Mikä mulla on

Olen kärsinyt masennuksesta vaikeasta elämäntilanteesta johtuen kuusi vuotta, sekä unettomuudesta. Elämäntilanteeni selkeytyi.. masennukseni lieventyi, uneni paranivat.

Valitettavasti tuona kuuden vuoden aikana tuli runsaasti poissaoloa töistä (voi kunpa olisinkin kyennyt tekemään työni, kova pala ihmiselle, joka on aiemmin kyennyt ne tekemään ja halunnut tehdä töitä).

Esimieheni vaihtui. Uusi esimieheni ei sietänyt poissaoloja lainkaan. (En minäkään sietänyt niitä mutta olen alalla jossa turvallisuus on otettava huomioon todella). Kun asiani selkeytyivät ja sain elämääni korjattua, iski työnantaja seuraavan kortin pöytään. -> Työkykyarvio.

Kävin vaativat psykologiset testit lävitse. Mitkä olivat turhia koska siellä ei kuunneltu minua lainkaan. Väittivät että valehtelen kaikesta. Psykologisissa testeissäkin olin kuulemma huijannut. Miiten niissä pystyy edes huijaamaan?

Lisäksi siellä vedettiin menneisyydessä tapahtuneet asia nykypäivään ja asetettiin diagnoosi sen perusteella. Testit tehtiin mutta ei oikein. Diagnoosia sain korjattua mutta silti se aiheuttaa tuskaa.

Tuon jakson jälkeen.. olen ollut todella epävarma itsestäni. Tuntuu kuin leima olisi lyöty otsaan.

Nykyään.. kun valmistaudun lähtöä julkiselle paikalle.. kädet alkavat täristä jo laittautuessa ja mietin että miten selviydyn. Julkisella paikalla.. esim. kaupassa myyjän kanssa koen kamalaa järkytystä. Vältän katsekontaktia ja kädet täristen kaivelen ko. kaupan bonuskorttia ja maksukorttia. Töihin mennessä koen samaa tuskaa.. olen ihmisten kanssa tekemisissä töissäni. Ennen ei näin ollut.

Kysymys kuuluu...

Onko minulla paniikkihäiriö tai sosiaalisten tilanteiden pelko ja miksi se on tullut tuon vaativan psykologisen arvion jälkeen?

En uskalla enää puhua asioista ammattilaiselle. Nytkin mietitään, ettei yksi kriisin aikana asetettu diagnoosi sovi minulle. SIitä todella olen samaa mieltä, mutta pitikö senkin tajuamiseen mennä psykiatreilta se kuusi vuotta. :( Melkoiseen riepotteluun senkin takia jouduin. Mitä auttaa kannella edes kun ei ole henki uhattuna. Sitäkin enemmän kärsimystä kyllä. :/

Noh. toivon asiallisia kommentteja ja näkemyksiä. Jotta uskallan edes lukemaan tulla. Kärsimystä jo ihan tarpeeksi.

(täytyy kuitenkin luojaa kiittää.. minulla on vielä työpaikka. eriasia kykenenkö enää tekemään alani töitä. )