Se on nyt sellainen juttu, että tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan tatuointimuste todennäköisesti aiheuttaa syöpää, sekä sen lisäksi tekee tatuoidun ihmisen lapsesta homon, tai vähintäänkin kaksineuvoisen androgyynin:
"Uudessa tutkimuksessa on havaittu huolestuttavia tuloksia tatuointimusteen sisältämistä myrkyllisistä kemikaaleista, kuten karsinogeeneistä ja hormonihäiritsijöistä.
Ihoon piikitetyt musteet ovat aiheuttaneet allergista ihottumaa, kroonisia ihoreaktioita ja tulehduksia. Tutkijat arvelevat, että ftalaatit ja muut kemikaalit voivat olla syyllisiä joihinkin näistä ongelmista.
Musta tatuointimuste sisältää esimerkiksi bentsopyreeniä, joka on voimakas karsinogeeni. Eläinkokeissa sen on havaittu aiheuttavan ihosyöpää. Tutkijat ovat jo osoittaneet, että tatuointimusteet siirtyvät ihmisten imusolmukkeisiin.
Ftalaattien yhteydessä asiantuntijat ovat kuitenkin eniten huolissaan aineiden mahdollisista vaikutuksista sikiöön ja vastasyntyneisiin. Pienillä poikavauvoilla altistuminen ftalaateille ennen syntymää on yhdistetty sukupuolielinten naisellistumiseen."
http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288414995282.html

Vastaukset 16
Vanhimmat
Tyhmät ottaa tatuointeja, umpitollot jopa päähänsä ja kasvoihin
lävistyksistä. Pitää olla melkoinen reikäpää, jos haluaa ottaa reikiä päähänsä.
Olen tatuoitu, mutta kun lapseni syntyy... Minä hyväksyn hänet juuri sellaisena kuin hän on. Vaikka hän olisi vihreä marsilainen. Todennäköisesti hän kuitenkin tulee olemaan vaaleanruskea ja puoliksi afrikkalainen, varmasti en tosin osaa sanoa, koska isäehdokkaita on kymmeniä, mutta lapsi on aina äidille rakas sellaisena kuin on.
Useimmat naiset ovat tunnetusti kykenemättömiä sosiaalisiin päätöksiin, joten on vain hyvä että teet tätä luonnolllista faktaa julkisesti selväksi myös feministilesbojen 70-luvulta eteenpäin pelottelemille ja aivopesemille suomalaismiehille. Pintaliitäjien pilkkaaman vastuuväestön kannattaa niin ikään itsekunnioituksellisesti jättää apinoiden sadon kasvattaminen apinoiden huoleksi.
tatuointeja.
Saksalaisethan olivat kovia tatuoimaan toisen maailmansodan aikana niin vihollisiksi katsomansa ihmiset kuin ss-sotilaansakin. Tuliko jälkeläisistä homoja?
Tässä kirja, joka kertoo natsismin yhteydestä homoseksualismiin:
http://www.defendthefamily.com/pfrc/books/pinkswastika/html/the_pinkswastika_4th_edition_-_final.htm
Aika vähän taisi olla naisia ss-sotilaina.
Usassa tehtiin vuonna 2012 laaja tutkimus , josta ilmeni, että ihmiset joilla on tatueerauksia, ovat keskimääräistä tyhmempiä ja ovat alttiimpia rikoksiin ja helposti manipuloitavissa. Naisilla joilla on tatueerauksia on löyhempi moraali, joka on todistettavisssa myös sillä, että maksullisilla naisilla tatueeraukset ovat yleisempiä kuin muilla naisilla. Rikolliset vankiloissa ovat yksi todiste, sillä vankiloissa valtaosalla on tatueerauksia. Ihmiset joilla on lähes koko iho täynnä tatueerauksia ovat erityisen huomionkipeitä ja omaavat todellisuudessa huonon itsetunnon, jota koittavat peitellä tatueeraamalla itseään yli normaalin tason.
Ach ja!
No mut kato hei huorilta ja linnakundeilta me just halutaan näyttää, se on kato rock, ihanku olis telkkaris tai elokuvissa! Siellä niitä cooleja huoria ja rikollisia riittää, esikuvia kato!
Tehkää omat johtopäätökset.
https://www.google.fi/search?q=tatuointi ja persoonallisuus&btnG=Haku&oe=utf-8&rls=org.mozilla:fi:unofficial&client=firefox-aurora&channel=sb&gfe_rd=cr&hl=fi&nfpr=&spell=1
Oi hyvä Jumala!!!
Kyllähän maajussitkin joutuu tatuoimaan karjansa, ennen tatuonteja ne polttomerkittiin, jotta omistaja löysi oman lehmänsä muiden lehmien joukosta.
Rekkalesboilla paljon tatuointeja ja niitä on paljon yh-äiteinä tai toisen lesbon kanssa kasvattamassa poikia tossun alle.
Ruotsalainen heppuli meni tatuoijalle ottamaan tatskaa. Mies ilmoitti haluavansa traktorin kuvan vehkeeseensä. No tatuoija kysyi että laitetaanko tavallinen vaiko neliveto? Ruotsalainen kysyi että mitäs eroa niillä sitten on. Tatuoija vastasi: "no neliveto kulkee paremmin paskassa.