Stubb sanoo että geenit vaativat pakkoruotsia

Kun Stubb sanoo että geenit vaativat ruotsia niin se tarkoittaa että alempiarvoiset suomalaiset sivistyvät ja menettävät väkivalta- ja viinanhimogeenin kun opiskelevat ruotsia.
Kun Stubb sanoo että ruotsi on geeneissä niin se tarkoittaa että hänellä ei ole perustelua pakkoruotseille.

Hänelle valehteleminen on rutiinia että sitä voi tehdä vaikka tv:ssä tuhansille katsojille.

Kun Stubb sanoo että ruotsi on geeneissä niin se tarkoittaa että suomenkieliset alempiarvoisina joutuvat oppimaan ruotsia että tulemme paremmiksi ihmisiksi ruotsinkielisten rinnalle. Suomenkieliset tarvitsevat ruotsia tullakseen geneettisesti yhtä hyviksi kuin ruotsinkieliset.

Pakkoruotsin perustelut paljastavat idiootit. Muissa maissa moisesta rasistisesta möläytyksestä pääministeri joutuisi eroamaan.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Näin se on. Niinpä ennen vaaleja demarien kansanedustaja Tampereen mies ilmoitti vastustavansa pakkoruotsia. Sitten pääsi opetusministeriksi kun käänsi kelkkansa. Suomessa kukaan ei voi olla opetusministeri jos vastustaa pakkoruotsia. Mafia on sen verran kova.

Äänestä

Alexander Stubb (kokk.) on ihan oikealla asialla puolustaessaan suomalaisten pakottamista ruotsin kielen opiskeluun. Hänen perustelunsa kuitenkin on tyypilliseen ruotsalaistapaan hyvin lapsellinen, ellei peräti valheellinen. Asiallisempi perustelu olisi järkkymätön usko siihen, että Ruotsi selviytyy seuraavasta maailmansodasta voittajana, ja siksi suomalaisten kannattaa jo hyvissä ajoin valmistautua ruotsin kielen globaaliin valta-asemaan.

Äänestä

Stubb todistaa persoonakohtaisesti, että valheellisuus kuuluu ruotsalaisten geeneihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uutisanna kirjoitti:

Kun Stubb sanoo että geenit vaativat ruotsia niin se tarkoittaa että alempiarvoiset suomalaiset sivistyvät ja menettävät väkivalta- ja viinanhimogeenin kun opiskelevat ruotsia.
Kun Stubb sanoo että ruotsi on geeneissä niin se tarkoittaa että hänellä ei ole perustelua pakkoruotseille.

Hänelle valehteleminen on rutiinia että sitä voi tehdä vaikka tv:ssä tuhansille katsojille.

Kun Stubb sanoo että ruotsi on geeneissä niin se tarkoittaa että suomenkieliset alempiarvoisina joutuvat oppimaan ruotsia että tulemme paremmiksi ihmisiksi ruotsinkielisten rinnalle. Suomenkieliset tarvitsevat ruotsia tullakseen geneettisesti yhtä hyviksi kuin ruotsinkieliset.

Pakkoruotsin perustelut paljastavat idiootit. Muissa maissa moisesta rasistisesta möläytyksestä pääministeri joutuisi eroamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu