Rakkaan hevosystävän lopetus

Jotakin muistoa kannattaa erikseen tuoda esiin mieleesi kun on kova ikävä, tuo rauhallisen/lohduttuneen olon. Itselleni ainakin on auttanut niiden hetkien muistelu jolloin vain olin ja löhöilin pieneni kanssa ulkona lämpimässä. Niin rauhallinen muisto tuo sellaisen olon että elämä jatkuu niin että pieneni on koko loppu elämänikin kanssani mukana, kunhan vain muistan miten pääsen "muiston sisään" tuntemaan sen onnen mitä joskus oli.

Asioiden jatkaminen mitä rakastaa auttaa! - Yritin kyllä itse aluksi lopettaa kaiken sen mille olin elämäni omistanut, mutta se toi vain enemmän surua loppupeleissä, koska estinkin sillä itseäni. Erilaisille eläimille ja ystävilleni rakkauteni jakaminen on auttanut paljon. Se auttaa pääsemään elämässään eteenpäin kun ymmärtää että elämässä ei ole oikeasti tyhjää tilaa rakkaan kuoleman jälkeen, vaan tilalle saa kyllä jotakin muuta arvokasta kunhan vain antaa rakkauttaan kaikkialle ympäristöönsä ja ottaa uusia mahdollisuuksia vastaan.

Mieti millainen hoitaja/omistaja olit sille? Uskon että olit hyvä ja omistautuva ja olit valmis antamaan aina kaikkesi taitojesi mukaan. Tarjosit sille kumminkin jotakin arvokasta, mitä se varmasti arvosti ja mistä se todellakin varmasti kiittäisi sinua kauniin sanoin jos vain osaisi puhua.

En tiedä ymmärsitkö sepityksestäni mitään, mutta toivon sinulle paljon voimia jaksamista!

Mulle yksi rakas hevonen lopetettiin enkä voinut edes hyvästellä hevosta olin vihainen itselleni. Jos minun oma hevonen lopetetaan ilman että pääsisin hyvästelemään en ikinä antaisi anteeksi. Mun hevonen on mulle tärkeempi ku mun perhe

Kaikkein paras tapa on saada tuo tuska pois on se että ei ajattele sitä yhtään. Myönnän kyllä sen että asian unohtaminen on vaikea askel eteenpän. Itse koin tämän kuun aikana kolme menetystä se kuulostaa ihan tyhmältä mutta näin se vaan on nimittäin ensimmäisenä viikkona menetin myös rakkaan hevosystävän ja seuraavalla viikolla taas vielä tärkeämmän hevosen ja nyt sitten oma isotäti kuoli:( Itse olen myös ihan poikki sillä tälläiset asiat eivät kuitenkaan ole mitään arkipäivää itse olo myös helpottui kun laitoin niiden kahden hevosen kuvat taustakuviksi omaan puhelimeeni. Mutta pärjäile:)

PS: autto seki että kuuntelin jotai musaa jost pidin:)

Mun rakas hoitoponi lähti tallilta. Itkin varmaan kaks viikkoa putkeen ja tuntui ku ois raavittu puukolla mun sydäntä. (vihaan itkemistä uneen) En oo vieläkään toipunut kokonaan vaikka siitä on jo vuosi aikaa. Mulle auttoi musiikki ja kirjottaminen kuin tärkee se oli. Yhestä biisistä tulee mieleen aina se poni. En mä kerenny hyvästellä edes sitä.. Mut tsemppii!