Perässä roikkujat

Mikä jumalauta siinä on että siä auton takapuskurissa pitää olla kiinni?? Vaikka kuinka menis rajoitusten mukaan ja pientä ylinopeuttakin niin sama juttu. Sitten vahdataan pää pitkällä sivuikkunasta että kuka heidän edellään oikein "tunaroi" kun laitat vilkun päälle aikomuksena kääntyä.
Onko se jotain hiillostamista että "mee ny jo lujempaa", vaikka nopeuksia noudattais ja hieman ylinopeuttakin vai, ollaanko siä ratin takana niin aivot narikassa, että seurataan vaan sitä etummaista kun hai laivaa vai mikä? Ohi ei uskalleta mennä vaikka mahdollisuuksia olis päästä...
Kertokaa nyt te puos roikkujat!
5116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

En ole perässäroikkuja mutta olen huomioinut saman asian.

Ihmisten piittaamattomuutta tai sitten asiaa ei vain huomioida.

Itse katson ja keskityn vain omaan ajooni mutta häiritseehän se perässäroikkuminen varsinkin pimeällä kun takana tulevan xenon valot häikäsee, peilien kautta.

Äänestä
  • Toinen juttu on, että ohittaa pitää vaikka itse ajan sallittua nopeutta vähän yli sallituissa rajoissa. Ohitetaan sitten äkkiä ja saman tien eteen, kurat ja kivet lentää tuulilasiin. Siihen sitten jäädään kumminkin eteen, eikä uskalleta ajaa kuitenkaan sen lujempaa. Ilmeisesti autoni merkki houkuttaa ohittamaan.

    Äänestä

Mulle joku perässäroikkuja kehtas täs joku aika sitte oikein räikällä huudattaa kun olin kääntymässä sen edestä kotitielleni. Alueella oli 40 rajotus ja menin kuitenkin 60:ä! Miksei tosiaan nämä roikkujat uskalla mennä ohi vaan jäädään sinne taakse!?Äläkää tulko sitte huutamaan kun ootte kirjaimellisesti edellä menevän puskurissa esim kääntymistilanteessa.

Äänestä

Seinäjoki-Lapua-väli on tympeä ajaa näiden roikkujien takia. Ajan vakionopeudensäätimellä ~85 km/h ja ohi posotetaan pelkästä ohittamisen ilosta. Nopeusrajoitushan on tällä tiellä 80, ei 100!

Joskus harvoin olen päätynyt vilkuttamaan jarruvaloja liian lähellä roikkuvalle, koska tämä ajoi ihan perässä kiinni pitkän aikaa ja mutkaisella tietllä. Siitäkin vedetään herneet nenään ja pahimmassa tapauksessa näytellään käsimerkkejä. Näille hiillostajille turvaväli on vissiin vitsi vaan...

Jos on ihan pakko ohittaa edellä ajava, turvallisempi ja näkyvyyden kannalta parempi tapa on pitää vähän välimatkaa toiseen autoon. En ymmärrä näitä niskassa hönkijöitä, jotka heijaavat kaistan reunalta toiselle. Ai eikö näe eteen, no miksiköhän?

Äänestä

En itse kyllä provosoidu perässä roikkujista sen kummemmin. Olen kehittänyt itselleni pikku ajankulun heihin liittyen. Yhden riittävän perässä ajavan olen jo ajattanut liikenteen jakajan reunaan niin, että joutu jäämään tien sivuun Ilmeisesti raidetangon katketessa tms. Eli ajat itse kaistan reunassa peittäen esteen näkyvistä ja viimehetkellä väistät. Lompakolla on hyvä muisti poijaat....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ariK E-P kirjoitti:

Mikä jumalauta siinä on että siä auton takapuskurissa pitää olla kiinni?? Vaikka kuinka menis rajoitusten mukaan ja pientä ylinopeuttakin niin sama juttu. Sitten vahdataan pää pitkällä sivuikkunasta että kuka heidän edellään oikein "tunaroi" kun laitat vilkun päälle aikomuksena kääntyä.
Onko se jotain hiillostamista että "mee ny jo lujempaa", vaikka nopeuksia noudattais ja hieman ylinopeuttakin vai, ollaanko siä ratin takana niin aivot narikassa, että seurataan vaan sitä etummaista kun hai laivaa vai mikä? Ohi ei uskalleta mennä vaikka mahdollisuuksia olis päästä...
Kertokaa nyt te puos roikkujat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu