Rahastin osakkeiden romahduksella 50 000 euroa.

Kolmisen viikkoa, Sen verranhan ne osakkeet maailman melkein kaikissa pörsseissä laskivat, ja torstaina lasku päättyi hirviömäiseen luhistumiseen. Sijoittajat panikoivat hullun lailla, koska ISIS, koska ebola ja koska Venäjä. Ja sitten pari muuta syytä vielä lisäksi. Osakkeita myytiin pois pää märkänä maailmanloppua peläten.

No minä sitten torstaina totesin, että jaaha, eiköhän tässä ole oston paikka. Ostin ns. pohjilta useita reilusti alle todellisen arvonsa romahtaneita firmoja, lähinnä ulkomailta, ja kas kas, perjantaina olikin sitten nousupäivä, kun sijoittajien kammopaniikki tasaantui!

Nettosin 50 000 euroa, koska myin torstaina ostamani osakkeet pois perjantaina loppuillasta. Ei paha, vai mitä?

Minulla on yksi sijoitussalkku, johon olen vuosien varrella kerännyt hyviä osakkeita, enkä ole koskenut siihen. Se ei hetkahda, se tuottaa hyvin. Toinen salkkuni puolestaan on juurikin varattu näitä paniikkimyyjiä varten, siellä on vaihtuvuus kova aina, kun tuulipukukansa myy hysteerisenä. :D
564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet persaukeinen kun noin pikkuralla pelailet, ostin torstaina lähes 70 miljoonalla osakkeita naurettavaan hintaan ja en ole vielä myynyt.Odotan 10 %:n nousun ja sitten myyn.

Äänestä

Pörssisijoittamisen anaalilogiaa:

Kun kurssit laskee, kukaan ei myy, sillä kohta ne kurssit kuitenkin taas nousevat, ja sitten saa voittoa tai ainakin omat pois.

Kun kurssit on korkealla kukaan ei osta, koska kohta ne kurssit kuitenkin laskevat, ja sitten saa osakkeita halvalla.

Lopputulema, kukaan ei koskaan osta ja kukaan ei koskaan myy mitään, joten kukaan ei koskaan tienaa pörssikursseilla.

Äänestä

Hähä, aloittaja voi ihan rauhassa laskea edelleen mitä toimeentulotuesta jää käteen kunhan on ensin ostanut makkaraperunat ja juoman.
Kyllä me sinut jo täällä osaamme jättää omaan arvoosi.

Äänestä

Voisitko kertoa kuinka suurella summalla osakkeita ostit,saadessasi 50 000 euron tuoton?

Äänestä
  • 600.000

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pörssiguru. kirjoitti:

Kolmisen viikkoa, Sen verranhan ne osakkeet maailman melkein kaikissa pörsseissä laskivat, ja torstaina lasku päättyi hirviömäiseen luhistumiseen. Sijoittajat panikoivat hullun lailla, koska ISIS, koska ebola ja koska Venäjä. Ja sitten pari muuta syytä vielä lisäksi. Osakkeita myytiin pois pää märkänä maailmanloppua peläten.

No minä sitten torstaina totesin, että jaaha, eiköhän tässä ole oston paikka. Ostin ns. pohjilta useita reilusti alle todellisen arvonsa romahtaneita firmoja, lähinnä ulkomailta, ja kas kas, perjantaina olikin sitten nousupäivä, kun sijoittajien kammopaniikki tasaantui!

Nettosin 50 000 euroa, koska myin torstaina ostamani osakkeet pois perjantaina loppuillasta. Ei paha, vai mitä?

Minulla on yksi sijoitussalkku, johon olen vuosien varrella kerännyt hyviä osakkeita, enkä ole koskenut siihen. Se ei hetkahda, se tuottaa hyvin. Toinen salkkuni puolestaan on juurikin varattu näitä paniikkimyyjiä varten, siellä on vaihtuvuus kova aina, kun tuulipukukansa myy hysteerisenä. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu