Huoli

Maa- ja kiinteistökauppoja Suomessa 2000-luvulla tehneet venäläiset ovat hankkineet haltuunsa omistuksia useista Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeisistä kohteista.


Venäläiset ovat ostaneet maa-alueita ja kiinteistöjä maa-, ilma- ja merivoimien tukikohtien läheisyydestä eri puolilla Suomea. Kauppoja on tehty ilmavalvonta- ja lennonjohtojärjestelmien, tutka-aseman, räjähdeainevarikon, ammusvälinevaraston ja salaisen ilmasotaharjoitusalueen naapurustossa.

Venäläisomisteisia kiinteistöjä löytyy kaikkien sotilaslentokenttien kyljestä.

Maata ja kiinteistöjä on hankittu venäläisomistukseen myös huoltovarmuuden kannalta merkittävien tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilta sekä tie- ja raideliikenteen solmukohdista. Kiinteistökauppoja on tehty myös keskeisillä satama-alueilla ja merenkulun pääväylällä Turun saaristossa.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pitäisikö kaikki tärkeimät alueet pakkolunastaa takaisin. En pidä ajatuksesta että r..ät omistaa tälläisia alueita ei varmaan moni muukaan. Itä trollit tietenkin puolustelee kauppoja minkä ehtii.

Äänestä
  • Palstan alati kasvavasta kommunismia, vasemmistolaisuutta ja venäläisyyttä ihailevista kirjoituksista, jotka ehkä huokuvat jo väkivaltaa.

    Tuleeko vuoden 1918 toisinto? Vaikuttaa siltä koska Ukrainan vastaava tilanne on saanut kotimaiset punikit raivoisaan kiiman valtaan. Koko ajan lisääntyvät Suomi-viha ja Venäjän ihannointi täällä.

    Valvooko näitä kaheleita kukaan? SuPo? Mistä tietää mitä ne puuhailevat Venäjän kanssa suomalaisten selän takana? Antavat tietoja ja valmistelevat Venäjän hyökkäystä tänne tulevaisuudessa?

    Kannattaa avata silmät ja alkaa valmistautua tulevaa uhkaa vastaan..

    Mitä supatteli venäjänmatkoillaan Halonenkin, ei koskaan kertonut hallitukselle,

    Äänestä

  • huolissani olen minä kirjoitti:

    Palstan alati kasvavasta kommunismia, vasemmistolaisuutta ja venäläisyyttä ihailevista kirjoituksista, jotka ehkä huokuvat jo väkivaltaa.

    Tuleeko vuoden 1918 toisinto? Vaikuttaa siltä koska Ukrainan vastaava tilanne on saanut kotimaiset punikit raivoisaan kiiman valtaan. Koko ajan lisääntyvät Suomi-viha ja Venäjän ihannointi täällä.

    Valvooko näitä kaheleita kukaan? SuPo? Mistä tietää mitä ne puuhailevat Venäjän kanssa suomalaisten selän takana? Antavat tietoja ja valmistelevat Venäjän hyökkäystä tänne tulevaisuudessa?

    Kannattaa avata silmät ja alkaa valmistautua tulevaa uhkaa vastaan..

    Mitä supatteli venäjänmatkoillaan Halonenkin, ei koskaan kertonut hallitukselle,

    No nyt liioittelet.
    Täällähän on vain muutamat tiltu, mutta kun he tekevät provosointia työkseen päätoimisesti, niin tottahan toki trollikirjoituksia syntyy paljon. Sehän on juuri yksi heidän tarkoituksensakin. Luoda harhauttavaa kuvaa ja hämmennystä valheilla ja vääristelevällä propagandalla. Nämä veitikat tekevät työtään Venäjältä johdetun 'trollitehtaan' toimeksiannosta. Ei todellakaan ole vaikeaa tunnistaa näiden tiltujen trolleja.
    Tämähän on vain yksi keskustelupalsta, jossa tiltut trollaa. Jopa sellaisissakin lehdissä kuten KaksPlus ja Vauva olevilla keskustelupalstoilla on havaittu tiltujen trollauksia, mm Suomen Kuvalehdessä oli juttu tästä.
    Ja varmaan monessa muussakin mediassa.

    Kysehän on kattavasta informaatiovyörytyksestä, jotkut puhuvat jopa informaatiosodasta peräti, jolla pyritään luomaan ymmärrystä Venäjän agressiiviseen ja sotaisaan politiikkaan.

    Tiltut ovat suomenkielentaitoisia venäläisiä ja voihan mukana olla joku suomalainenkin, mm eräs tunnettu dosentti.

    Äänestä

Kiinteistöiden takaisin otto tai pakkolunastus käyttöön tärkeillä alueilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asd... kirjoitti:

Maa- ja kiinteistökauppoja Suomessa 2000-luvulla tehneet venäläiset ovat hankkineet haltuunsa omistuksia useista Suomen puolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta keskeisistä kohteista.


Venäläiset ovat ostaneet maa-alueita ja kiinteistöjä maa-, ilma- ja merivoimien tukikohtien läheisyydestä eri puolilla Suomea. Kauppoja on tehty ilmavalvonta- ja lennonjohtojärjestelmien, tutka-aseman, räjähdeainevarikon, ammusvälinevaraston ja salaisen ilmasotaharjoitusalueen naapurustossa.

Venäläisomisteisia kiinteistöjä löytyy kaikkien sotilaslentokenttien kyljestä.

Maata ja kiinteistöjä on hankittu venäläisomistukseen myös huoltovarmuuden kannalta merkittävien tietoliikennemastojen ja sähkönjakelun kantaverkon lähialueilta sekä tie- ja raideliikenteen solmukohdista. Kiinteistökauppoja on tehty myös keskeisillä satama-alueilla ja merenkulun pääväylällä Turun saaristossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu