Ja hänen (Aabrahamin) uskonsa ei heikontunut. Room. 4:19
Usko ei heikontunut. Tämä on yleinen tapa ilmaista vastakohtaa ja tarkoittaa siis että hänellä oli sangen luja usko. Älköön tätä kuitenkaan käsitettäkö niin, että Aabrahamin ei koskaan tarvinnut taistella epäuskoa vastaan tai että hän ei koskaan ollut heikkouskoinen, josta muut pyhät tavallisesti ovat kärsineet. Hyvin apostoli tiesi historiasta, että Aabrahamkin lupausta uudistettaessa 1 Moos. 17 ei voinut olla ajattelematta omaa ja Saaran korkeata ikää, kuten huomaamme naurahtaen hänen sanovan: »Syntyisikö satavuotiselle poika?» Ja ruvetessaan nyt juuri puhumaan Ismaelin puolesta, samoin kuin hän ennen oli ehdottanut, että Eleasarin poika tulisi hänen perillisekseen.
Mutta kun apostoli kuitenkin sanoo: »Hänen uskonsa ei heikentynyt», antaa hän meille sangen hyödyllisen opetuksen uskon olemuksesta, sen lujuudesta ja heikkoudesta. Me luulemme tavallisesti, että uskon voiman pitää ilmetä alituisena ilona ja rohkeutena ja päin vastoin heikkouden tunto, pelko ja huoli osoittavat heikkoa uskoa. Tästä voimme oppia jotakin muuta.
Aabrahamilla oli luja usko ja hän joutui kuitenkin pelkoon ja hämmennykseen. Asian laita on niin, että uskon lujuus oikeastaan ilmenee pimeinä ja kiusauksen aikoina - ei iloisina ja valoisina päivinä. Iloinen ja rohkea mieli ilmaisee usein vain sitä, että kevytmielisesti laiminlyödään pyhät velvollisuudet ja uhkaavat vaarat, tai myös, että on saatu suloisia armotunteita. Mutta vahvan uskon oikea tuntomerkki on, että huolestuttavia olosuhteita valppaasti tarkaten ja mitään armontunteita tuntematta kuitenkin voi pitää kiinni Jumalan lupauksista ja niiden turvissa olla rohkea ja iloinen.
Jos emme pimeinä ja vaikeina aikoina voikaan olla iloisia ja rohkeita, mutta kuitenkin voimme luottaa Jumalan voimaan ja uskollisuuteen, on sekin vahvan uskon merkki. Kun tässä sanotaan, että Aabrahamin usko ei heikentynyt, merkitsee se, että hän taistelussa järkeään vastaan, joka on koettanut riistää häneltä toivon, on Jumalan avulla voittanut, niin että hän on kestänyt tässä taistelussa, kadottamatta Jumalan lupausta ja toivoa sydämestään. Näin hän aina, kuinka mahdottomalta kaikki näyttikin, odotti lupauksen täyttymistä, kunnes järjen hymyily muuttui onnelliseksi näkemisen hymyksi, kun Saaran lapsi lepäsi hänen silmiensä edessä ja onnellinen äiti huudahti: »Jumala on tehnyt minulle naurun.»
Mutta apostoli selittää edelleen, miten Aabrahamin uskonlujuus ilmeni, sanoessaan: »Vaikka hän näkikin, että hänen ruumiinsa oli kuoleutunut - sillä hän oli jo noin satavuotias - ja tiesi Saaran kohdun kuoleutuneeksi.» Hän kyllä tunsi puolikuolleen ruumiinsa ja sadan vuotensa painon; vihollinen ja järki olivat kai muistuttaneet häntä Saaran hedelmättömyydestä. Mutta hänen uskonlujuutensa ilmeni siinä, ettei hän epäuskossa epäillyt, ei jäänyt katsomaan masentavia seikkoja, ei antanut näiden eksyttää itseänsä, joskin hänen täytyi taistella näitä ajatuksia vastaan.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor10-14.html
Usko ei heikontunut. Tämä on yleinen tapa ilmaista vastakohtaa ja tarkoittaa siis että hänellä oli sangen luja usko. Älköön tätä kuitenkaan käsitettäkö niin, että Aabrahamin ei koskaan tarvinnut taistella epäuskoa vastaan tai että hän ei koskaan ollut heikkouskoinen, josta muut pyhät tavallisesti ovat kärsineet. Hyvin apostoli tiesi historiasta, että Aabrahamkin lupausta uudistettaessa 1 Moos. 17 ei voinut olla ajattelematta omaa ja Saaran korkeata ikää, kuten huomaamme naurahtaen hänen sanovan: »Syntyisikö satavuotiselle poika?» Ja ruvetessaan nyt juuri puhumaan Ismaelin puolesta, samoin kuin hän ennen oli ehdottanut, että Eleasarin poika tulisi hänen perillisekseen.
Mutta kun apostoli kuitenkin sanoo: »Hänen uskonsa ei heikentynyt», antaa hän meille sangen hyödyllisen opetuksen uskon olemuksesta, sen lujuudesta ja heikkoudesta. Me luulemme tavallisesti, että uskon voiman pitää ilmetä alituisena ilona ja rohkeutena ja päin vastoin heikkouden tunto, pelko ja huoli osoittavat heikkoa uskoa. Tästä voimme oppia jotakin muuta.
Aabrahamilla oli luja usko ja hän joutui kuitenkin pelkoon ja hämmennykseen. Asian laita on niin, että uskon lujuus oikeastaan ilmenee pimeinä ja kiusauksen aikoina - ei iloisina ja valoisina päivinä. Iloinen ja rohkea mieli ilmaisee usein vain sitä, että kevytmielisesti laiminlyödään pyhät velvollisuudet ja uhkaavat vaarat, tai myös, että on saatu suloisia armotunteita. Mutta vahvan uskon oikea tuntomerkki on, että huolestuttavia olosuhteita valppaasti tarkaten ja mitään armontunteita tuntematta kuitenkin voi pitää kiinni Jumalan lupauksista ja niiden turvissa olla rohkea ja iloinen.
Jos emme pimeinä ja vaikeina aikoina voikaan olla iloisia ja rohkeita, mutta kuitenkin voimme luottaa Jumalan voimaan ja uskollisuuteen, on sekin vahvan uskon merkki. Kun tässä sanotaan, että Aabrahamin usko ei heikentynyt, merkitsee se, että hän taistelussa järkeään vastaan, joka on koettanut riistää häneltä toivon, on Jumalan avulla voittanut, niin että hän on kestänyt tässä taistelussa, kadottamatta Jumalan lupausta ja toivoa sydämestään. Näin hän aina, kuinka mahdottomalta kaikki näyttikin, odotti lupauksen täyttymistä, kunnes järjen hymyily muuttui onnelliseksi näkemisen hymyksi, kun Saaran lapsi lepäsi hänen silmiensä edessä ja onnellinen äiti huudahti: »Jumala on tehnyt minulle naurun.»
Mutta apostoli selittää edelleen, miten Aabrahamin uskonlujuus ilmeni, sanoessaan: »Vaikka hän näkikin, että hänen ruumiinsa oli kuoleutunut - sillä hän oli jo noin satavuotias - ja tiesi Saaran kohdun kuoleutuneeksi.» Hän kyllä tunsi puolikuolleen ruumiinsa ja sadan vuotensa painon; vihollinen ja järki olivat kai muistuttaneet häntä Saaran hedelmättömyydestä. Mutta hänen uskonlujuutensa ilmeni siinä, ettei hän epäuskossa epäillyt, ei jäänyt katsomaan masentavia seikkoja, ei antanut näiden eksyttää itseänsä, joskin hänen täytyi taistella näitä ajatuksia vastaan.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor10-14.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.