaistu Timanttisahalla. Nämä palkit olivatkooltaan Kolmenkymmenen tonnin luokkaa.

Kuten me tiedämme. Timanttisaha on vasta tämän
meidän aikamme tecnologiaa, Sitten samaiset
Hautakivimiehet olivat katselleet Sakkaran Porras-pyrämiidiä, Jolloin he olivat tulleet tulokseen,
että tämä pyrämiidi on rakennettu ilman nykytec-nologiaa, Hienoista katkaisuista, Ei näkynyt jälkeäkään. Kysymys kuka tai ketkä olivat nämä
Gizan pyramiidien rakentajat?

Näiden Graniitti veistäjien yhteinen lausunto oli
se että ennen Jääkautta täällä maan päällä on
asunut korkeampi Siviilisaatio, joka on tiennyt
kuinka voidaan liikutella näitä jättiläis kiviä.

Vielä toinen esimerkki oli eräistä saviruukuista
nämä Ruukkuasiantuntiat sanoivat näin, Meidän nykyinen Tecnologia ei ole vieläkään kykenevä
laittamaan näin valmistettuja ruukkuja sarja
valmistukseen. Siksi jälleen kysymme kuka tai
ketkä ovat nämä tekiät mihin he katosivat? tätä samaa asia ihmettelee myös Dylex ::
321788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

>> Siksi jälleen kysymme kuka tai
ketkä ovat nämä tekiät mihin he katosivat? >>

Ehkä tekijät katosivat Graham Hancock'in kassalokeroon yhdessä timanttisahan ja niiden rahojen kannssa jotka hän on sensaatiokirjoillaan tienannut ?

Äänestä

Te mielisairaalapotilaat erotutte aina joukosta olemattomalla kirjoitustaidollanne! Otahan nyt jotakin rauhoittavaa, ja mene vaikka sohvalle kuolaamaan!

Äänestä

Kyseessä on ilmiselvästi avaruudesta tulleet loiset, parasiitit... He tulivat tänne lentävillä pyramiideillä. Ja toivat tänne laitteen mikä avaa madonrei'än, ja sitä kautta tuotiin sitten lisää niitä loisia.

Loiset käyttivät ihmisiä isäntä-olioina... Ja esiintyivät jumalina.

Mutta tuhansia vuosia sitten ihmiset nousivat kapinaan, ja portti haudattiin.

Mutta sitten se löydettiin taas, ja nyt se on Yhdysvalloissa vuoren sisällä sijaitsevassa valtavassa bunkkerissa.

Äänestä
  • kysymys tähtiportista :)

    Äänestä

  • Kerron vain pienen tarinan, Siitä kuinka vaikeaa on monien uskoa totuutta siiä, että korkeampi
    Siviilisaatio olisi voinut olla planeetta Telluk-sessa, Ennen Aatami ja Eeva versiota, Näet,
    Kristillisiin versioihin piintyneet Kristilliset,
    eivät voi, eivätkä tahdo hyväksyä muuta kuin Aatami ja eeva version. Oli aikoinaan Galileo joka joutui perumaan todelliset väitteet Aurinko kuntamme todellisuudesta.

    Koska eräät uskonnoliset tahot eivät hyväksy mitään kaidan näkemyksensä ulkopuolelta. Kirjoitin aikaisemmin, Mutta Broxi error puhdisti
    kirjoitukseni, koska tämä aihe ei sovellu aiheeseenn tälle palstalle, koska Uskonto ei
    halua mennä Aadamia edellä oleville suuntauksille

    Äänestä

  • Dylex kirjoitti:

    Kerron vain pienen tarinan, Siitä kuinka vaikeaa on monien uskoa totuutta siiä, että korkeampi
    Siviilisaatio olisi voinut olla planeetta Telluk-sessa, Ennen Aatami ja Eeva versiota, Näet,
    Kristillisiin versioihin piintyneet Kristilliset,
    eivät voi, eivätkä tahdo hyväksyä muuta kuin Aatami ja eeva version. Oli aikoinaan Galileo joka joutui perumaan todelliset väitteet Aurinko kuntamme todellisuudesta.

    Koska eräät uskonnoliset tahot eivät hyväksy mitään kaidan näkemyksensä ulkopuolelta. Kirjoitin aikaisemmin, Mutta Broxi error puhdisti
    kirjoitukseni, koska tämä aihe ei sovellu aiheeseenn tälle palstalle, koska Uskonto ei
    halua mennä Aadamia edellä oleville suuntauksille

    Todella harmillista ja erittäin ahdasmielistä porukkaa sitten onkin! Täytynee katsella toinen osasto sitten....

    Äänestä

  • Mitähän muuten työstään ylpeät Egyptin käsityöläiset ja työmiehet miettisivät siitä, että heitä tuhansia vuosia myöhemmin väitetään orjiksi...

    Äänestä

  • jaah kirjoitti:

    Mitähän muuten työstään ylpeät Egyptin käsityöläiset ja työmiehet miettisivät siitä, että heitä tuhansia vuosia myöhemmin väitetään orjiksi...

    He taisivat sen jo tietää muutenkin

    Äänestä

  • JewelHunter kirjoitti:

    He taisivat sen jo tietää muutenkin

    Niin, mistä? Sisätietoa Yautjilta? ;D

    Äänestä

  • JewelHunter kirjoitti:

    Todella harmillista ja erittäin ahdasmielistä porukkaa sitten onkin! Täytynee katsella toinen osasto sitten....

    Hieno homma et on uskon vapaus ei tarvii nii kaukaa luojaa etsiä voihan sitä muuttaa tai ainakin varata jo lipun toiselle tellukselle jos tieto kiinnostaa. Minäkin ajattelin sitä valtavaa räjähdystä ja en saannut vastausta mistä ne ainekset oli alkunsa saaneet, vihdoin tyydyin iänkaikkiseen Jumalaan. On niin paljon salattua joihin ei tiede koskaan kykene vastaamaan. PS. mun esi-isäni eivät eläneet puissa.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Niin, mistä? Sisätietoa Yautjilta? ;D

    Tiesivät sen siitä, miten heitä kohdeltiin.
    Yautjilta? Kuka se taas on?

    Äänestä

  • JewelHunter kirjoitti:

    Tiesivät sen siitä, miten heitä kohdeltiin.
    Yautjilta? Kuka se taas on?

    Mitä sinä heidän kohtelustaan tiedät? Ilmeisesti vähemmän kuin arkeologit...

    Äänestä

  • kanta asukas kirjoitti:

    Hieno homma et on uskon vapaus ei tarvii nii kaukaa luojaa etsiä voihan sitä muuttaa tai ainakin varata jo lipun toiselle tellukselle jos tieto kiinnostaa. Minäkin ajattelin sitä valtavaa räjähdystä ja en saannut vastausta mistä ne ainekset oli alkunsa saaneet, vihdoin tyydyin iänkaikkiseen Jumalaan. On niin paljon salattua joihin ei tiede koskaan kykene vastaamaan. PS. mun esi-isäni eivät eläneet puissa.

    Jumalan luominen edellisten katasrofien jälkeen nykyisenä aikana, On saman kaltainen kuin oli iki
    vanha uskomus Aristoteleen mukaan Pannukakku
    maailmasta. Se teoria on särjetty; nykyisin koete-taan särkeä kaikki todistus kappaleet, ettei täällä Telluksella olla asuttu muuta kuin 6 tuhatta vuotta. Niin kutsuttu Kretonistinen
    ajattelu ei salli esittää mitään todisteita jotka
    ovat vanhempia kuin kuusi tuhatta vuotta.

    Tämä on nykyisin sitä uuden aikaista taika uskoa::

    Äänestä

  • ZenitJumalan kirjoitti:

    käsitinkö väärin?
    Jos yrität sanoa että tämä planeetta on vain 6000 vuotta vanha, niin olet tyhmä. Tiedemiehetkin ovat jo todistaneet sen että se on vanhempi. Jumalaa ei ole, on vain luomisvoima!

    Äänestä

  • jahas kirjoitti:

    Mitä sinä heidän kohtelustaan tiedät? Ilmeisesti vähemmän kuin arkeologit...

    Kun olen tutkinut asiaa eri lähteistä, tiedemiehetkään ei kaikkia tiedä ja voivat tehdä virhepäätelmiä, eikös vain?

    On selvää, että pyramidien rakentamisessa käytettiin tuhansia työntekijöitä ( orjia ), jotka rakentamisen aikana menettivät henkensä tavalla tai toisella.... Näin minä näen tämän asian ja egyptologia kiinnostaa.

    Vai niin, siinä onkin ihan uusi tieteellinen argumentti "on selvää". Minäkin kokeilen:

    On selvää että Mayat olivat avaruusolentoja.

    On selvää että maa on litteä aurinko kiertää sitä.

    On selvää että kuu on juustoa.

    On selvää että olen aina oikeassa.

    Tämähän on kivaa. :D

    Oletetaan että itse olisit työläinen, lähtisitkö töihin tietäen että henkikultasi on vaarassa, kun kiskot muiden työläisten kanssa kivikasoja?

    Mayat ei olleet avaruusolentoja, vaan heillä oli yhteys heihin.

    Äänestä

  • kanta asukas kirjoitti:

    Hieno homma et on uskon vapaus ei tarvii nii kaukaa luojaa etsiä voihan sitä muuttaa tai ainakin varata jo lipun toiselle tellukselle jos tieto kiinnostaa. Minäkin ajattelin sitä valtavaa räjähdystä ja en saannut vastausta mistä ne ainekset oli alkunsa saaneet, vihdoin tyydyin iänkaikkiseen Jumalaan. On niin paljon salattua joihin ei tiede koskaan kykene vastaamaan. PS. mun esi-isäni eivät eläneet puissa.

    "PS. mun esi-isäni eivät eläneet puissa."

    Joopa joo, ja mistä sinä sen tiedät?

    Jotkut voivat tietysti ajatella, että "ei ne minun esi-isäni ainakaan mitään apinoita olleet", tai oikeammin "en minä ainakaan mikään apinoiden jälkeläinen ole"... Tässä ajattelu tavassa on samoja aineksia kuin rasismissakin.

    Ensinnäkin päällimmäisenä koko jutussa on se, että toisia lajeja pidetään parempina kuin jotain toisia.

    Toisekseen kielletään kaikki mahdolliset sukulaisuus suhteet.

    " On niin paljon salattua joihin ei tiede koskaan kykene vastaamaan."

    Ja kreationistit sanovat mieluummin, että "goddidit", kuin edes yrittävät ottaa asioista selvää... Ja kun joku toinen ottaa selvää, niin nämä tutkimuksethan ovat ilmiselvästi paholaisen innoittamia...

    " Minäkin ajattelin sitä valtavaa räjähdystä ja en saannut vastausta mistä ne ainekset oli alkunsa saaneet, vihdoin tyydyin iänkaikkiseen Jumalaan."

    Hmm... mielenkiintoista... Sinä et onnistunut saamaan vastausta siihen, että mistä tulivat ainekset alkuräjähdykseen, joten voit muitta mutkitta hyväksyä ikuisen ja aina olemassa olleen luojan....

    Miksei yhtä hyvin materia ja energia ole voinut olla olemassa ikuisesti... Ehkäpä maailmanloppu johtaa lopulta "suuren rysäykseen" (alkuräjähdyksen vastakohta)... Ja kaikki oleva romahtaa takaisin pisteeseen... Ehkäpä tälläista "rysäystä" seuraa uusi alkuräjähdys... Tai sitten ei... Sitä mikä oli ennen aikaa ja tilaa on todella vaikea tutkia, joten siihen ei kannata odottaa vastausta saavansa.

    Ja kuka sanoo, ettei alkuräjähdys voinut olla jumalan aikaansaama?

    Eikö Darwinkin sanonut aikoinaan...

    "On aivan suurenmoista ajatella, kuinka Luoja on puhaltanut hengen kaikkine ilmiöineen vain muutamiin tai yhteen ainoaan muotoon ja että niin vaatimattomasta alusta on kehittynyt mitä kauneimpia ja ihmeellisimpiä muotoja."

    Äänestä

  • JewelHunter kirjoitti:

    Oletetaan että itse olisit työläinen, lähtisitkö töihin tietäen että henkikultasi on vaarassa, kun kiskot muiden työläisten kanssa kivikasoja?

    Mayat ei olleet avaruusolentoja, vaan heillä oli yhteys heihin.

    Jos sinun rakas elävä Jumalasi, jonka käsissä sinun hyvinvointisi on, käskisi sinun rakentaa monumentti, joka turvaa hänen iankaikkisuutensa, lähtisitkö kiskomaan kivipaasia, vaikka lyhentäisit sillä elämääsi?

    Ai niin, mutta sinähän olet 2000-luvun ihminen, jonka käsityksen mukaan kaikki ihmiset ovat aina ajatelleet niin kuin 2000-luvulla ajatellaan, siitäkin huolimatta että maailmankuva ja tietotaso oli aivan toinen. Koska sinulla ei ole omakohtaista kokemusta muusta, muuta ei voi olla. Unohdetaan koko juttu.

    Äänestä

Ei Afrikassa ollut fuckin' jääkautta!

Äänestä
  • Ei ainakaan semmoista joka olisi alkanut 10450BC ja loppunut 20450BC.. Vaatisi aikamoista ihmettä moinen.

    Äänestä

  • humalainen ohikulkija kirjoitti:

    Ei ainakaan semmoista joka olisi alkanut 10450BC ja loppunut 20450BC.. Vaatisi aikamoista ihmettä moinen.

    Ennen vuotta 10450, Jos luet tarkemmin.

    Ole hyvä ja pistäydy itse tutustamassa maailman
    hienointa Timantti sahalla katkaituja Graniitti
    palkkeja.
    Sakkaran pyrämiidin rakennus töissä ei ollut enää
    tecnologiaa, Joten tulet huomaamaan työn eron
    oikein selvästi. Joten kuinkahan monta Aadamia ja Eevaa on mahtanukin tallustella tällä Telluksella.
    Koeta ymmärtää se tosiasia, Me emme ole ainoita
    asukkaita Maailman kaikkeudessa ::

    Äänestä

Kun ihminen joka ei osaa kunnolla kirjoittaa kertoo uskomattoman tarinan joka on ristiriidassa kaiken tunnetun kanssa, silloin kaikki kuuntelevat ja uskovat. Eikö totta?

Äänestä
  • Jos miä en osaa kirjoittaa, Niin kuinka ihmeessä
    sinä pystyt ymmärtämään mitä on kirjoitettu, voisitko hyväntahtoisesti käydä itse paikan päällä tutustumassa näihin epäilemiisi väitöksiin

    Minä vain koetan julkituoda asiaa joka kumoaa väitteen, että Aatamin ja Eevan luomista maapal-la ei ole ollut mitään asutusta. Tiedä sen, että uusi totuus on erittäin vaikeaniellä, onhan
    erittäin pitkän aikaa juurrutettu kansalle ajatus
    Mytologiasta, ystäväni sinä et halua millään
    uskoa mitään uutta, Vaan haluat elää omien
    uskomuksiesi valitsemaa ajattelutapaa. Ystävällisyydellä Kertoen Dylex :::

    Äänestä

  • Dylex kirjoitti:

    Jos miä en osaa kirjoittaa, Niin kuinka ihmeessä
    sinä pystyt ymmärtämään mitä on kirjoitettu, voisitko hyväntahtoisesti käydä itse paikan päällä tutustumassa näihin epäilemiisi väitöksiin

    Minä vain koetan julkituoda asiaa joka kumoaa väitteen, että Aatamin ja Eevan luomista maapal-la ei ole ollut mitään asutusta. Tiedä sen, että uusi totuus on erittäin vaikeaniellä, onhan
    erittäin pitkän aikaa juurrutettu kansalle ajatus
    Mytologiasta, ystäväni sinä et halua millään
    uskoa mitään uutta, Vaan haluat elää omien
    uskomuksiesi valitsemaa ajattelutapaa. Ystävällisyydellä Kertoen Dylex :::

    Kaikeksi onneksi sinun kaltaisesi eivät ole kreationismin ainoa vastavoima, tai tiede olisi todella pahassa pulassa...

    Äänestä

Ajatusta telluksen maailmasta pitkien aikajakso-
tuntumassa, Sillä jos pysäytät kaiken mitä on
meidän planeetalla tapahtunut, Niin olet pysäyttänyt oman kehityksesi kulun.

Kaikella on aikansa mitä tapahtuu maan päällä, Niin kutsuttu luomis oppi perustuu Mielikuvitukseen. Rukous on kuviteltua kerjäämistä
Ja tosiasiat ovat tietenkin roskaa Luomis teoriaan uskovalle, Siksi sanon vain sen että sinä ystäväni voit tulla omalla uskollasi oman autuutesi tilaan, Siksi kaikella mitä me näemme
ja sen perusteella uskomme: Tälläiset asiat ovat totta ::

Äänestä

Miten on mahdollista, että jääkausi loppui 10 000 vuotta ennen sen alkamista?

Äänestä
  • Kyllä Jääkausi loppui!

    Äänestä

  • Olet oikeassa, jos nolla laitetaan väärään paikkaan muuttuu asian sisältö. Samoin on myös pilkun laita. Muun muassa kirjoitetaan: totisesti
    sinä olet kanssani Paratiisissa: Tosiasia Kumpikaan sen koommin ryöväri Eikä Jeesuskaan
    ollut samaan aikaan Paratiisissa;

    Äänestä

  • ZenitKyllä kirjoitti:

    Kyllä Jääkausi loppui!

    Mutta ota huomioon, että vuosiluvut eaa, eKr tai BC ovat käänteisessä järjestyksessä.

    Kristillisessä ajanlaskussahan vuosiluvut ilmaisevat sen, että kuinka monta vuotta mistäkin hetkestä on ajanlaskun alkuun, vähän kuin lukujanassa, missä luvut kertovat sen, että kuinka kaukana nollasta liikutaan... eKr/jKr, BC/AD tai eaa/jaa kertoo vain sen, että mihin suuntaan alkukohdasta. Mutta lukujen arvot kasvavat kumpaankin suuntaan alusta lähtien.

    ...-3, -2, -1, 0, 1, 2, 3,...

    Ajanlaskussa tosin ei taida esiintyä nollaa (mutta tuskimpa sillä niin väliäkään, etenkään kun ajanlaskussa taitaa muutenkin olla useamman vuoden virhe).

    Eli näin varmaankin:

    ...-3, -2, -1, 1, 2, 3,...

    luulisin ainakin...

    Äänestä

Siis Jääkausi on alkanut 10450 ja loppunut 2450BC
Hahaa kirjoittaja on tehnyt Hajataitto virheen.
Tällaiset virheet ovat inhimellisiä::

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dylex kirjoitti:

Kysymykseni on? Kuka on rakentanut Gizan pyramiid
Sillä totuushan on näissä hieman toisen lainen
kuin mitä on oletettu, näet viimeisin tutkimus
osoitaa sen, että nämä Kolme pyrämiidiä ja Spinxi
on rakennettu ennen vuotta 10450 Bc. Koska jääkausi alkoi vuonna 10450 BC. Ja Jääkausi loppui
vuonna 20450 BC.

Näissä mainituissa pyrämiideissa näkyvät selvästi
luonnon voimien rajut kolautukset jotka ovat
olleet luonnon voimien runtelun alaisina ja ne ovat kestäneet nämä rajut säät kuten jääkauden.

Siis näitä pyrämiidejä eivät ole rakennuttaneet
Kheops eivätkä muutkaan Faraot. Vaan nämä ovat rakennetut Aikana jolloin Egyptissä on vallinnut
korkea tecnologia. Näet nykyinen tiede on vahvistanut varmaksi oikeat rakentajat, joilla oli hallussaan Viisaus käyttää Timantti sahaa,
siis samanlaista jota hautakivien tekiät käyttävät
meidän päivinämme.

Näet eräät Hautakivien valmistajat olivat käyneet
katsomassa näitä pyramiidejä ja he olivat huoman-neet näiden valtavan painavien kraniitti palkkien
olevan katkaistu Timanttisahalla. Nämä palkit olivatkooltaan Kolmenkymmenen tonnin luokkaa.

Kuten me tiedämme. Timanttisaha on vasta tämän
meidän aikamme tecnologiaa, Sitten samaiset
Hautakivimiehet olivat katselleet Sakkaran Porras-pyrämiidiä, Jolloin he olivat tulleet tulokseen,
että tämä pyrämiidi on rakennettu ilman nykytec-nologiaa, Hienoista katkaisuista, Ei näkynyt jälkeäkään. Kysymys kuka tai ketkä olivat nämä
Gizan pyramiidien rakentajat?

Näiden Graniitti veistäjien yhteinen lausunto oli
se että ennen Jääkautta täällä maan päällä on
asunut korkeampi Siviilisaatio, joka on tiennyt
kuinka voidaan liikutella näitä jättiläis kiviä.

Vielä toinen esimerkki oli eräistä saviruukuista
nämä Ruukkuasiantuntiat sanoivat näin, Meidän nykyinen Tecnologia ei ole vieläkään kykenevä
laittamaan näin valmistettuja ruukkuja sarja
valmistukseen. Siksi jälleen kysymme kuka tai
ketkä ovat nämä tekiät mihin he katosivat? tätä samaa asia ihmettelee myös Dylex ::

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu