Olen tuikitavallinen mehun litkittäjä ja seurannut julkista keskustelua mehulaaduista. Havahduin ruokakaupassa, kun tuikituttu Matti Meikäläinen kertoi, että hänkin on tullut ostamaan mehua. Yhdessä mietittiin, mikä on parasta mehua ja mikä sopii uskovaiselle. Ja mikä mehu on myöskin Jumalan mielen mukaista. Tulimme siihen tulokseen, että paras mehu on sellainen, josta ei seuraa rietas meno. Paras mehu ei siis nouse nuppiin, mutta saa hörppijän hyvälle tuulelle maun ansiosta!
Havahduin mehukaupassa - Matti Meikäläinen
Mehukatti.
152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Alkoko liemiruokakaupan nimmi a:lla niikuin lauseen alussa.