Aamulehti: Lisää työntunteja vastikkeetta

taaltapesee

Aamulehti on jälleen työnantajan asialla. Lehden mukaan työntekijöiden pitäisi tehdä lisää työtunteja vastikkeetta, siis ilman palkkaa. Lehti jättää kertomatta, että se olisi sama kuin palkan alennus. Kaiken lisäksi tällä tempulla työttömyys pahenisi entisestään, koska työväkeä ei tarvittaisi työpaikoilla enää nykyistä määrää.

Työnantajan edustajat taputtavat Aamulehden kirjoitukselle käsiään, mutta työntekijät kiristelevät hampaitaan.

Kyykyttäjä-Vartiainen on ollut umpikieroine, työntekijöitä pilkkaavine esityksineen Aamulehden erityisessä suojeluksessa. Niin tässäkin tapauksessa.

24

174

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PEKKASET POIS

      PEKKASVAPAAT POISTETTAVA - ovat täysin turhia.

      Mutta noilta tunneilta maksettava normaali palkka,

    • loma-akka

      Toinen juttu on loma-aika. Miksi lomapäiviksi edelleeen lasketaan 6 päivää viikossa eli lauantaikin on mukana? Se vääristää tilastoja ja työnantajat pääsevät väittämään, että Suomessa on hirveän paljon lomapäiviä. Niitä on jokaisella työntekijällä 5 vähemmän kuin tilastot kertovat, koska lomapäivät ilmoitetaan virheellisesti tilastoihin.

      • Samantekevää

        Kohta ollaan ihan kaikki "lomalla", joten tämä keskustelu on turhaa... Totaalinen talouden romahdus sitten opettaa. Katkerimmalla tavalla...


    • **************

      Lisää työntunteja vastikkeetta kaikille kokkareita äänestäneille!!!!! että silleen hehän ovat päästäneet nämä tohelot korruptikot valtaan jotka ajavat vain omia ja rikkaan 5% etuja josta johtuu tämä talouden vapaa pudotus alas.

      • SossuPummille

        Jos jatketaan edelleen vasemmistolaisella linjalla niin kohta ollaa kaikki lomalla ilman korvausta kun firmat lähtevät täältä yksi kerrallaan ulkomaille.

        Näin se vain on ja siinä ei auta kommareitten itkeminen ja hallitukselta armon anominen. Jos yrityksellä ei ole kilpailukykyä niin se menee konkurssiin.

        Näin se vain on kapitalismissa ja pitemmän päälle sosialismissa. Mutta se ei taida sinulle sossupummille mennä perille.


    • cccju

      Ne joilla vielä töitä on, halutaan tappaa työtaakan alle. Maksamattomista työtunneista ei myöskään verottajan pussi liho, joten kenen pussiin voitot sitten menevät? Työnantajanko?
      Valtio niistä palkatta tehdyistä tunneista ei einakaan hyödy.
      Jaettu työllisyys olisi parempi (=useammalle töitä=useampi veronmaksaja), mutta ilmeisesti kaikki työllisyysmaksut tekevät tästä yhtälöstä mahdottoman.

      • SAK kiellettävä

        Ammattiliitot ovat näin halunneet ja se tuhoaa Suomen.

        Olisi jo aika kieltää SAK ja muut terroristijärjestöt.


    • minkähän väristä

      taloutta on tuo, kun teetetään töitä ilman palkkaa ja työnantajan kuluja, olisko jo sysimustaa?

    • KYSYMYS ?

      Siis minä Remonttifirmassa teen työtä muutaman tunnin ilmaiseksi ?

      Laskuttaako Firma asiakasta näistä tunneista ?

      Annetaanko ne tunnit ilmaiseksi Remontin tilaajalle vai ottaako Firma niistä hyödyn ?

      Miten se pelastaa Suomen taloutta ?

      • Katoppa

        Remonttifirma pystyy tarjoamaan palvelujaan edullisemmin ja virolaisen firman kilpailuetu kapenee. Tulee lisää hommia, koku toinenkin suomalainen remontti saa töitä urakoiden lisääntyessä. Ja joo. Saattaa sille yrittäjällekkin jotain jäädä.
        Jos taas kyseessä on vientialan yritys, niin saattaa kertyä opa rahavirtaa maahamme.


    • fghhj

      Hyvä idea. Sitten voitaisi antaa osalle porukasta kenkää.

      Äänestäisivät kokoomuasta.

    • ___Pitkä viiva

      Hölmölaisten veden kanto kaivosta toiseen jatkuu. Kyllä meillä on johtajat.

      Ensin ajateltiin, että eläkeikää nostamalla tulee lisää työtä. Ajatus on pääpiirteittäin, että kun kakulla on enemmän syöjiä kakku kasvaa?

      Nyt ajatus on että työaikaa lisäämällä meillä on enemmän työtä. Vapaassa markkinataoudessa kuitenkin yritykset sopeuttavat nopeasti työvoiman työn määrään. Jos työaika kasvaa, niin tekijöitä tarvitaan vähemmän. Esim. 5% työajan kasvatus voisi johtaa vaikka vastaavan suuruiseen väenvähennystarpeeseen. Pahmmissa tapauksessa työttömyys kasvaisi lähes samalla prosentilla kuin työaikaa nostetaan.

      Lopulta voi kysyä, kenen kakku oikeasti kasvoi? Vastaus: Johtajien ja omistajaportaan, työtätekevän keskiluokan, sekä valtion kustannuksella.

    • Enemmän työtunteja !

      Minut lomautettiin juuri Raksahommista. kuten moni muukin Firmastamme.
      Kun ei ole töitä kaikille...

      Pitääkö kuitenkin tehdä nämä ilmaistunnit silti ?

      • Vinkki sinulle

        Perusta oma firma ja ala tienaamaan.


    • syy&seuraus.

      http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/pekkarinen-tyotunnit-vahentyneet-rajusti-nain-suomi-ei-selviydy/678888/

      – Vuonna 1989 työikäisistä merkittävästi suurempi määrä oli työelämässä.

      Mutta miten tehdä töitä, jos niitä ei ole tarjolla? Pekkarisen mielestä Suomessa pitäisi pystyä samalla luomaan työpaikkoja ja lisäämään työvoiman tarjontaa.

      – Se toimii molemmin päin. Ei työnantaja lisää työtä, ellei ole tietoa, että työvoimaa on tarjolla.

      Pekkarisen mukaan suomalaisten pitäisi olla valmiita yhteiskuntasopimukseen, jossa kaikki sitoutuisivat tekemään enemmän ja entistä useampi, joka ei ole työelämässä, olisi valmis töihin.
      _________
      1989 meillä oli töitä lähes kaikille, nyt ei ole, kiitos EU;n.

      Vuosien 1990–1993 lamalla oli syvä vaikutus koko 1990-luvun Suomen talouteen (erityisesti työllisyyteen), kulttuuriin, politiikkaan ja ilmapiiriin. Sen aikana bruttokansantuote laski 13 % ja työttömyys nousi 3,5 %:sta 18,9 %:iin.[2][3]

      Sisällysluettelo [piilota]
      1 Syyt
      2 Seuraukset


      http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_1990-luvun_alun_lama

    • kuka mitäkin?

      Tekee henkeä kohden vain $ 216 416. Tuon verran enemmän sinulla olisi säästössä.

      Jos siis nyt tienaat 37 592, ilman fantsua eurosekoilua tienaisit $60478 vuodessa. Erotus vuoteen on $19 756 . Noin 40% enemmän.

      Mistä erotus johtuu? Jos maalla on oma keskuspankki ja valuutta, se voi huoletta devalvoida, keskuspankki pystyy rahoittamaan valtiota ja voidaan säilyttää täystyöllisyys.

      Mitä se bkt sitten mittaa? Se on tavaroiden ja palveluiden arvo. Sitä voidaan kasvattaa monella tavalla. Helpoin keino on jakaa köyhille ostovoimaa jolloin he käyvät kuluttamaan. Kulutus taas saa kauppiaat myymään tavaraa ja varastojen tyhjennyttyä he joutuvat ostamaan lisää. Jolloin tehdas joutuu valmistamaan lisää. Se taas joutuu työllistämään ihmisiä. Seuraa täystyöllisyys.

      Kertokaa mikä logiikassa on vikana, itse en siitä virhettä löydä.

      http://auvorouvinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/178286-euron-hinta-suomelle-1-082-083-milj

      Tuolla US sivustolla on kymmeniä kirjoituksia aiheena palkka-ale,
      en jaksanut niitä kahlata kun ne kaikki alkaa sanoilla "kaikki
      palkka-alesta" en sitten tiedä mitä niissä sanotaan.

      • Tuontikauppavie

        Niin. Kun ne köyhät ostaisivat vain kotimaista, niin noinhan se menisi.


    • tapetaano taas?

      http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/156485-ah-ja-voi-sis%C3%A4inen-devalvaatio-ei-lis%C3%A4nnytk%C3%A4%C3%A4n-kilpailukyky%C3%A4

      Nyt WEO:n käppyräisistä näkyy, että ei toimi. Kotimaan kysyntä on pudonnut lähes joka maassa. Se ei ole kummallista. 30-50% leikatulla palkalla ei mainittavasti kuluteta, varsinkaan kun hintataso on pysynyt ennallaan. Mutta myös euromaiden vienti on pudonnut. Sisämarkkinat eivät vedä, eivätkä ne vedä EU:n ulkopuolellakaan.
      Kun sisämarkkina-alueella joka maa leikkaa, supistaa, devalvoi sisäisesti ja noudattaa muutenkin taloussopeutusta, ei ole jäljellä ketään, joka ostaisi.
      _________________
      Jos nyt palkkoja leikataan vaikka tuo 30% niin millä pienituloiset elää,
      300-600 e ei riitä kenenkään elämiseen.

      Kyllä se voisi lisätä työpaikkoja mutta ostovoima loppuisi kokonaan,
      noilla tuloilla kun ei edes ruokaa saa, saati asuntoa.

      Eläkeiän nosto tuo 300tuh, työtöntä lisää,se säästää eläkeyhtiöiden
      varallisuutta (joka muuten on eläkeläisten rahaa)
      mutta valtiontaloutta se ei paranna.

      Valtava työttömien armeija sillä saadaan aikaan,ja se kapinahenki
      joka nyt jo kuplii pinnan alla.

    • Työnsankari

      Ei hittovie vastikkeetta, kun jo nyt pitää vetää ylikuorman alla.

    • halpaa

      Menis ehdottelee niille ydinvoimalan rakentajille vähän lisätunteja, että sasivat sen joskus valmiiksi.

      Kilpaile nyt tollasen työvoiman kanssa joka voi tehdä urakat monta vuotta pitkäksi, eikä kukaan edes vittuile.

    • jeryeeevbjje

      kurjana aikana jonka ek ja kokoomus aina ja aina milloin milläkin tekosyyllä taas 10 väliajoin impivaaraan härmälään aiheutti pistääkseen duunarin polvilleen on taas täällä. vihtuu. miksi ei palata takas 1900 luvun alkuun ja torppariyhteiskuntaan. silloin saatais aikaan nykypäivänä hiukka erillainen lopputulos sisällissotaan. näet koska yhtään valkolahtari mannerheimiä ei eliitin joukossa seiso. 70. 80. 90. 2000. 2014. melkein tasan 10 vuoden välein duunaria monotetaan laadukkaasti pers.eeseen. johtavan luokan puolesta. eliitti uusiksi. vanhat minkinrehuksi.

    • ei koske yksityisiä

      3 asiaa totta:

      -julkiselle puolelle palkan alennus.
      -lisää tunteja siellä ei tehdä tarpeeksi töitä
      -ja liian suuri väkimäärä.

      • ei koske yksityisiä

        4 asiaa totta

        -liian pitkät lomat.


    • miksi näin

      Kasvu-ura ideologi vastaa: lisää irtisanomisia ilman ylimääräistä vastiketta. (ei siis mitään ylimäääräisten etujen jakamista irtisanotuille. Tarkoittaa sitä ettei mitään rahakkaita irtisanomispaketteja pitäisi luoda.
      Miiksi irtisanomisessakin pitää näkyä sääty-yhteiskunnan henki eli ylemmän luokan potkut olisivat rahakkaampia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4339
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 152
      976
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      20
      864
    9. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      852
    10. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      26
      805
    Aihe