Market

Uutisoitiin että eräässä marketissa olivat lapset käyttäytyneet niin raivona että se häiritsi muita asiakkaita. Joten henk.kunta joutui poistamaan tämän häirikkö perheen. Loistava ja aivan oikea teko , ruusuja tälle kauppiaalle. Varsinkin viikonloppuisin marketit ovat elkästään lasren riehumis ja leikki kenttänä.ja vanhemmat viis veisaa mtä lapset riehuu. Enemmän henk.kunnan puuttumiseen tähän asiaa vieköön kakarat hoitoon kaupassa käynnin ajaksi !!
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Samaa mieltä, kaupoissa kakarat kiljuu ja juoksee kuin oisvat jossain huvipuistossa, minulla on tapana kampata riehuvat kakarat aina kun jalkoihin tulee,
miksi niitä pitäis vielä väistellä muiden asiakkaiden.

Äänestä
  • teillä kahdella kovasti vaikeeta.

    Äänestä

Joo ei kaupat ole mitään ilmaisia iltapäiväkerhoja ja leikkipuistoja.

Äänestä

Vanhemmat ovat vastuussa jälkikasvustaan ja vievät pentunsa kaupasta pihalle jäähylle ellei riehuminen ja kirkuminen heidän käskystään lopu!

Raivostuttaa ne pennut joiden vanhemmat antaa lääppiä joka paikkaa, rutistella ja leikkiä myynnissä olevilla tavaroilla, kiipeillä ja roikkua hyllyillä ja tiskeillä, juoksennella käytävillä...Kauppa ei todellakaan ole mikään leikkipuisto!

Äänestä
  • Olen nähnyt kun kakara nuolaisee jotain tuotetta joka on esim. maistisissa tai irtokarkkia ja laittaa sen takaisin kun ei ollutkaan "hyvää", ja vanhemmat eivät ole
    huomaavinaankaan.
    Ei tiedä koska saat kakaran nuolemaa..yökk.

    http://www.iltalehti.fi/perhe/2014101918761973_pr.shtml
    -

    Äänestä

Nyt olisi isojen markettien huomioitava nämä lapsiperheet ja puuhapaikka lapsille
koska perheet ostavat tuotteita eniten,ja onhan huomioitu yleensä autoavarten
parkkeeraus,siis eikö lapset olisi myös huomioitava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


geggo1 kirjoitti:

Uutisoitiin että eräässä marketissa olivat lapset käyttäytyneet niin raivona että se häiritsi muita asiakkaita. Joten henk.kunta joutui poistamaan tämän häirikkö perheen. Loistava ja aivan oikea teko , ruusuja tälle kauppiaalle. Varsinkin viikonloppuisin marketit ovat elkästään lasren riehumis ja leikki kenttänä.ja vanhemmat viis veisaa mtä lapset riehuu. Enemmän henk.kunnan puuttumiseen tähän asiaa vieköön kakarat hoitoon kaupassa käynnin ajaksi !!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu