Tämä on pistänyt silmääni erityisesti, ja tällä on kuitenkin suuri merkitys:
Ihmiset tekevät lestadiolaisille kysymyksen. Mutta minusta on täkreää, että kun ollaan vl-palstalla, myöskin kysymyksiin liitetään vl jos se on vanhoollislestadiolaisille tarkoitettu.
Muuten ne muutkin vastaavat jotka eivät edes ole meikäläisiä ja ihmiset saavat väärän kuvan vl:istä.
Siis haluan teroittaa sitä, että me vl:ät olemme oma joukko ja meillä on eroja Raamatun opillisissa asioissa, muiden lestadiolaisten kanssa. Uskomisen asioissa me emme ole yhtä heidän kanssaan. Muttta ihmisenä haluamme heitäkin kunnioittaa.
Ihmiset tekevät lestadiolaisille kysymyksen. Mutta minusta on täkreää, että kun ollaan vl-palstalla, myöskin kysymyksiin liitetään vl jos se on vanhoollislestadiolaisille tarkoitettu.
Muuten ne muutkin vastaavat jotka eivät edes ole meikäläisiä ja ihmiset saavat väärän kuvan vl:istä.
Siis haluan teroittaa sitä, että me vl:ät olemme oma joukko ja meillä on eroja Raamatun opillisissa asioissa, muiden lestadiolaisten kanssa. Uskomisen asioissa me emme ole yhtä heidän kanssaan. Muttta ihmisenä haluamme heitäkin kunnioittaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mikä on se oikea kuva vl:istä?
Eiköhän meitäkin ole 100000 erilaista.
Taidat olla tavallista vitsikkäämpi tai sitten oikeasti tyhmä.
Niin, Jumalan Sana aina tekee sen minkä takia se on lähetettykin.
Se joko pahentaa tai parantaa.
"Minun Sanani ei tyhjänä palaja" sanoo Raamattu
Täällä vl:t uskaltavat aidosti kyseenalaistaa oppejaan, eikä tarvitse sanoa asioita, niin kuin on opetettu, vaan niin kuin itse asian kokee.
"Uskomisen asioissa me emme ole yhtä heidän kanssaan."
Karseata mutta totta, te ette edes halua olla yhtä Jeesuksen Kristuksen omien kanssa.
Mitä tästä seurannee, sen Jumala yksin tietää, mutta raskaissa synneissä elätte syntisparat.
Kuvottavaa tuollaisella asteella oleva hengellinen ylpeys. Täydellinen judaistinen sokeus. Sama kun fariseuksillakin.
1. Kor. 4:3 Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni,
1. Kor. 4:4 sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.
1. Kor. 4:5 Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.
1. Kor. 4:6 Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.
1. Kor. 4:7 Sillä kuka antaa sinulle etusijan? Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?
Jaa, että taas vakuutat kunnioittavasi meikäläistäkin IHMISENÄ!
Kysyn suoraan. Miksi tuollainen itsestäänselvyys pitää sanoa? Ihan kuin olisi jotain armoa se, että toista sentään ihmisenä kunnioittaa.
Minua tuollainen loukkaa.
Jo ihmisoikeuksien perusteksteissä meille kaikille luvataan ehdoton ihmisoikeus ja käsketään kunnioittaa kaikkia ihmisiä.
Miksi se pitää teikäläisten meille erikseen ilmoittaa ja luvata?
Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Anteeksi, että epäilen!
Kuule x-vl :)
Minä ymmärrän sinua paremmin kuin luuletkaan, mutta en voi autuuden asioista tinkiä.
Minä aina kärsin kun näen, että ihminen on entinen vl. Ja seuraavaksi tulee ajatus, voisinkohan minä jotenkin auttaa, että hän pääsis takasin...rukous nousee sydämmestä...
Ne monesti kokee, jotka jättävät tämän uskon, että heitä on väärin kohdeltu, näin olen tämän asian kokenut.
Se on kuule niiden synti jotka tekee väärin, ja Jumala näkee kaiken. Aikanaan seurakunta huomaa , jos on jotain vilpillistä. Sitäpaitsi on minullakin tullut pettymyksiä uskovaisten ihmisten kanssa, kun ensin alussa erehdyin enkeleinä heitä pitämään. Mutta kun huomasin, että ne ovat vaan viallisia ihmisiä, kuten minäkin on helpompi antaa anteeksi, vaikka toinen ei pyydäkään.
Sitten olen ratkaissut tämän asian, että olen keksinyt sen verran tekemistä, että ei ole aikaa turhia ajatella. Yritän positiivisesti suhtautua asioihin.
Toivottavasti sinä ymmärrät myös mitä tarkoitan.
Anteeksi, jos olen loukannut, en todellakaan halua mitään pahaa. Minä pidän siitä, että olet rehellinen ja sanot jos olet tykännyt huonoa:).
Kun avioiduin vl-miehen kanssa, minä sanoin heti hänelle, minulle saa sitten sanoa jos on aihtetta. :)
Minä voin vaan puhua niinkuin minä tunnen. Mutta haluan aina pitää sen varan, että minä voin olla myös väärässä.
Minun isä opetti, että viisas ihminen tietää vähän, varsinkin toisten ihmisten asioista :)
Olen ulkopuolelta tullut, ja pidän kuitenkin kaikkein tärkeimpänä asiana tätä uskoa, siis usko puhtaassa omassatunnossa. Muut ovat minulle sen jälkeen.
Ethän sinä minua voi henkilökohtaisesti loukata, koska emme tunne toisiamme.
Minua loukkaa tuollainen asenne meitä muita kohtaan. Sitä tarkoitin.
Tulin itsekin aikoinani ulkoa veeälläksi. Ja uskonkuuliaisuudessa halusin elää. Niin kauan kuin pystyin "uhraamatta" sisintäni yhteisön alttarille. Silloin kun sitä vaadittiin oli pakko heittää hyvästit eli olla ns. tottelematon.
Rehellisyyteen on ollut aina pyrkimykseni. Rehellisyyteeni myös itseni suhteen, jos se ei sodi Jumalaa tai lähimmäistä vastaan.
Minäkin kirjoitan kuten tunnen. Tietoni ja asenteeni voi olla väärä, mutta tunteeseen täytyy voida luottaa. Jos se on kieroutunut, niin tarvitsen terapiaa ja itseni uudelleen arvioimista kokonaisuudessaan. Se olisi varmaan pitkäaikainen prosessi! Muuttaa koko sisin toiseksi.
Mutta nyt olen tällainen ja pärjään kyllä näinkin. Ihan hyvin.
ETHÄN VAAN OLE NIKKI: vanha vaimo/sama ihminen :)
Minulla on tällainen tapa tuoda asioita esiin ja sinulla sellanen. Eikä se tarvi olla väärin. Se on kai sitä erilaisuutta vaan, näin ajattelen.
Mutta jos joku loukkaantuu sanoihini,se saa minut heräämään ja silloin ajattelen: missä vika. Jos se on minussa haluan korjata sen mitä voin. Minä kärsin, jos toinen ihminen voi huonosti minun takaiani.
Olen surullinen puolestasi sen vuoksi kuitenkin, koska et ole enää vl. Ja haluaisin auttaa jos voisin, että jaksaisit tulla takasin.
En omalla voimallani ole jaksanut minäkään, vaan vaikeuksien tullen on Jumala auttanut.
Silloin näkyy juuri Jumalan voima suurena,vaikeuksien tullen.
Ei tämä elämä ole tietenkään niin sileää uskovaisellakaan siis vl:kään, että ei koskaan mitään tapahtuisi, eikä koskaan väärä sanaa sano, tai kukaan sanoisi minulle.
Mutta se on eri asia jos väärää henkeä ilmenee, siis vaikka lakihenkeä. Mutta Jumala hoitaa tällaiset asiat ajallaan kuhan ihminen ei uskoa jätä.
Mutta minä osaan ajatella että ihmisen käytös myös johtuu jostakin.
Se jos sinua vaadittiin johonkin, se oli ajattelemattomuutta varmaan. Me olemme ihmisiä vaan.
Ei Jumalan valtakunnassa ole mihinkään pakko, vaan kaikki on vapaaehtoista, myös uskominen.
Mutta jos siitä on jo kauan kun tämä on tapahtunut, niin etkö voisi unohtaa sitä jo. Sillä raskauttaa mielen jos kovin kauan sama asia kalvaa.
Eikö sinulla kuitenkin haluta taivaaseen. Sehän se olis hyvä olla meidän kaikkien ihmisten päämääräna. Ja sehän olisi se ihmisen tärkein asia.
Minä kyllä ymmärrän että usko voi myös jäädä myös väsymyksen takia. Ja haluaisinkin auttaa sinua takasin, jos vaan voisin.
Voisist kuunnella www.koti.net/seurat meidän lähetyksiä.
En ole "vanha vaimo". Jos olet seurannut meidän molempien elämänkertaa täällä, niin huomaat eroja. Olen useimmiten "x-vl", ollut kai jo vuoden verran.
Ainakin yksi asia yhdistää meitä "vanhan vaimon" kanssa. Se on se, että me molemmat olemme joutuneet eroon 70-luvun lopun vl-hoidoissa. Sen tiedän.
Vl-seurat kuuntelin juuri äsken illalla. Sanonko puhujat? ;) En sentään.
Niin, rukous nousee puolestasi, että pääsisit takaisin, sinne mistä olet lähtenytkin ja muutkin jotka ovat lähteneet...
Ilahduin kovin kun näin, että olet kuunnellut meidän seuroja.
Jatka samaan malliin, niin asiat oikenevat ajallaan.
Usko tai älä, minulla on erikoinen rakkaus tämän uskon ulkopuolella oleviin, (vaikka en aina jaksa oikein puhua tai tehdä heidän kanssaan). Koska olen itsekin sieltä ulkopuolelta tullut "tulesta temmattu" :)
Plz vaikka en aina oikeilla sanoillakaan jakasaisi puhua, yrittäisit ymmärtää oikein....
Pitää ymmärtää pääasia, eikä sivuseikkoihin takertua...
Yritän todella ymmärtää. Mutta tunnustan, että se on vaikeaa.
Yritän myös pysyä uskomisen keskeisimmässä asiassa. Ja jättää lillukan varret huomioimatta.
Eikö ole outoa, että vuosikymmenien jälkeenkin vielä kuuntelen vl-seuroja!
Jos olisin sielunvihollisen asialla, miksi SE antaisi minun niin tehdä, jos olette täysin oikeassa? Eikö SE paremminkin haluaisi minun jättävän koko asian ja keskittyvän ihan muuhun?
Vai luuletko, että minä pahuuden voimalla ja sen vallassa haluan TEILLE jotain kostaa tai aiheuttaa ongelmia tai peräti viedä epäuskoon?
Siinä olet väärässä, jos niin luulet. Minulla on halu toimia vilpittömästi ja rehellisesti itseni ja toisten ajalliseksi ja iankaikkiseksi parhaaksi. Sillä ymmärryksellä, jonka uskon Jumalalta näissä asioissa saaneeni.
Siihen minulla on samanlainen oikeus kuin sinullakin.