Aleksander Stubb on kaikkien aikojen paras pääministeri

Aleksander Stubb on ollut hyvin ansiokas pääministeri jo lyhyen vallassaolonsa aikana. Hän on antanut monia hyvin vakuuttavia ja perusteltuja lausuntoja mm. Laura Rädyn ja Sanni Grahn-Laasosen ministerinimitysten puolusteluksi. Sen lisäksi hän on twiitannut hyvin ahkerasti ja puhuu kielillä. Stubb on urheileva ja juoksee nopeasti maratonia. Kannatan Aleksander Stubbia seuraavan hallituksen yliministeriksi, joka on pääministerin päällikkö. Samalla Aleksander Stubb voisi hoitaa myös presidentille kuuluvat tehtävät. Aleksander Stubb on niin hyvä pääministeri, että on vaikea löytää sanoja hänen hyvien töittensä sanomiseksi. Hän on idolini aina ja Aleksander Stubb tullaan läpi Suomen historian muistamaan kaikkein ansiointuneimpana Suomen Tasavallan Pääministerinä.
25378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Itseasiassa Stubbido on huonoin pääministeri ikinä - ainoastaan osaa ulkoiluttaa hammasrivistöään median ihmeteltäväksi.

Suusta tulee vain valmiiksijauhettua sanansäilää vailla sisältöä vaikkakin viidellä kielellä, mikä ei tee tästä hemmosta mitenkään ihmeellisempää.

Hänen kokoamansa kakara-hallitus vie Suomen perikatoon - saatte nähdä.

Äänestä

Aleksanrer Stupp ei sunkka o ollut hyvin sem pare vaa ansiokas pääministeri jo lyhyen vallassaolonsa aikana. Se o mahtaks sitä sanokka kehrata antanut monia hyvin vakuuttavia simmottos sit vaa ja perusteltui lausuntoi mm. Laura Räryn ja Sanni Krahn-Laasosen ministerinimitysten pualusteluks. Sen totanoi lisäks se o kui mun nysse tarttis sano twiitannut hyvin ahkerasti ja puhuu kielil. Sem pare vaa stupp o nimpal mukavast urheileva ja juaksee nopeasti maratonia. Kannatan Aleksanrer Stuppia seuraavan sem pare vaa hallituksen kyl mar sit yliministeriks, joka o pääministerin päällikkö. Samal Aleksanrer Stupp vois hoitaa myäs resirentil kuuluvat kui mun nysse tarttis sano tehtävät. Aleksanrer Stupp o niin hyvä pääministeri, et ei sunkka o vaikea löytää sanoi häne hyvien töittensä sanomiseks. Mut kumminki se o irolini ain ja Aleksanrer Simmottos sit vaa stupp tulas läpi Suamen historian muistamaan kaikkein ansiointuneimpana Suamen Kui mun nysse tarttis sano tasavallan Pääministerinä.

Äänestä

Alexander Stubb on vittu ollut hyvin ansiokas pääministeri tiätsä jo lyhyen vallassaolonsa aikana. niinku Hän on antanut monia vittu hyvin vakuuttavia totanoin ja perusteltuja vittu lausuntoja mm. tiätsä Laura Rädyn niinku ja Sanni Grahn-Laasosen ministerinimitysten vittu puolusteluxi. Sen totanoin lisäx hän vittu on twiitannut hyvin ahkerasti tiätsä ja puhuu niinku kielillä. Stubb vittu on urheileva totanoin ja juoxee vittu nopeasti maratonia. tiätsä Kannatan Alexander niinku Stubbia seuraavan hallituxen yliministerixi, vittu joka on totanoin pääministerin päällikkö. Samal Alexander Stubb vois hoitaa vittu myös presidentille tiätsä kuuluvat tehtävät. Alexander Stubb on niin niinku hyvä pääministeri, että on vittu vaikea löytää totanoin sanoja hänen vittu hyvien töittensä sanomisexi. Hän tiätsä on niinku idolini aina ja vittu Alexander Stubb tullaan läpi totanoin Suomen historian vittu muistamaan kaikkein tiätsä ansiointuneimpana niinku Suomen Tasavallan Pääministerinä. vittu

Äänestä

Voe mahoton kun stupiidi on pedofiili, ainakin täällä palstalla todistettavasti niin kirjoitellaan. Katselee alaikäisten lasten kuvia juutupesta, mitä tehneekään kuvia katsellessaan. Sääliksi käy hänen vanhaa alkoholisoitunutta äitiään ja dementoitunutta isäänsä. Mikäli on hänen isä. Kyllä hänet pitäisi vapauttaa tehtävistään että ennättäi olla enemmän harrastustensa parissa.

Äänestä
  • Vielä katslee netistäkin. Se on ainakin totta, että Subido ottaa selfejä sakkolihan kanssa Isot hampaat himosta kiiltäen.

    Äänestä

Itseasiassa titteli ministeri tarkoittaa palvelijaa eli Stubbidon pitäisi vallanpitäjän sijasta olla kansan palvelija, mutta näinhän ei ole.

Jotkut nyt ovat vain korottaneet Stubbidon jalustalle kuten venäläiset nostivat Putinin, mutta kumpikaan ei ole ansainnut kannuksiaan - kumpikin on pelkkiä pellejä, ei muuta.

Mutta pahinta on, että kansa ja lehdistö tukevat moleampia paremmasta tietämättä.

Äänestä

Aleksanteri Stubb voisi nato lausuntoineen ja homo tasaarvoesityksineen eduskunnassa muuttaa vaikka siperiaan... sehän on hyvä testi..palaisko stubb muuttuneena miehenä takasin vai jäisikö ryssien hampaisiin.. Historia on sen opettanut, että venäjän rajanaapurina ei kannata uhota..on pian kötsät housuissa !!!!!!!

Äänestä
  • onko se homo?
    eihän sil ainakaan akkaa oo.
    onko janin tai jarin kans ?
    tai markon?

    Äänestä

  • onkohane kirjoitti:

    onko se homo?
    eihän sil ainakaan akkaa oo.
    onko janin tai jarin kans ?
    tai markon?

    Se on kaikkien noiden kans.

    Äänestä

nyt kovin elämöikö.kuinkas esimerkiksi e.aho ja anneli jäätteenmäki pääministeriytensä hoiteli?eikös se myös ole myös etua että pääsee ominavuin liikkumaan ja edustaa aina reippaana.

Äänestä
  • Huonosti ovat Suomen asiat ja kiitos kuuluu tietysti sitä hoitaneille teinihallitukselle sekä pääministerille. Työttömyys kasvaa kokoajan sekä Suomen valtion velka. Hymyilyttää vain heitä.Puhuvat Suomen noususta vaikka totuus on toinen.Totuus on että Suomi ei nouse mihinkään enään.Rahaa Kreikkaan taas ja kenelle seuraavaksi?.

    Äänestä

On tärkeää päästä omin avuin homostelemaan

Äänestä

Must törkeint stubilt on se et se treenaa työajalla. Siis se on niin .... toisaalt oha se hyvä twiittaa et sillai niinku vois vai äänestää pressaks vaik...

Äänestä
  • Stubbin maailmankuvaan ei kuulu hyvät ja rakentavat suhteet venäjään.Siksi hän ei osaa kansallista etua miljardi kauppojen menetyksen myötä.Miten suomalaiset voi olla noin hölmöjä äänestämällä USAN agentti pääministeriksi??

    Äänestä

Stubb on vielä keskenkasvuinen kakara.

Äänestä

Pääministerimme sopisi mainiosti sirkus finlandian ylipelleksi ja nenäpäivien johto hahmoksi näissä rooleissa hänen luontaiset kykynsä tulisivat parhaiten esille .

Äänestä
  • Pääministerin haastattelutunnilla valehteli minkä kerkesi. Ainakin neljään kertaan mainitsi isänmaan edun. Vaikka teot ovat hänellä olleet ihan muitten etujen ajamista. EVM, Kreikan tukipakettien puolustaminen. Eivät ole isänmaallisia tekoja.

    Kertoi Merkkelin keskustelevan päivittäi ja viikottain Putinin kanssa. Hesarissa oli eilen, että Merkel ei pidä yhteyttä Putiniin kuin virallisten kokousten kautta. Varmaan kaikki muukin mitä pääministeri kertoili, oli mielikuvituksen tuotetta.

    Sujuva ulosanniltaan ilman todellista sanomaa. Tulee mieleen, että pääministeriys on hänelle välivaihe johonkin suurempaan tehtävään EU.ssa. Siis Suomen valtiolaivan kipparina olo on vain merkintä hänen CV:hen. Siinä hänen isänmaan etu kokonaisuudessaan.

    Äänestä

  • tyjänpuhuja kirjoitti:

    Pääministerin haastattelutunnilla valehteli minkä kerkesi. Ainakin neljään kertaan mainitsi isänmaan edun. Vaikka teot ovat hänellä olleet ihan muitten etujen ajamista. EVM, Kreikan tukipakettien puolustaminen. Eivät ole isänmaallisia tekoja.

    Kertoi Merkkelin keskustelevan päivittäi ja viikottain Putinin kanssa. Hesarissa oli eilen, että Merkel ei pidä yhteyttä Putiniin kuin virallisten kokousten kautta. Varmaan kaikki muukin mitä pääministeri kertoili, oli mielikuvituksen tuotetta.

    Sujuva ulosanniltaan ilman todellista sanomaa. Tulee mieleen, että pääministeriys on hänelle välivaihe johonkin suurempaan tehtävään EU.ssa. Siis Suomen valtiolaivan kipparina olo on vain merkintä hänen CV:hen. Siinä hänen isänmaan etu kokonaisuudessaan.

    Kelan johtajaksi?

    Äänestä

On meillä onneksi huippu pääministeri ja oikein hyvää ja rauhallista joulua hänelle ja rakkailleen !

Ottakkaa pyhät rennosti me olemme olette ajatuksisamme.

Äänestä

Kokoomus haluaa Natoon vaikka kansa ei haluaisi.Stubb kiirehti heinäkuussa pakotteita venäjälle eräänä perusteena matkustajakoneen tiputus ukrainassa.Uusimmat tiedot kertoo että Ukrainan hallitus oli mukana pudotuksessa....aika hyvä pääministeri?Maksaako jenkit hänelle palkkaa?

Äänestä

Stuppi on tosi surkee ministeri,,ei ole enään seuraavassa hallituksessa.

Äänestä

Jengi antaa trollin höynäyttää...

Äänestä

Olen toista mieltä kuin sinä . Minusta hän on huonoin pääministeri mitä tiedän.Sinä taidat olla ihastunut stupedoon , olet sokastunut pahasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen Johtaja nro 1 kirjoitti:

Aleksander Stubb on ollut hyvin ansiokas pääministeri jo lyhyen vallassaolonsa aikana. Hän on antanut monia hyvin vakuuttavia ja perusteltuja lausuntoja mm. Laura Rädyn ja Sanni Grahn-Laasosen ministerinimitysten puolusteluksi. Sen lisäksi hän on twiitannut hyvin ahkerasti ja puhuu kielillä. Stubb on urheileva ja juoksee nopeasti maratonia. Kannatan Aleksander Stubbia seuraavan hallituksen yliministeriksi, joka on pääministerin päällikkö. Samalla Aleksander Stubb voisi hoitaa myös presidentille kuuluvat tehtävät. Aleksander Stubb on niin hyvä pääministeri, että on vaikea löytää sanoja hänen hyvien töittensä sanomiseksi. Hän on idolini aina ja Aleksander Stubb tullaan läpi Suomen historian muistamaan kaikkein ansiointuneimpana Suomen Tasavallan Pääministerinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu