Onko kykypuoleenakin

jummijammittaa

itseänsä mainostanut Kokoomus menettänyt kykynsäkin, kun pitää Rutsista alkaa talousosajaakin hankkimaan.
Tosin onhan tuo jo nähtykin mihinkä Kokkareiden kyvyt riittävät. Jakamaan kavereilleen yhteiskunnan köyhien ja ihan oikeaa työtätekevien vähäisetkin varat.
Tosin tuossakin touhussa saivat hyvää apua demareilta ja vassukoilta, jotka ovat kokoomuken ja ökyrosvojen niinsanottu likaisen työn suorittajat.
Kaikki mainostavat vielä olevansa muka työväenpuolueita, sillä sillä keinoin on helpompi rosvota hölmöiltä.
Eihän Kokoomuskaan ihan pahin ole Suomen puolueista, sillä kyllä ne kansalle enemmän antaa leipää kuin demut, vasukat tai vihreät ituhipit, saati kristilliset, jotka pitävät kyllä yhtä tiukasti kiinni omista ylimääräisistäkin leivistään.

Milloinkahan maahamme saadan yhteiskuntarosvouksen kieltävä laki, niin pääsisi noistakin nykypolitikoiden ketkuista eroon?
Niin no mitäpä silläkään lailla olisi virkaa, kun eivät itse noudata nykyisiäkään ja itsensä säätämiään.
Kummasti nuo rosvot ja murhamiehet, ym.t ketkut saavat armahduksia ja minituomioita, joten onkin käynyt miellessä, että niiden alaisuudessako nämä päättäjämme toimivatkin.
Vankilatkin on mutettu joksikin ylellisiksi palkallisiksi täyshoitokodeiksi.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Syy sekkii?

      Ruatsilla näyttää - hei - meneen hyvin - yksi syy ohjeen hakemiseen? Eivät ole joutuneet euron miljardimaksumiehiksi niinkuin vaikkapa me!?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe