Sittenkin separatistit!

BUK pudotti!

Saksan tiedustelupalvelu uskoo, että Venäjän tukemat Itä-Ukrainan kapinalliset ovat syyssä Malaysia Airlinesin matkustajakoneen putoamiseen Ukrainassa heinäkuussa, kertoo saksalaislehti Der Spiegel.

Lehden mukaan tiedustelupalvelu BND:n johtaja Gerhard Schindler kertoi asiasta parlamentin turvallisuusasiain komitealle aiemmin tässä kuussa. BND on tullut siihen johtopäätökseen, että separatistit käyttivät ukrainalaisessa tukikohdassa venäläistä Buk-ohjuspuolustusjärjestelmää ampuakseen ohjuksen, joka koneen pudotti.

Der Spiegelin mukaan BND:n johtopäätökset perustuvat analyysiin, joka tehtiin satelliitti- ja muiden kuvien avulla.

Ukraina on jo aiemmin syyttänyt separatisteja malesialaiskoneen pudottamisesta ja Venäjää heidän aseistamisestaan. Separatistit ja Venäjä ovat kuitenkin kiistäneet väitteet ja syyttäneet Ukrainaa.

Euroopan maiden hallitukset eivät ole toistaiseksi ottaneet kantaa syytöksiin. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sanoi pian koneen putoamisen jälkeen, että on vahvoja todisteita separatistien syyllisyydestä.

Hollannin hallitus on käynnistänyt kaksi tutkimusta koneen putoamissyystä, mutta tutkijat eivät ole vielä ottaneet kantaa syyllisyyteen. Koneessa olleista 298 matkustajasta ja miehistön jäsenestä kaksi kolmasosaa oli hollantilaisia. Saksalaisia kuoli neljä.

Lähteet: Yle Uutiset, Reuters

6

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ole uskosta

      kyse, vaan faktoista. Eihän Ukrainalla ollut mitään syytä koneen pudotukseen. Kapinalliset uskoivat tuhonneensa ukrainalaisen kuljetuskoneen. Se on ainoa järjellinen selitys.

    • Saksan selvitys

      on toistaiseksi järjellisin. Moskovan syytöksiin ei usko kukaan tiltuja lukuun ottamatta.

      • Saapa nähdä,

        tuleeko Moskovasta kuittaus.


    • Syylliset löytyi!

      Ei tule. Separatistit sen teki!

    • Ilmeisesti

      Epäilyt vahvistuivat! Separatistitolivat ainoa ryhmä alueella, joilla oli motivaatio tiputtaa kone, jonka he uskoivat olevan Ukrainan armeijan kuljetuskone!

    • Höpötystä puolet.

      "BND on tullut siihen johtopäätökseen, että separatistit käyttivät ukrainalaisessa tukikohdassa venäläistä Buk-ohjuspuolustusjärjestelmää ampuakseen ohjuksen, joka koneen pudotti."

      Siis saksan pölöjät tulleet siihen tulokseen että separatistit käyttivät ukrainalaisesta tukikohdasta varastettua ampumalaitetta. Mutta pöljiä ovat siksi kun eivät kerro lähteitä. Todisteet viittaavat venäjältä saatuun BUK laitteeseen, ei Ukrainalta kaapattuun.

      Lue lisää vaikka tuosta:
      http://maanpuolustus.net/threads/malesialais-kone-ammuttu-alas-ukrainan-kriisialueella.3593/page-8#post-157376

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      236
      1825
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1591
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1202
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      932
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      741
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      38
      727
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      702
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe