Ihmiset saa sitä mitä ovat tilanneet, eli teoillaan, sanoillaan ja elämällään ansainneet, joko hyvää tai pahaa, itselleen sekä lähimmäisilleen ja koko yhteiskunnalleen tuottaneena.
Ylivoimaisesti suurin osa onkin tuottanut pääasiassa pahaa / kärsimystä ja kurjuutta yhteiskuntansa oikeasta hyvinvoinnista huolta kantaville, mutta myös muille, esim. työttömät. Mutta myös suurelle osalle muita, monenlaisista erilaisista vääryyksistä ja laiminlyönneistä kärsiville, esim. valitsemalla ja valtuuttamalla kansallisen itsenäisyyden ja yhteiskuntaa tuhoavia laittomuuden tekijöitä johtaville, ohjaaville ja hallitseville paikoille, ja palvellen sitten heitä ja heidän herransa (paholaisen) pahoja ja tuhoavia tarkoitusperiään, (jälki näkyy ja kuuluu). Joiden pääasiallinen tarkoitus on vain lypsää ja imeä Yhteiskunnasta / tasavaltalaisista kaikki mehut omaisuuksineen ja sitten jättää heidät toisten ryöstettyjen ja loppuun ajettujen hoitoon, joka ei ole paljon.
Aivan liian suuren osan ollessa jo ns. imetty kuiviin. Osan henkisesti ja osan fyysisesti.
Ja harvoilla kun enää on voimavaroja, kaikilla ei halujakaan toistensa tukemiseen ja auttamiseen.
Suuren osan valitellessa ja voivotellessa kohtaloaan, ja ihmetellessään, (siitäkin huolimatta, että on varoiteltu väärintekojen ja valintojen raskaista seuraamuksista) miksi minulle näin kävi. No siksi, kun olit mukana tilaamassa. Kun olit palvelemassa pahuutta ja valitsemassa ja valtuuttamassa Jumalattomia =Jumalan kieltäjiä, silloin pahantekijöitä, yhteiskunnan yhteisten asioiden hoitajiksi.
Se on vain sitä että, mitä tilaa sitä saa, tai mitä toiselle toivoo sitä itselleen tilaa. Jos siis itsekkäästi vain ajattelee omaa parastaan, ajaa vain omaa, tai perheensä, yhteisönsä, puolueensa, väärää etua, eikä välitä miten siinä muille käy. On silloin tilannut sitä itselleenkin sitä, mitä siinä muut, jopa suuri enemmistö sai, tai saa.
Jos ihmiset vain sokeasti tekee niin kuin pahantekijät sanoo ja ohjaa, sen kummemmin kyselemättä ja tarkistamatta, mitä ja miten he ohjaavat ja jopa vaativat tekemään ja millä tavalla, mihin perustuvasti toimimaan. Jos siis ei välitetä siitä, toimitaanko ja palvellaanko totuuden vai valheiden, eli laittomuuden, = totuuden vastaisilla menetelmillä ja tavoitteilla. Silloin ollaan rikollisten kanssa yhteistyössä ja osallisia laittomuuteen, joka on tuomittavaa. Silloin myöskin ansaittu siitä tuleva rangaistus, joista nyt sitten voivotellaan ja valitellaan, vaikka on tietoisesti valittu se väärä suunta ja väärät (pimeyden ruhtinaan palvelijat) yhteisiksi asianajajiksi, silloin se onnettomuuksia ja pahoinvointia tuottava suunta.
Ne jotka oli valitsemassa pimeyden ruhtinaan palvelijoita edustajikseen, ovat myös vastuussa heidän tekemisistään ja valinnoistaan. Ne jotka eivät osallistuneet valitsemisiin välinpitämättömyydestään, antoivat valtuudet niille jotka tuli valituksi.
Mutta ne jotka eivät löytäneet oikeamielistä vanhurskasta puoluetta tai ryhmää / ehdokasta, jonka olisivat voineet hyväksyä palvelijoikseen. (EI, herroina hallitseviksi kuninkaikseen), totuudenmukaisin ehdoin. Jotka ei siis siksi voineet osallistua valintoihin. Heillä on oikeus ja mahdollisuus yhdistyä ja valita keskuudestaan oikein, totuuden ja oikeudenmukaisin perustein todelliset oikeamieliset vanhurskaat asianajajat palvelijoikseen, viemään yhteisesti sopimia totuuden ja oikeudenlainmukaisia asioitaan eteenpäin. Ja niitä julkituomaan (julkisesti julkituomaan) eli totuutta julkituomaan = Kristusta kirkastamaan, joka on kaiken totuuden ja oikeudenmukaisuuden ruhtinas. Ja on siis itse: ”Tie, totuus ja elämä” = Täydellisyyden olemus.
Hänen Pyhässä vanhurskaassa nimessään valistaen ja muistuttaen, myös varoitukseksi ja puheenaiheeksi otettavaksi / arvosteltavaksi, Esko H.

Vastaukset 1
Vanhimmat
oliko sulla muuta.onko nössön nyt hyvä.