Suomella ei varaa enää jahkailevaan vasemmistohallitukseen

Seuraava hallitus koottava puolueista jotka kykenee vaikeisiin ratkaisuihin. Päätöksiä on saatava aikaan.

http://www.uusisuomi.fi/raha/73195-jaatava-arvio-suomesta-ei-yksinkertaisesti-ole-varaa
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun tämän lukee niin eipä käy katteeks seuraavan hallituksen päättäjiä. Viisas puolue vetäytyisi vapaehtoisesti oppositioon.

Äänestä
  • Taitaa olla aika puhdas porvarienemmistö hallituksessa.

    Äänestä

Eikä mikään ihme. Vasemmalla kun ei enää ole ketään! Ei se uuden hallituksen jatko ole niin vaikeata, jos he ovat järkeviä, ensimmäinen ehto on: Katso mihin varamme menee. Katsotaan Euroopan tilanne ja pistetään sulku kaikenlaiselle takaus to9iminnalle, jos joku teistä on joskus taannut valallisen henkilön, tietää, että ei siinä kunnian kukko laula.

Nyt kun Saksakin alkaa olla polvillaan, niin pitää tehdä ja ehtiä ennen muita. venäjä pakotteet pois, se ei ketään palvele ero eurosta, vaikka joudummekin hetkeksi vaikeuksiin, mutta pidemmän päälle olemme voitolla. Ulkomaan avustukset pois, ei ole varaa. Nostaa eläkkeitä, jolloin n. miljoonan ihmisen ostovoima kasvaa luo kotimaista kysyntää. Eläkerahastot kun ovat hyvin rikkaita. ja se ei ole kansalta pois.

Jos lähdemme leikkauksen tielle, niin pienenä kansakuntana olemme pahemmassa kuin lirissä. Rikkailta lapsilisät pois, se on helppoa, he eivät jää kärsimään nälkää. Sulku maahanmuuttajiin ja myös vieraan työvoiman sulku.

Se on varmaa, jos köyhät kyykytetään, niin loppuu kärsivällisyys. Vieteri on jo nyt kiristetty äärimmilleen.

Säästöjä saadaan kun katsellaan ympärillemme ja emme suosi rikkaita. Tulevan hallituksen on helppo toimia, jos jarru vapautetaan ja ryhdytään pikaisiin toimiin.

Äänestä
  • Valehtelevaan ja jälkiviisaaseen soinipuolueeseenko meidän pitäisi toivo laittaa? Älä unta näe!
    Se kuuluisa oljenkorsikin olisi parempi!

    Äänestä

  • uskomaton ehdotus kirjoitti:

    Valehtelevaan ja jälkiviisaaseen soinipuolueeseenko meidän pitäisi toivo laittaa? Älä unta näe!
    Se kuuluisa oljenkorsikin olisi parempi!

    Mitä sulle on valehdeltu, ja missä oltu jälkiviisaita ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohjalla ollaan kirjoitti:

Seuraava hallitus koottava puolueista jotka kykenee vaikeisiin ratkaisuihin. Päätöksiä on saatava aikaan.

http://www.uusisuomi.fi/raha/73195-jaatava-arvio-suomesta-ei-yksinkertaisesti-ole-varaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu