Tiger ja tavaranvaihto- tai palautus

Jos ostan Tigerista ompelupakkauksen paketin takakannessa olevan kuvan perusteella (neulat ja musta lanka inspiroi koska niitä tarvitsen) ja kotona avatessa paketin käykin ilmi ettei paketissa olekaan mustaa lankaa vaan se on korvattu sinisellä, kuuluisiko minun saada korvaava paketti tilalle (jossa toivottavasti on mustaa lankaa) jos vien oman paketin takaisin Tigeriin?

Paketin takakuvan mukaan siinä pitäisi siis olla mukana kuutta eri väristä lankaa joista yksi on musta, mutta jostain syystä musta puuttuu tästä paketista ja sen sijaan minulla on kaksi sinistä. Tietysti voin ostaa myös mustan lankarullan erikseen eikä asia ole maailmanloppu. Pohdin vaan että onko Tiger velvollinen vaihtamaan avatun pakkauksen toiseen koska sisältö ei yhden lankarullan perusteella vastaa kuvausta?
3658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo on. Helpoiten ja nopeiten olisit päässyt, kun soittaisit siihen kuitissa kerrottuun numeroon/olisit käynyt liikkeessä selittämässä asian.

Äänestä

Kiitos! Internethän se helpoin tapa on. Käyn huomenna siellä, tänään ei ehtinyt lähteä takaisin kaupunkiin.

Äänestä

Itse olisin jo käynyt ostamassa mustan langan. Kannattaako yhden vaivaisen langan takia nostaa tuollainen kapeli?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lankarullia kirjoitti:

Jos ostan Tigerista ompelupakkauksen paketin takakannessa olevan kuvan perusteella (neulat ja musta lanka inspiroi koska niitä tarvitsen) ja kotona avatessa paketin käykin ilmi ettei paketissa olekaan mustaa lankaa vaan se on korvattu sinisellä, kuuluisiko minun saada korvaava paketti tilalle (jossa toivottavasti on mustaa lankaa) jos vien oman paketin takaisin Tigeriin?

Paketin takakuvan mukaan siinä pitäisi siis olla mukana kuutta eri väristä lankaa joista yksi on musta, mutta jostain syystä musta puuttuu tästä paketista ja sen sijaan minulla on kaksi sinistä. Tietysti voin ostaa myös mustan lankarullan erikseen eikä asia ole maailmanloppu. Pohdin vaan että onko Tiger velvollinen vaihtamaan avatun pakkauksen toiseen koska sisältö ei yhden lankarullan perusteella vastaa kuvausta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu