Koska Britannian tiedustelupalvelu oli murtanut saksalaisten Lorenz-koodin ja pystyi seuraamaan kaikkia heidän suunnitelmiaan, asettaa se RAF:n ja USAF:n suorittamat siviilikohteiden massapommitukset todella outoon valoon.
Jos liittotuneiden sodanjohdolla on reaaliaikainen tieto saksalaisten suunnitelmista, ei sotatoimien edistämiseen olisi enää tarvittu pommituksia, joita perustellaan aika hentoisin perustein, vaikka ne olivat silkkaa naisten, lasten ja vanhusten teurastamista.
Tarpeettomat murhapommitukset
3
63
Vastaukset
Saksan pommituksilla tähdättiin teollisuuslaitoksiin ja sotatarvikkeita valmistavien tehtaiden tuhoamiseen. Siten ajateltiin tehtävän Saksan sodankäynnin mahdottomaksi tai ainakin vaikeaksi. Silloin ei olisi tarvittu saksalaisten murretun salasanomien seurantaa, vaan sota olisi voinut loppua ilman taistelua.
Toinen tarkoitus oli sama kuin Stalinin Helsinkiin kohdistamilla rauhanpommituksilla helmikuussa 1944: Saada Saksa antautumaan. Länsimaissa siitä käytetään nimitystä " mielialapommitus" koska sillä pyrittiin vaikuttamaan saksalaiseen väestöön.
No, lännen rauhanpommitukset eivät tuottaneet välitöntä tulosta, mutta kun länsiliittoutuneitten armeija lähestyi saksalaisia kaupunkeja, niin ne antautuivat mielummin kuin olisivat taistelleet vapautensa puolesta.
Onneksi suomalaisille ei käynyt samoin.- sanon vaan
USA ja Britannia olivat tästä eri linjoilla, Chursill halusi nimenomaan massiivisia pommituksia myös siviilikohteisiin, mutta jenkit ei uskoneet niiden tehoon, vaan olisivat halunneet keskittää pommitukset sotateollisuuteen.
Hitler ei Berliinin pommituksia surkutellut, oli sitä mieltä että kaupunki on helpompi rakentaa uudelleen kun se on ensin kunnolla pommitettu matalaksi, halusi rakentaa natsien uuden pääkaupungin kokonaan uudelleen ja katsoi jopa hyötyvänsä tästä pommituksesta. - FaktojaPommituksista
Brittien pommituslaivasto:
Voimissa palveli 125.000 miestä
Heistä kaatui 55.573
Arviolta 350 miehistön jäsentä lynkattiin.
USA:n 8. ilmavoimat menetti 26.000 miestä
Saksalaisia siviiliuhreja 500.000
Luftwaffe surmasi arviolta 500.000 yksin Neuvostoliitossa.
The Bomber Command, which suffered the highest casualty rate of any British unit, losing 55,573 of its 125,000 men, eventually got a memorial last year.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611477Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3491151- 37842
SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70836Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa157795Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen58789- 42772
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182715Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44709- 49662